Margit Tuokko. Kuva © Tuire Ruokosuo.
Gala-konsertti 26.9.2026 lukuisin avustajin, pianisteina Marjaana Merikanto, Joel Papinoja ja Esa Ylönen.
Margit Tuokko määritellään sopraanoksi eri lähteissä, mutta oikeastaan hän on niin monipuolinen henkilö ja kotona eri tyylikausien musiikeissa, että häntä voisi pitää ääni- ja estraditaiteilijana. Hän oli järjestänyt sangen vapaamuotoisen konsertin 65-vuotisjuhlansa kunniaksi; siinä hän esiintyi myös kuin salongin emäntänä. Hänen tottumuksensa lavalla, kontaktin luominen yleisöön ja toisiin laulajiin lavalla on harvinainen kyky. Se on hioutunut useiden vuosikymmenien ajan kuoropedagogina monille yhtyeille, laulunopettajana ja äänenmuodostajana erilaisissa rooleissa ooppera- ja musikaaliproduktioissa. Nyt tämä ilta muistutti ohjelmiston monipuolisuudessa vanhojen aikojen konsertteja, joissa kuultiin mitä vaihtelevinta musiikkia ja joissa raja esiintyjien ja yleisön välillä hämärtyi. Tilaisuus oli siis Madame Margitin salongin esittäytyminen sillä aikaisemmin hän ei ole kuulema tällaisia järjestänyt. Nyt lavalle saapui hänelle läheisiä kuoroja, laulajia ja soittajia katselmuksena menneiden vuosien ohjelmistoihin. Myös konsertin kesto oli yllättävä eli kolme ja puoli tuntia. Lavalla siis vuorottelivat Margit itse muun muassa oppilaittensa ja hänelle läheisten kuorojen ja laulajakollegoiden kanssa.
Pari sanaa siltä varalta, jos joku ei tiedä kenestä on kysymys, vaikka Helsingin musiikkipiireissä ja etenkään laulumaailmassa tuskin on väkeä joka ei olisi hänestä vähintään kuullut. Tuokko on opiskellut nimekkäiden opettajien kuten Ritva Auvisen johdolla, suoittanut laulun A-tutkinnon 2011, pitänyt ensikonsertin 2012 Kansallisoopperan tiloissa, laulanut lukuisia oopperarooleja kotimaisista oopperoista Dame Julia Weirdin avantgarde-teoksiin – joista saatiin illan lopussa näyte monologioopperasta King Harald’s Saga – ja Benjamin Britteniin (Ruuvikierre) saakka. Tuokko on toiminut äänenmuodostajana monissa kuoroissa: Helsingin Laulussa, Hämäläisen Osakunnan laulajissa, Helsingin yliopiston Musiikkiseura HYMSin kamarikuorossa, Kilven kuorossa ja niin edelleen. Hän on esiintynyt monissa nykymusiikkitapahtumissa alkaen Musica Novasta. Mutta tuskin mikään tekee muusikkoa paremmin tunnetuksi kuin juuri kuorolaulu.
Kuva © E.Tarasti.
Lavalla Tuokko esiintyi koko illan monissa rooleissa: huumorintajuisena juontajana, oopperalaulajattarena Wagnerin Isolden lemmenkuolossa, liedlaulajana muun muassa Sibeliuksen Första kyssenissä ja Var det en drömissä. Mutta hän antoi tilaisuuden myös tuttavilleen ja sukulaisilleen kuten Jouni Aslakille ja Harri Kaitilalle, kaikki edustaen musiikin eri genreja. Mutta silti kaikessa tässä ei ollut mitään keinotekoisen crossoverin tuntua.
Jos nyt luettelee mitä kuultiin niin illan aloitti Usko Kempin Peipon pesä viisivuotiaan Margitin laulamana. Kemppihän oli liikunnanopettaja ja tanssija Kirsti Kempin puoliso. Tuokon ensimmäinen numero oli Oskar Merikannon Pai pai paitaressu, jolla jo aikoinaan Aino Ackté ja Marian Anderson ihastuttivat yleisöjään. Eero Sipilän runokirjan laulut Tiitiäisen satupuusta Kirsi Kunnaksen runoihin olivat oikeastaan jo musiikkiteatteria kaikessa vitsikkyydessään. Vierailevana esityksenä Jouni Aslak säesti itseään kitaralla ja esitti laulunsa Elohopeaa.
