Kuva © E.Tarasti.
Pääkaupungin musiikkielämä on uskomattoman aktiivista näin kesän lopulla ja yksi näkyvimpiä tapahtumia oli Euroopan jousisoittajien yhdistyksen 54. kansainvälinen kongressi musiikkinumeroineen. Kongressi on viimeksi ollut Helsingissä 2001.
Tapahtumaan liittyi muun muassa sellistien konsertti The Cello FiESta! Beyond generations. Siitä tulikin oikea taidekasvatuksen apoteoosi. Sain kutsun Keski-Helsingin Musiikkiopiston lehtori ja Sibelius-Akatemian sellonsoiton pedagogian opettaja Markus Hallikaiselta. Hän varoitti, että olisi paras tulla ajoissa, sillä voi olla hyvin täyttä. Harvoin olenkaan nähnyt niin runsaasti eri jousien soittajia, heidän opettajiaan ja vanhempiaan Sibelius-Akatemian tiloissa. Sitten vähän hiljeni, kun jäljelle jäivät vain sellistit, mutta sali täyttyi silti. Tapasin ovien avaamista odottaessa Géza Szilvayn, suomalais-unkarilaisen jousipedagogiikan legendaarisen hahmon, sekä säveltäjä Harri Wessmanin.
Tilaisuuden avasivat Erkki Lahesmaa, jousien ainejohtaja ja sellon soiton lehtori Sibelius-Akatemiasta, sekä Markus Hallikainen, joka on epäilemättä yksi etevimpiä nuorten sellonsoiton ohjaajia maassamme. Hän osallistui myös roudaamiseen lavalla, mikä ei ollut mikään pikkujuttu, sillä jokaisessa esityksessä oli eri kokoonpano.
Ensimmäinen ryhmä oli liikuttava 3-6-vuotiaitten suzukihenkinen ryhmä nimeltä Hau, joka esitteli pikkusellojaan sadun avulla. Sitä kertoi Jaakko Kulo ja ohjasi Tiia Ignatius Käpylän musiikkiopistosta, pianistina Säde Erkkilä. Juoni oli jänöjussin seikkailut metsässä ja lopulta paluu kotiin. Tästä se kontakti soittimeen sitten lähtee liikkeelle.
Toinen ryhmä oli jo vähän pidemmällä ja oli kotoisin Itä-Helsingin musiikkiopistosta Anna Hannikaisen johdolla ja pianistina Kaija Hakkila. He olivat ”jo” 5-8-vuotiaita.
Seuraavaksi esiintyi 10-16-vuotiaiden sellistien ryhmä eri opettajilta, ja he soittivat sovituksen Saint-Saënsin Joutsenesta sekä Piazzollan Libertangon.
Edelleen ohjelma jatkui Joonas Pulkkisen johtamalla Sibelius-Akatemian sello-oktetilla, hän on talossa sellon lehtorina. Musiikki oli sovitus Richard Wagnerin Lohengrinista, Elsan hääkulkueen musiikki, ei kuitenkaan häämarssi. Hämmästelin miten hienosti se sopi juuri selloyhtyeelle eli se oli hyvä valinta.
Seuraavaksi oli ohjelmassa kunnianosoitus Erkki Rautiolle, joka poistui keskuudestamme aivan hiljattain, ja jonka tietenkin kaikki tunsivat, olihan hän paitsi sellonsoiton professori myös Sibelius-Akatemian rehtori.
Hannu Kiiski, hänen oppilaansa, piti lyhyen muistopuheen ja sen jälkeen sello-opettajien yhtye, 12 soittajaa, esittivät Julius Klengelin (1859-1933) Hymnuksen, jota en itse tuntenut mutta joka on kuulema sellistien maailmassa hyvin arvostettu teos.
Tämän jälkeen kuultiin Jean Sibeliuksen tuttu Impromptu, ei pianolla vaan selloilla, sitten uutuutena Eero Heinosen mielenkiintoinen teos Veden alla, ja edelleen erittäin virkistävänä ja hauskana numerona Bizet’n Carmenin alkusoitto. Toreadorin laulu sopi oivasti sellojen käsittelyyn. Lopuksi kuultiin liikuttava Einojuhani Rautavaaran Sydämeni lauluhänen Aleksis Kivi –oopperastaan, aaria joka on alkanut elää omaan elämäänsä miltei kuin kansanlauluna. Kapellimestarina toimi innokkaasti ja musikaalisesti johtanut Kyösti Vesterinen.
Konsertti oli kaiken kaikkiaan yksi näyttö suomalaisesta musiikkikasvatuksesta korkeakoulutasolla. Muistan kun aikoinaan Sibelius-Akatemian kansainvälisessä vertailussa Pariisin konservatorion rehtori ei ymmärtänyt, että korkeakoulussa saattoi olla ylioppilaita nuorempia oppilaita. Sitten hän kyllä oivalsi, kun kerrottiin miksi Suomi oli tuottanut hämmästyttävän määrän nuoria tähtiä kansainvälisille lavoille. Kaikkihan lähtee kuitenkin pienestä alusta ja soittamisen ilosta, joka herää ja herätetään nuorilla jo varhain.
– Eero Tarasti