Amfion pro musica classica

Esa Pietilä avaa Solistiyhdistyksen syksyn konserttisarjan

Solistiyhdistyksen syksyn 2016 konserttisarja koostuu viidestä pääsymaksuttomasta konsertista, joiden esiintyjinä nähdään jälleen kerran kattaus suomalaisen klassisen musiikin kiinnostavimpia nimiä. Kotimainen uusi musiikki on ohjelmassa tänäkin vuonna vahvasti edustettuna: syksyn aikana kuullaan peräti kuusi kantaesitystä.

Sarjan avaa tenorisaksofonisti ja säveltäjä Esa Pietilän konsertti Uhma – kotimaisen nykymusiikin kolme uutta kauhukakarakappaletta sunnuntaina 2.10. Kulttuuriareena Gloriassa. Konsertin ohjelma koostuu Pietilän kolmesta uudesta improvisatorisesta, genrerajojen rajapinnoilla taiteilevasta teoksesta. Tulkinnoista vastaavat kolme kamariduokokoonpanoa, joissa Pietilän lisäksi esiintyvät Petri Kumela, kitara, Eija Kankaanranta, kantele ja Veli Kujala, harmonikka.

Konserttisarjan neljä muuta konserttia järjestetään Temppeliaukion kirkossa. Näistä ensimmäisenä kuullaan Satu Elijärven pianoresitaali Erään epookin loppu sunnuntaina 30.10. Konsertin ohjelma rakentuu maahanmuuttoteemaan yhdistyvien säveltäjien teoksista, keskeisimpänä nimenä Frank Liszt, ja kuvaa oivaltavasti sekä henkistä että musiikillista murroskautta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Pasi Eerikäisen, viulu, ja Emil Holmströmin, piano, duokonsertti Kosmopoliitit jatkaa tätä kehityskaarta viikkoa myöhemmin sunnuntaina 6.11. – Stravinskysta ja Busonista alkaen aina nykypäivän säveltäjiin Tim Page (ke.) ja Matthew Whittall.

Status Ensemblen (Marko Hilpo, piano; Jaso Sasaki, viulu; Sini Virtanen, viulu; Barbora Hilpo, alttoviulu; Iida-Vilhelmiina Laine, sello) konsertissa Kulttuurit kohtaavat kuullaan pianokvintetille sävellettyä musiikkia, joka on saanut vaikutteita niin jazzista, indonesialaisesta gamelan-musiikista kuin intialaisesta kansanmusiikista. Konsertin säveltäjänimiä ovat mm. Ernest Bloch, Darius Milhaud ja Eero Hämeenniemi (ke.).

Konserttisarjan päättää Mikko Raasakan, klarinetti, ja Antti Vahtolan, piano, resitaali Sonaatti – Antisonaatti. Konsertin ohjelmassa mm. Sebastian Fagerlundin Sonaatti ja klarinettimusiikin äärirajoja kartoittava Volodymyr Runchakin teos Antisonatas. Kantaesityksenä kuullaan Perttu Haapasen uusi, live-elektroniikan avulla klarinetin ilmaisukeinoja laajentava versio teoksesta Amygdala.

SUOMEN SOLISTIYHDISTYKSEN KONSERTTISARJA 2016

Uhma
– kotimaisen nykymusiikin kolme uutta kauhukakarakappaletta
Su 2.10. klo 19:00
Kulttuuriareena GLORIA (Pieni Roobertinkatu 12, Helsinki)
Esa Pietilä, tenorisaksofoni, Petri Kumela, kitara, Eija Kankaanranta, kantele ja Veli Kujala, harmonikka
Pietilä (ke.)

