Amfion pro musica classica

Savonlinnan Musiikkiakatemian kesä 2016

gothoni9331lc

Ralf Gothóni

Savonlinnan Musiikkiakatemian kesä 2016 sisältää 10 kansainvälistä mestarikurssia ja laajan konserttisarjan. Keväällä 2017 järjestetään jo 10. Musiikkisilta -tapahtuma Egyptin Kairossa.

Savonlinnan Musiikkiakatemia järjestää 1.7.-6.8.2016 Savonlinnassa kymmenen kansainvälistä oopperan, liedin sekä eri instrumenttien mestarikurssia, joille saapuu noin parikymmentä kouluttajaa ja yli 100 opiskelijaa lähes paristakymmenestä maasta eri puolilta maailmaa. Savonlinnan kesäyliopiston kanssa yhteistyössä järjestettävien mestarikurssien opetustuntimäärä on noin 1200 ja niiden kouluttajina toimivat mm. sopraano Helen Donath sekä professorit Mark Gothóni, Konrad Jarnot, Jorma Hynninen, Hartmut Höll, Mi-kyung Lee, Miguel da Silva ja Marko Ylönen. Oman lisäarvon kesän mestarikursseille tuo, että vuodesta 2015 alkaen Musiikkiakatemian opiskelijoilla on ollut mahdollisuus saada Taideyliopiston Sibelius-Akatemian todistus suorittamistaan opintopisteistä.

Mestarikursseihin liittyy olennaisena osana myös korkeatasoinen noin parinkymmenen laulu- ja kamarimusiikkikonserttien sarja. Ensimmäinen konsertti järjestetään Savonlinnan Oopperajuhlien avauspäivänä 8.7.2016 ja siinä esiintyvät Helen ja Klaus Donathin ohjaamat kesän 2015 Timo Mustakallio -laulukilpailun kahdeksan finalistia. Musiikkiakatemian konserttikesä huipentuu Kamarimusiikin helmiä -konserttiin 22.7.2016, jossa Musiikkiakatemian taiteellinen johtaja professori Ralf Gothóni sekä kamarimusiikin mestarikurssin kouluttajat esittävät egyptiläisen Mohamed Faragin Rapsodian Pianolle ja jousille sekä Brahmsin Seksteton jousille. Farag on Egyptin merkittävimpiä nykysäveltäjiä ja hän on myös itse paikalla teoksensa Savonlinnan esityksessä. Konsertin ohjelmassa on myös Savonlinnan Musiikkiakatemian valtuuston kunniapuheenjohtaja, presidentti Martti Ahtisaaren puhe.

Kesällä 2015 60-vuotista taivaltaan juhlinut Savonlinnan Musiikkiakatemia jatkaa vuonna 1955 perustetun Savonlinnan musiikkipäivien – vanhimman suomalaisen kesäfestivaalin toimintaa. Myös nykyiset Savonlinnan Oopperajuhlat ovat alkaneet Musiikkipäivistä. Savonlinnan kesän lisäksi Musiikkiakatemialla on ollut viime vuosina talvikauteen ajoittuvaa, hyvin vastaavaa mestari – kisälli -suhteeseen perustuvaa mestarikurssi- ja konserttitoimintaa erityisesti arabimaissa. Musiikkisilta-hanke on ulottunut mm. Azerbaidzanin Bakuun, Jordanian Ammaniin sekä Turkin Ankaraan ja Izmiriin. Toukokuun alussa 70-vuotta täyttävän Ralf Gothónin ideoima Musiikkisilta-toiminta on toteutunut pisimpään Egyptissä – koko arabimaailman keskuksessa, jossa järjestetään Kairon Oopperassa jo 10. tapahtuma maaliskuussa 2017. Musiikkiakatemia on ollut ainoa kansainvälinen koulutusalan toimija, joka arabimaailman viime vuosien kuohunnasta riippumatta on sinnikkäästi jatkanut toimintojaan Kairossa. Tällä hetkellä lähinnä Rolexin rahoituksella toteutettava Musiikkisilta-hanke laajenee vuonna 2017 mahdollisesti myös Omaniin sekä historiallisesti ainutlaatuiseen Egyptin Aleksandrian kirjastoon.