Oli yhteislaulun vuoro, mutta kun sanat ja nuotit olisi pitänyt kaivaa älypuhelimista, eivät kaikki voineetkaan yhtyä Jaakko Löytyn lauluun Toisiamme siunaten. Tämän jälkeen tuli taas uusi laji ja nyt kuultiin Richard Straussin liikuttava September Vier letzte Lieder -kokoelmasta Hermann Hessen sanoihin. Viulua soitti Kaisa Porra ja pianoa Marjaana Merikanto. Nyt vaihdettin pianistia ja lavalle asteli yksi Helsingin eniten käytetty korrepetiittori Joel Papinoja. Hänen virtuoosisen tulkintansa viime keväältä Lisztin sovituksesta Beethovenin Eroica-sinfoniasta muistavat kaikki vieläkin. Papinoja esiintyi myös solistina Heino Kasken teoksella Yö autiolla merenrannalla, jota ennen oli kuultu Gershwiniä. Wagnerin Isolden lemmenkuoloa on Margit esittänyt pääkaupunkiseudun kotisalongeissa kuten Meurmaneilla. Lopuksi ennen väliaikaa saapui lavalle Hämäläisen Osakunnan oktetti Luc Therinin johdolla eittämään Kaj Chydeniuksen Nuoruustangon sekä kansanlaulun Kaikki Suomen järvet (jota laulettiin ainakin ennen vanhaan myös armeijassa marssilauluna).
Väliajan jälkeen Margitin ääni oli ehtinyt avautua loistokuntoon ja tulkinnnat Sibeliuksen Förstakyssenistä ja Var det en drömistä kestivät vertailun kaikkein parhaimpiin Sibelius-tulkintoihin Birgit Nilssonia myöten. Joel Papinoja säesti vaikean Var det en drömin erittäin taidokkaasti, sillä sen pianostemma on tunnetusti niin vaativa polyrytmiikassaan että monet pianistit eivät suostu sitä soittamaan ollenkaan. Juha Lehmuksen kaunis Eino Leinon tekstiin sävelletty Syysmetsässä oli ensiesitys. Seuraavaksi Margitin oppilas Minna Sibelius toi lavalleToivo Kuulan Sinikan laulun. Ja tämän jälkeen Riku Salminen lauloi mahtavan Merikanto-numeron Elämälle. Pianistina oli nyt Esa Ylönen, erittäin sujuva ja soinniltaan milloin jykevä milloin helmeilevä lied-pianisti, jonka erikoisalaa on Uuno Klami. Sitten kuultiin Heikki Sarmannon teos Suvi-illan vieno tuuli, jossa huilisti saa myös laulaa – sen esitti Venla Korhonen.
Jälleen vierailevana esityksenä oli Helsingin laulu johtajana Hanna Remes: siirryttiin erittäin tyylikkääseen Biedermeieriin Mendelssohnin kahden kuorolaulun Die Nachtigall ja Trauergesang myötä. Seuraavaksi Margit siirtyi duolauluun Harri Kaitilan kanssa Andrew Lloyd Webberin sävelmällä musikaalista Oopperan kummitus. Yleisössä monet pitivät siitä erityisesti. Harri Kaitila lauloi myös hyvin eläytyen tunnetun espanjalaisen Mariano Moresin sävelmän Uno. Jälleen saapui lavalle kuoro Quando vauhdikkaana johtajanaan Jori Männistö.
Nyt oli vuorossa yhteislaulu Mä oksalla ylimmällä, joka on taas tullut muotiin monissa juhlissa. Koko yleisöä johti Emma Kunts. Kuultiin myös Eero Erkkilää. Ja viimeisenä numerona jo edellämainitun Judith Weirin avantgarde-monologiooppera King Harald’sSaga, jossa Margit ryhtyi taas näyttelijäksi. Hänen äänensä tuntui muuntuvan mihin tahansa vaikeisiin tehoihin, joita sagan dramaattinen toiminta keskiajalla vaati. Viimeinen jäähyväissävelmä oli Rauno Lehtisen tunteellinen melodia.
* * *
On kyllä melkoinen saavutus viedä läpi jatkuvasti lavalla läsnäollen ja yleisöä hauskuuttaen tällainen jättiläisohjelma. Ei tuntunut yhtään teennäiseltä siirtyä ankaran klassisesta absoluuttisesta musiikista viihtellisempiin rytmeihin ja kansanmusiikillisiin elementteihin. Se oli mahdollista, koska laulajattaremme lavapersoonassa oli sitä vaadittua säteilyä ja rentoa huumoria. Metropolian sali on akustiikaltaan hyvä, jopa liian hyvä orkestereille kuten on kuultu, mutta tässä se oli juuri oikea estradi – ja varmasti tuttu myös illan päätähdelle Margit Tuokolle.
– Eero Tarasti