Erään epookin loppu
Su 30.10. klo 19:00
Temppeliaukion kirkko (Lutherinkatu 4, Helsinki)
Satu Elijärvi, piano
Liszt – Debussy – Korngold – Skrjabin – Brahms – Prokofjev – Schönberg – Wagner

Kosmopoliitit
Su 6.11. klo 19:00
Temppeliaukion kirkko (Lutherinkatu 4, Helsinki)
Pasi Eerikäinen, viulu & Emil Holmström, piano
Stravinsky – Lindberg – Tim Page (ke.) – Whittall – Busoni

Status Ensemble: Kulttuurit kohtaavat
Su 13.11. klo 19:00
Temppeliaukion kirkko (Lutherinkatu 4, Helsinki)
Status Ensemble: Marko Hilpo, piano; Jaso Sasaki, viulu; Sini Virtanen, viulu; Barbora Hilpo, alttoviulu; Iida-Vilhelmiina Laine, sello
Boccherini – Bloch – Hämeenniemi (ke.) – Milhaud

Sonaatti – Antisonaatti
To 24.11. klo 19:00
Temppeliaukion kirkko (Lutherinkatu 4, Helsinki)
Mikko Raasakka, klarinetti; Antti Vahtola, piano; Anders Pohjola, elektroniikka
Widmann – Fagerlund – Haapanen (ke.) – Runchak

Kaikkiin konsertteihin vapaa pääsy, ohjelma 10e

http://www.solistiyhdistys.fi/konserttisarja-2016.html

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri avaa syyskautensa Jutta Seppisen orkesterinjohdon loppututkinnolla

Jutta Seppinen. Kuva © Maarit Kytöharju.

Jutta Seppinen. Kuva © Maarit Kytöharju.

100-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhliva Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri avaa syyskautensa kapellimestari-mezzosopraano Jutta Seppisen orkesterinjohdon loppututkintokonsertilla. Orkesteri esiintyy Järvenpää-talossa 30. syyskuuta ja Helsingin Musiikkitalon konserttisalissa 1. lokakuuta.

Tarinavetoinen konsertti alkaa Maurice Ravelin Hanhiemo-sarjalla, joka on saanut inspiraationsa Charles Perraultin Les Contes de ma mère l’Oye -kokoelmaan (1697) sisältyvistä saduista. Toisena ohjelmanumerona kuullaan Perttu Haapasen Ladies’ Room (2007), jonka solistina toimii Sibelius-Akatemiassa laulumusiikkia opiskeleva Milla Mäkinen. Mielenterveyden järkkymistä käsittelevän laulusarjan tekstit ovat peräisin Raamatusta, internetin hakukoneista, Scotland Yardin arkistoista, Jutta Seppiseltä sekä Paul Celanilta. Konsertin päättää Richard Straussin massiivinen sinfoninen runo Ein Heldenleben (Sankarin elämä).

Syksystä 2011 Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla opiskellut Jutta Seppinen (s. 1976) suorittaa Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin konsertissa orkesterinjohdon loppututkinnon. Hän on valmistunut myös Sibelius-Akatemian musiikinteorian ja sävellyksen aineryhmästä ja suorittanut laulun A-tasotutkinnon erinomaisin arvosanoin vuonna 2008. Kapellimestarina Seppinen debytoi Kokkolan Oopperakesässä kesällä 2014 toimien myös Sakari Oramon assistenttina. Samana vuonna hänet valittiin myös Suomen Kansallisoopperan Kapuapu-ohjelmaan. Kokkolan jälkeen Seppinen on johtanut Tampere Filharmoniaa, Helsingin barokkiorkesteria ja Wegelius kammarstråkarea sekä toiminut Savonlinnan oopperajuhlilla apulaiskapellimestarina. Ennen kapellimestariuraansa Seppinen on toiminut laulajana ja kuoronjohtajana. Hän työskentelee edelleen Akademiska Damkören Lyranin taiteellisena johtajana.