Musiikillisten siltojen rakentaminen on mitä suurimmassa määrin rauhan työtä. Musiikkiakatemian valtuuston kunniapuheenjohtajan – presidentti Martti Ahtisaaren panos on ollut merkittävä tässä Musiikkiakatemian kansainvälisten toimintojen eteenpäin viemisessä. Viime vuosina Musiikkiakatemia on käytännössä mahdollistanut mm. usean egyptiläisen lahjakkaan nuoren muusikon kansainvälisen uran alkamisen. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat mm. sopraano Farrah El Dibany Pariisin Bastille Oopperassa, sopraano Fatma Said Milanon La Scalassa ja mezzosopraano Gala El Hadidy Dresdenin Semper Oopperassa sekä useat instrumentalistit monissa eurooppalaisissa ammattiorkesterissa. Niinikään pianisti Mirette Hanna sekä sisarukset huilisti Doa Saber ja alttoviulisti Suzan Saber olivat ensimmäiset Ranskassa ja Saksassa musiikin master-tutkinnon tehneet egyptiläiset.


SMA:n KESÄKONSERTIT 2016

8.7.2016 klo 15, Oopperakonsertti I, Melartin-sali, Savonlinna
Timo Mustakallio –laulukilpailun 2015 finalistit
– Sopraano Helen ja kapellimestari Klaus Donathin Oopperan mestarikurssin osallistujia. Matthias Veit ja Lucius Henning, piano.
Yhteistyössä: SKR:n Eero Rantala –rahasto, Savonlinnan Oopperajuhlat, Timo Mustakallio –säätiö.

Su 10.7.2016 klo 15, Tänze aller ARTen – Kahdella pianolla –konsertti, Melartin-sali
Matthias Veit ja Lucius Henning, piano.

18.7.2016 klo 15, Oopperakonsertti II, Melartin-sali, Savonlinna
Professori Konrad Jarnotin Oopperan mestarikurssin osallistujia. Matthias Veit ja Lucius Henning, piano.

20.7.2016 klo 15, Virtuosos on Stage –konsertti, Wanha Kasino, Savonlinna
Mi-kyung Lee, viulu; Timo Koskinen, piano. Yhteistyössä: Spa Hotel Kasino.

22.7.2016 klo 15, Kamarimusiikin helmiä –konsertti, Savonlinnan Tuomiokirkko
Mohamed Farag: Rapsodia Pianolle ja jousille & Johannes Brahms: Sekstetto jousille B-duuri op. 18.
Ralf Gothóni, piano; Mi-kyung Lee, viulu; Mark Gothóni, viulu; Miguel da Silva, alttoviulu; Suzan Saber, alttoviulu; Hélène Desaint, alttoviulu; Yuko Miyagawa, sello; Marko Ylönen, sello.
Yhteistyössä: Savonlinnan seurakunta.

24.7.2016 klo 13, Die schöne Müllerin – Liedkonsertti, Melartin-sali, Savonlinna
Franz Schubertin Die schöne Müllerin -laulusarja.
Professori Jorma Hynnisen Liedin mestarikurssin osallistujia. Matthias Veit ja Lucius Henning, piano.
Konserttia ennen klo 12 Ralf Gothónin teosesittely Die schöne Müllerin –laulusarjasta.

25.7.2016 klo 15, Viulukonsertti, Melartin-sali, Savonlinna
Professori Mi-Kyung Leen Viulun mestarikurssin osallistujia, Timo Koskinen, piano

25.7.2016 klo 20, Kamarikonsertti I, Melartin-sali, Savonlinna
Kamarimusiikin mestarikurssin kouluttajia ja osallistujia, Mark Gothóni, viulu; Miguel da Silva, alttoviulu; Marko Ylönen, sello

26.7.2016 klo 21, Kamarikonsertti II, Pikkukirkko, Savonlinna
Kamarimusiikin mestarikurssin kouluttajia ja osallistujia, mm. Mark Gothóni, viulu; Miguel da Silva, alttoviulu; Marko Ylönen, sello.
Yhteistyössä: Pikkukirkon Yösoitot & Savonlinnan seurakunta

