Näin lehdestä ilmoituksen uudesta Akseli-oopperasta ja Jorma Hynnisen läksiäisroolista. Jaahah, nyt ne ovat tehneet oopperankin Sibeliuksen ystävästä Axel Carpelanista, ajattelin. Mutta sitten oli kuva Hynnisestä ja muotokuvasta. Ompa erikoinen omakuva, ajattelin, muistuttaa ihan Gallen-Kallelaa. Vähitellen kävi ilmi, että kyseessä olikin Kimmo Hakolan Pekka Hakon librettoon säveltämä kamariooppera, jota esitettäisiin Ateneumissa. Hienoa idea, sinnehän se kuuluukin, keskelle Gallen-Kallelan maalauksia. Tätä täytyy mennä katsomaan. Valitsin sunnuntainäytöksen, koska silloin kerkiäisin käydä aamulla hiihtämässä, soittaa Chaussonia, syödä lounasta ja lähteä sitten näytökseen – ihan niin kuin Pariisissa! Read More →
Pianisti Martti Rautio ja sellisti Marko Ylönen olivat rakentaneet Sibelius-Akatemian konserttisalissa torstaina kuullun ohjelman legendaarisen Idän pikajunan ympärille. Oikeammin tuo murhamysteereistä ja luksuksesta kuuluisa kulkuyhteys Pariisista Istanbuliin kuitenkin toimi vain verukkeena sen reitillä olleiden kulttuurikeskusten 1800- ja 1900-lukujen vaihteen merkittävien taiteilijoiden tutkailuun. Sen voi hyvin nähdä myös yleisempänä symbolina Uusimman ajan muutosvoimien Eurooppaa ja sen lähialueita lähentäneelle kehitykselle, josta konsertin kansainvälisissä keskuksissa, erityisesti Pariisissa ja Wienissä, opiskelleet, oleskelleet tai syntyjään asuneet säveltäjätkin todistavat. 
Viime perjantaina julkaistu professori Eero Tarastin uusi esseekokoelma Musiikki ja humanismi – Suomen saloilta Pariisin salonkeihin (UPEF, 2013) avaa näkemyksiä klassisen musiikin humanistiseen olemukseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana syntyneessä 40 esseessään Tarasti etenee itse musiikin pohdiskelevista, helppotajuisista erittelyistä ajan hengen, yhteiskunnan, muiden taiteiden ja jopa ns. ’vähätaiteiden’ kuten käsityön, terapian, ruokakulttuurin ja kasvatuksen antamiin näkökulmiin. 
Jäähyväisnäyttelyn, tietoisesti viimeiseksi jäävän teoksen tai esityksen tunnelma on aivan erityinen. Jo antiikki nosti tärkeäksi metaforaksi ’joutsenlaulun’ – uskomuksen, että majesteettinen lintu laulaa sielukkaimmin juuri ennen kuolemaansa. Elävänä edessämme lavalla vielä tämän viimeisen, katoavan hetken esiintyvä taiteilija vie meidät olevaiset kouriintuntuvasti ja hieman nostalgisestikin olemattomuuden reunalle. Eipä siis ihme, että aikamme suomalaisen oopperan suurimman laulujoutsenen, eläkkeelle siirtyvän baritoni Jorma Hynnisen viimeiseksi jäävä rooli taidemaalari Akseli Gallen-Kallelana Suomalaisen Kamarioopperan tuottamassa Kimmo Hakolan Akseli-monologioopperassa myi yhdeksän Helsingin-esitystään nopeasti loppuun – minkä lisäksi liput Turun musiikkijuhlien elokuun jatkoesityksiin alkavat jo nyt käydä vähiin.