Sopraano, musiikin kandidaatti Milla Mäkinen (s. 1986) opiskelee Sibelius-Akatemian laulumusiikin aineryhmässä maisterintutkintoaan Sirkku Wahlroos-Kaitilan johdolla. Mäkinen on erikoistunut vanhan musiikin ja nykymusiikin esittämiseen. Hän on kantaesittänyt muun muassa Sauli Zinovjevin, Itzam Zapatan ja Miika Hyytiäisen musiikkia.

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri, joht. Jutta Seppinen

Pe 30.9. klo 19.00
Sibelius-sali, Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, Järvenpää

La 1.10. klo 19.00
Musiikkitalon konserttisali
Solistina Milla Mäkinen, sopraano
Maurice Ravel: Hanhiemo-sarja
Perttu Haapanen: Ladies´ Room – laulusarja sopraanolle ja kamariorkesterille
Richard Strauss: Ein Heldenleben

Harvinainen Brahms-kokonaisuus Espoossa 29.-30.9.

Pianisti Alexander Melnikov tunnetaan erinomaisista musiikillisista tulkinnoistaan ja poikkeuksellisista ohjelmistovalinnoistaan. Tapiola Sinfoniettalle Melnikov on suunnitellut kahden konsertin kokonaisuuden, joka esittelee monipuolisesti Johannes Brahmsin kamarimusiikkiteoksia (29.9.) ja myös hänen vaikuttavan ensimmäisen pianokonserttonsa (30.9.). Molemmissa konserteissa solistitehtävissä on Melnikovin ohella Tapiola Sinfoniettan muusikoita. Fantastinen Brahms -konsertin (30.9.) johtaa kapellimestari Olari Elts. 

Brahmsin kamarimusiikkia Sellosalissa 29.9. klo 19
Kaikista romantiikan ajan merkittävistä säveltäjistä juuri Johannes Brahms (1833-1897) paneutui menestyksekkäimmin kamarimusiikin säveltämiseen. Hän kirjoitti 24 kamarimusiikkiteosta. Brahmsin oma soitin piano on yhdistävänä tekijä 16 teoksessa. Sellosalissa kuullaan näistä kolme, joista kaksi  edustaa Brahmsin varhaiskauden tuotantoa.

G-duuri-sonaatti valmistui vuosina 1878-79. Tässä teoksessa pianolla ja viululla on tasavertainen kamarimusiikillinen parisuhde, jossa soittimet käyvät rikasta dialogia keskenään.

Vuolaan romanttinen, käyrätorven lämpimän soinnin värittämä Es-duuri-trio pianolle, viululle ja käyrätorvelle (1865) on yksi harvoista kamarimusiikkiteoksissta, joissa Brahms käytti puhaltimia. Teoksen ytimenä on hidas osa, riipaiseva surulaulu, jonka Brahms on ilmeisesti säveltänyt äitinsä muistolle.  Konsertin päättää Pianokvintetto, joka on täynnä monille Brahmsin nuoruudenkauden teoksille ominaista kuohuvaa ja kiihkeää ”Sturm und Drangia”.

Fantastinen Brahms Espoon kulttuurikeskuksessa 30.9. klo 19
Fantastinen Brahms -konsertissa 30.9. saadaan nauttia yhtälailla Alexander Melnikov soolonumerosta kuin tunteikkaasta c-molli-pianokvartetosta sekä konserttikokonaisuuden huipentavasta ensimmäisestä pianokonsertosta. Konsertti alkaa Alexander Melnikovin esittämällä sooloteoksella Seitsemän fantasiaa pianolle op. 116, jossa kuuluu Brahmsin myöhäiskauden tuotannolle ominainen hillitty surumielisyys. c-molli-pianokvarteton säveltämistä aloittaessaan (1856) Brahms oli tuskaisen rakastunut Robert Schumannin vaimoon  Claraan. Nämä tunnelmat tulevat esiin erityisesti kvartton ensiosassa, ja myös hidas osa hehkuu romanttisuutta. Lopullisen muotonsa teos sai vasta 1875. Kahden konsertin kokonaisuuden päättää Brahmsin upeasti rakentama Pianokonsertto nro 1 d-molli. Teos sai ensiesityksensä Hannoverissa 1859. Konserton sinfoninen mittakaava, jykevä avausosa , vaativa solistiosuus ja vaikuttava, requiem-sävyinen hidas osa  vahvistavat teoksen vaikuttavaa luonnetta, joka huipentuu finaalin sävelistä kohoavaan positiiviseen energiaan.