27.7.2016 klo 18, Kamarikonsertti III, Kerimäen kirkko
Kamarimusiikin mestarikurssin kouluttajia ja osallistujia, mm. Mark Gothóni, viulu; Miguel da Silva, alttoviulu; Marko Ylönen, sello. Yhteistyössä: Savonlinnan seurakunta

28.7.2016 klo 15, Kamarikonsertti IV, Melartin-sali, Savonlinna
Kamarimusiikin mestarikurssin kouluttajia ja osallistujia, Mark Gothóni, viulu; Miguel da Silva, alttoviulu; Marko Ylönen, sello

28.7.2016 klo 21, Kamarikonsertti V, Pikkukirkko, Savonlinna
Kamarimusiikin mestarikurssin kouluttajia ja osallistujia, mm. Mark Gothóni, viulu; Miguel da Silva, alttoviulu; Marko Ylönen, sello. Yhteistyössä: Pikkukirkon Yösoitot & Savonlinnan seurakunta

31.7.2016 klo 15, Pianokonsertti, Melartin-sali, Savonlinna
Pianotaiteilija Paavali Jumppasen mestarikurssin osallistujia. Yhteistyössä: Savonlinnan Kesäyliopisto

6.8.2016 klo 15, German Lied-konsertti, Melartin-sali, Savonlinna
Professori Hartmut Höllin German Lied -mestarikurssin osallistujia

Lisäksi useita pienempiä mm. galleriakonsertteja Savonlinnassa sekä vierailukonsertteja muualla Itä-Suomessa.

http://www.savonlinnamusicacademy.com/

HFK:n kevätkonsertti 26.5.

Helsingin filharmoninen kuoro konsertoi Helsingissä Balderin salissa (Aleksanterinkatu 12) torstaina 26.5.2016. Konsertti on kuoronjohtaja Dani Jurisin jäähyväiskonsertti. Helsingin filharmonisen kuoron kevätkonsertin rungon muodostavat englantilaiseen ja suomalaiseen lyriikkaan sävelletyt romantiikan ajan kuorolaulut. Muun muassa Shakespearen ja Koskenniemen teksteissä kevät tuo mukanaan salaperäiset haaveet ja unelmat, ja lintujen laulu herättää sydämessä kaihoisan luonnonkaipuun. Konsertin loppupuolella kuoro esittää otteita Johannes Brahmsin Zigeunerlieder-sarjasta yhdessä pianisti Hans-Otto Ehrströmin kanssa. Vuodesta 2012 kuoroa luotsannut Dani Juris johtaa nyt kuoroa viimeistä kertaa, ennen siirtymistään Mannheimin oopperan kuoromestariksi Saksaan.
.
Ohjelmassa mm. Berg, Elgar, Finzi, Kuula. Konsertin kesto on noin 1 h 15 min. Väliajalla palvelee Balderin salin kahvio.

Erik Tawaststjernalle omistettu näyttely Kansalliskirjastossa

Erik-Tawaststjerna

Professori Erik Tawaststjernan syntymästä tulee 10.10.2016 kuluneeksi sata vuotta. Kansalliskirjastossa maanantaina 23.5. avattava näyttely esittelee monipuolisesti tämän legendaarisen yliopisto-opettajan, musiikintutkijan, arvostelijan, pianistin ja pedagogin vaiheita ja saavutuksia.

Tawaststjernan elämä keskittyi olennaisesti Jean Sibeliuksen elämäkerran kirjoittamiseen ja julkaisemiseen viitenä niteenä (1965-1988) suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä osittain venäjäksi. Hänen väitöskirjansa Sibeliuksen pianotuotannosta vuodelta 1960 sekä toiminta pianistina, joka teki suomalaisen musiikin äänityksiä usean eri maan radioille, olivat jo valmennusta tähän tehtävään.

Tawaststjerna toimi Helsingin yliopiston musiikkitieteen professorina vuosina 1960-83 sekä Suomen Akatemian tutkijaprofessorina vuosina 1977-1983. Tawastjsternasta kehittyi yleisönsä vangitseva puhuja, joka teki mm. radioesitelmillään myös oppiaineensa musiikkitieteen suosituksi laajoissa piireissä. Hänen lahjakkuutensa ilmeni monella alalla matematiikasta kielenkääntämiseen ja esseismiin musiikkiarvostelijana. Tawaststjerna oli kiistatta aikansa vaikutusvaltaisimpia ja värikkäimpiä musiikkipersoonallisuuksia maassaan.

