M. Malmgren. Kuva © Eila Tarasti.
Martin Malmgrenin jatkotutkintokonsertti Judiska sånger 28.5.2026 klo 19.00 Musiikkitalo, Organo-Sali
Malmgren on tehnyt uraauurtavaa työtä ruotsalaisen säveltäjän Moses Pergamentin (Helsinki 1893-1977) tuotannon tunnetuksi tekemisessä myös tämän entisessä kotimaassaan Suomessa (ennen emigroitumista Ruotsiin 1915). Tähän Malmgrenin aktiviteettiin on kuulunut lukuisia konsertteja Helsingissä, Pergamentin tuotannon sovituksia, levytyksiä ja seminaareja. On löytynyt todella merkittävä säveltäjä 1900-luvun musiikin eurooppalaiseen paradigmaan. Ruotsissa Pergament kohosi hitaasti arvostettuun asemaan muun muassa musiikkiarvostelijana, mutta hän sai kokea myös ylenkatsontaa ja antisemitismiä näennäisen kohteliaisuuden takaa. Ei voi kuin leikitellä ajatuksella, miten Pergamentille olisi käynyt jos hän olisikin palannut Suomeen maamme itsenäistyttyä. Olisiko hänen modernismiaan ja omintakeista juutalaisesta perinteestä osittain syntynyttä tuotantoaan ymmärretty paremmin täällä?
Moses Pergament 1940-1950-luvulla. Kuva © Anna Riwkin-Brick / Wikimedia Commons.
Konsertin johdannoksi ja opastukseksi Malmgren oli kirjoittanut tekstin, joka perustui hänen tutkimustyöhönsä koskien Pergamenttia, hänen elämäänsä, sukutaustaansa ja vaiheitaan muun muassa Pariisissa sekä lukuisia taiteilijakontakteja. Onpa hänen arkistossaan jopa kiitoskirje Reynaldo Hahnilta Pergamentin viulusonaatin johdosta. Tältä oli tilattu baletti Djagilevin seurueelle, joka tosin esitettiin vasta 1928 Tukholmassa. Tiedetään, että Pergament suunnitteli kirjoittavansa juutalaisten ”Nibelungen Ringin” Wagnerin jalanjäljissä, mutta että suunnitelma jäi toteutumatta. Tämä oli vahinko, sillä sen perusteella, mitä on saanut kuulla hänen orkesteritekniikastaan, hän olisi kyennyt siihen.
Oli siis sangen tarpeellista saada taustatietoja tästä konsertista, joskin suoraan sanoen ehdin lukea ne vasta konsertin jälkeen. Näin ollen kuuntelin konserttia puhtaasti ”musiikkina” ja sen perusteella, mitä sai tietää paikan päällä laulujen sanojen kautta ja aiemmasta tuntemuksesta esimerkiksi juutalaisen musiikin ydinmelodiasta Kol Nidrestä. Sitähän myös Arnold Schönberg käytti teoksessaan Ein überlebener aus Warschau ja Max Bruch laati sovituksen sellolle ja pianolle, joka hiljattain kuultiin sello-orkesteri-versiona Helsingissä Jorma Panulan johdolla (tosin Pergament ei arvostanut Bruchin sovitusta, Malmgren kertoi).
Konsertti muodosti tiiviin, huolellisesti harkitun ja balansoidun taiteellisen kokonaisuuden, joka koostui viulu/piano-kappaleista ja lauluista pianon säestyksellä. Lauluosuuksia esittivät Pergamentin tyylin erinomaisesti omaksuneet Tuuli Lindeberg – jonka eräitä aiempia tulkintoja näistä lauluista olin jo aiemmin kuullut – ja Olga Heikkilä. Yhteistyö heidän ja pianistin välillä oli aivan saumatonta muun muassa rytmisesti, mikä ei ole aina helppoa laulajien kanssa. Lindeberg ja Heikkilä tulkitsivat myös runotekstejä eläytyvästi ja oikeassa ilmapiirissä. Kiehtovan intertekstuaalisia elementtejä oli laulussa Drömmen om Samoa (1920), joka perustui maalaukseen. Tuli mieleen, miten puolestaan Birger Carlstedt muunsi Debussyn Cathedraleengloutien kubistiseksi maalaukseksi.
Konsertin keskiössä olivat kuitenkin viuluteokset ja erityisesti viulusonaattivuosilta 1918-1920. Toivottavasti tämä erittäin taidokas ja ajan henkeä heijasteleva teos löytää nyt tiensä viulistien vakiorepertuaariin, jollei muuten niin jonkun César Franckin viulusonaatin modernistisena muunnoksena. Musiikissa oli paljon ranskalaissävyä Ravelilta ja Faurélta mutta myös Stravinsky-vaikutteita. Scherzo toi hiukan mieleen Sindingin pianokvinteton vastaavan osan leikittelevän sävyn. Yleensä Pergamentin temperamentti on räjähtävää laatua, musiikki kohoaa yllättäen dramaattisiin purkauksiin, mutta pitkää ”lineaarista kontrapunktiakin” toki on.
Tähän hetkittäin oikulliseen tyyliin on Malmgren perehtynyt ja osaa noudattaa sen omaa kielioppia uskollisesti. Pianistiselta kannalta tämä tarkoittaa valmiutta vaihtaa otetta mietteliäästä hiljaisesta tekstuurista, tiettyjen sointujen symboliikasta dramaattisiin äkillisiin huipennuksiin, nopeaan kuviointiin, reagointiin laulutekstin sävyn vaihdoksiin. Tämä musiikki vaatii erittäin monipuolista tekniikkaa ja pianon käsittelyä vakuuttaakseen kuulijan. Malmgrenilla on kaikki nämä kvaliteetit. Hän ymmärtää myös Pergamentin erityistä ironiaa ja huumoria. Mutta toki valtaosin ilme on vakavaa, seriöösiä. Chanson triste jo kertoo, mistä on kysymys. Sebastian Silén oli tässä myötäsyntyinen tulkki Malmgrenin rinnalla. Kun häntä on aiemmin kuultu yleensä hilpeän skandinaavisen, usein pelimannihenkisen musiikin esittäjänä, oli todettava, etten ollut koskaan vielä nähnyt ja kuullut häntä näin vakavana.
Kaiken kaikkiaan konsertti ei ollut vain kaikin puolin doktoraalista tasoa vaan myös merkittävä tapahtuma Helsingin musiikkielämässä. Jää vain odottamaan Pergament-levyprojektien jatkumista.
– Eero Tarasti