Nyt avautuva näyttely valottaa hänen maailmaansa, näkemyksiään taiteesta, kulttuurihistoriasta, estetiikasta ja elämästä ylipäätään.

Erik Tawaststjerna 10.10.1916-22.1.1993
100 vuotta syntymästä ¦ 100 år efter födelsen ¦ 100th Anniversary of birth
Näyttely  ¦ Utställning ¦ Exhibition 23.5.-22.10.2016

Kansalliskirjasto, Café Rotunda, Unioninkatu 36
Vapaa pääsy


Prof. Erik Tawaststjernasta lisää:

http://375humanistia.helsinki.fi/humanistit/erik-tawaststjerna

Wagner-sopraano Violeta Urmana laulaa RSO:n kevätkauden päätöskonsertissa

ulmata d97553d5e2bed7328203cda484deb381

Radion sinfoniaorkesteri päättää kevätkautensa ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla 27.5. Musiikkitalossa. Päätöskonsertin ohjelmassa onBeethovenin Leonore II -alkusoitto, Berlioz’n Kleopatran kuolema sekäWagnerin Siegfried-idylli ja loppukohtaus oopperasta Jumaltentuho. Solistina laulaa Wagner-tulkinnoistaan tunnettu liettualainen sopraano Violeta Urmana. Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Teemalla, Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.

Liettualainen sopraano Violeta Urmana on tunnettu dramaattisen saksalaisen ja italialaisen oopperaohjelmiston tulkkina. Hän teki läpimurtonsa Wagnerin Parsifalin Kundryn ja Verdin Don Carloksen prinsessa Ebolin rooleilla. Viime vuosina Urmana on laulanut mm. Verdin Aidaa, Puccinin Toscaa ja Wagnerin Isoldea sekä Sieglindea.

Violeta Urmana esiintyy säännöllisesti New Yorkin Metropolitanissa, Pariisin kansallisoopperassa, Wienin valtionoopperassa, Milanon La Scalassa ja Lontoon Covent Gardenissa. Hänen lied-ohjelmistossaan on mm. Mahlerin, Berlioz’n ja Richard Straussin teoksia. Urmanan tulevia esiintymisiä ovat Stravinskyn Oedipus Rex Aix-en-Provence -festivaalilla Esa-Pekka Salosen johdolla heinäkuussa sekä Verdin Aida syyskuussa Wienin valtionoopperassa.

Violeta Urmana on levyttänyt valtavan määrän oopperoita, kuten mm. Verdin Trubaduurin, Naamiohuvit, Aidan ja Don Carloksen sekä Wagnerin Parsifalin ja Mascagnin Calalleria Rusticanan. Lisäksi hän on taltioinut Mahlerin Das Lied von der Erden ja Rückert-laulut sekä tässä konsertissa kuultavan Berlioz’n Kleopatran kuoleman.

Violeta Urmanalle on myönnetty Wienin valtionoopperan kamarilaulajattaren arvonimi ja Commendatore dell’Ordine della Stella d’Italia -arvonimi Italiassa. Kotimaassaan Liettuassa hän on saanut Gediminaksen ritarikunnan korkeimman kunniamerkin. Lisäksi hänelle on myönnetty Lontoon Royal Philharmonic Societyn palkinto.

27.5. klo 19
PERJANTAISARJA 15

Hannu Lintu, kapellimestari
Violeta Urmana, sopraano
Ludwig van Beethoven: Leonore II, alkusoitto
Hector Berlioz: Kleopatran kuolema
Richard Wagner: Siegfied-idylli
Richard Wagner: ”Starke Scheite”, loppukohtaus oopperasta Götterdämmerung

Traktorin kokoiset soittimet – maailman omalaatuisin soitinperhe Viitasaarelle

MF csb_acme_studio_musikfabrik
Saksalainen huippuyhtye Musikfabrik tuo Viitasaaren Musiikin aika –festivaalille yhden vuosikymmenen kunnianhimoisimmista kansainvälisistä uuden musiikin projekteista: Harry Partchin uudelleenrakennetut instrumentit ja niille sävelletyn uuden ja alkuperäisen musiikin.

Kalifornialainen Harry Partch (1901–1974), erakko ja originelli ajattelija, loi aikaansa edellä olevaa mikrotonaalista musiikkia jossa oktaavi jakautuu 43 osaan. Hän myös rakensi kokonaisen soitinperheen laajoista rituaalisista kehollista soittimista musiikin esittämistä varten; alkuperäiset kappaleet ovat nykyään University of Washingtonissa Seattlessa. Partchin kritiikki länsimaista taidemusiikkia kohtaan on tuottanut ritualistisia teoksia joissa musiikki kohtaa kreikkalaisen teatterin, japanilaiset noh- ja kabukitraditiot sekä amerikkalaisen primitivismin.

Musikfabrik on rakennuttanut täydelliset kopiot soittimista, opetellut soitinten salat, esittänyt Partchin teoksia sekä tilannut uutta musiikkia soittimistolle. Suurikokoiset, veistosmaiset soittimet
vaativat erityistä kehollisuutta soitossa, ja ovat tunnettuja paitsi instrumentteina myös taideteoksina joissa antiikki ja futurismi kohtaavat. Viime vuosina Musikfabrikin soittimet on nähty useilla Euroopan johtavilla festivaaleilla. The Guardian nosti Heiner Goebbelsin ja Musikfabrikin yhteisen tuotannon Partchin Delusion of the Fury -teoksesta Edinburghin festivaalilla 2014 vuoden kohokohdaksi brittiläisessä musiikkielämässä. Tänä kesänä Chromelodeon, Zymo-Xyl ja kumppanit saapuvat ensimmäistä kertaa Kölnistä Suomeen Musiikin aikaan.

Viitasaarella kuullaan Partchin laaja teos ”And on the Seventh Day Petals Fell in Petaluma” sekä teokset tanskalaiselta Simon Steen-Andersenilta ja norjalaiselta Helge Steniltä (tunnettu myös nimellä Deathprod). Festivaalin tilaama odotettu kantaesitys “Heritage” Teosto-palkinnon voittaneelta Sampo Haapamäeltä kuullaan yhtyeen ”Pitch 43_tuning the cosmos” -konsertissa 7.7. Viitasaari Areenalla.

Kölniläinen nykymusiikkiyhtye Musikfabrik on tunnettu muusikkouden rajoja ylittävistä poikkitaiteellisista projekteistaan jossa musiikki, teatteri ja installaatiotaide kohtaavat. Musikfabrik on aiemmin vieraillut Suomessa Musiikin ajassa 2005 ja Musica nova Helsingissä 2011.

”Kun opiskelin San Diegossa 90-luvulla, havahduin ensimmäisen kerran Partchin kulttimaineeseen Amerikassa”, kertoo Musiikin ajan taiteellinen johtaja Johan Tallgren. ”Pioneereihin kuuluvan säveltäjän lähes myyttinen kulkurielämä, tuotanto ja soittimet ovat yksi amerikkalaisen musiikin omaleimaisimpia tarinoita. On itsestään selvää, että kärkifestivaali joka teki historiaa kutsumalla John Cagen Suomeen, esittelee myös Harry Partchin ikoniset soittimet ensimmäistä kertaa Suomessa. Cagen myyttinen vierailu saa jatkoa tänä kesänä Viitasaarella.”

Musiikin aika järjestetään Viitasaarella 5.-10.7. Festivaalin koko konserttiohjelma julkaistaan myöhemmin toukokuussa, jolloin myös liput tulevat myyntiin. Festivaalin teemaksi nousee tänä kesänä ”Heritage”, todelliset ja fiktiiviset kulttuuriperinnöt, perinteet ja vaikutteet musiikissa. Säveltäjävieras on espanjalainen Mauricio Sotelo, jonka musiikki on saanut laajalti vaikutteita flamencosta ja Espanjan laulutraditioista. Helsingin kamarikuoron kanssa yhteistyössä järjestettävä Einojuhani Rautavaara -kuorosävellyskilpailun finaali kuullaan 6.7. Viitasaaren kirkossa.

http://www.musiikinaika.org