Pianisti Alexander Melnikov esiintyy säännöllisesti tunnettujen orkestereiden solistina, näiden joukossa Kuninkaallinen Concertgebouw-orkesteri, BBC:n filharmoninen orkesteri, Philadelphian orkesteri, NDR-sinfoniaorkesteri, Venäjän kansallisorkesteri ja Tokion filharmonikot. Tapiola Sinfoniettan taiteellisena partnerina hän on työskennellyt syksystä 2014 alkaen. Myös kamarimusiikki on Melnikoville tärkeää. Hänen levytyksensä ovat saaneet useita kansainvälisiä palkintoja, muun muassa Gramophone-palkinnon Beethovenin sonaattien levytyksestä viululle ja pianolle yhdessä viulisti Isabelle Faustin kanssa.

Kapellimestari Olari Elts on Viron kansallisen sinfoniaorkesterin päävierailija. Voitettuaan kansainvälisen Sibelius-kapellimestarikilpailun vuonna 2000 Elts on johtanut etenkin useita merkittäviä eurooppalaisia okestereita. Perinteisen ohjelmiston lisäksi Elts on sitoutunut voimakkaasti uuden musiikin esittämiseen. Hänen viimeisimpiä levytyksiään on 2014 ilmestynyt Erkki-Sven Tüürin viides sinfonia. Parhaillaan hän valmistelee Tapiola Sinfoniettan kanssa levytystä Tüürin 8. sinfoniasta.

To 29.9.2016 klo 19, Sellosali
BRAHMSIN KAMARIMUSIIKKIA
Alexander Melnikov
, piano
Meri Englund, Timo Holopainen, Kati Rantamäki & Tiina Paananen, viulu
Tuula Saari, alttoviulu
Riitta Pesola, sello
Tero Toivonen, käyrätorvi

Johannes Brahms:
Sonaatti viululle ja pianolle nro 1
Trio käyrätorvelle, viululle ja pianolle Es-duuri
Pianokvintetto

Pe 30.9.2016 klo 19, Espoon kulttuurikeskus
FANTASTINEN BRAHMS
Tapiola Sinfonietta
Olari Elts, kapellimestari
Alexander Melnikov, piano
Jukka Rantamäki, viulu
Janne Saari, alttoviulu
Mikko Pitkäpaasi, sello

Johannes Brahms:
Seitsemän fantasiaa pianolle op. 116
Pianokvartetto nro 3
Pianokonsertto nro 1

Avoin kenraaliharjoitus pe 30.9.2016 klo 10.00-11.20, Espoon kulttuurikeskus. Vapaa pääsy.

Candomino-kuoro Italian Triesteen

cando-201408_candomino_lohtaja_15mp_155_of_238

Candomino-kuoro matkustaa syys-lokakuun vaihteessa Italian Triesteen, jossa se esiintyy Beata Vergine del Rosario -kirkon 650-vuotisjuhlassa. Candomino esittää yhdessä paikallisten kuorolaisten ja soittajien kanssa Bachin h-mollimessun.

Barokkimessun lisäksi Candomino esittää tunnin mittaisen a cappella -ohjelmiston Triesten Piccolo Teatro la Fenicessä. Ohjelmistossa on suomalaista ja italialaista musiikkia eri aikakausilta. Konsertti toteutetaan yhteistyönä Wärtsilä Italian kanssa.


Candomino on nuorten aikuisten espoolainen kamarikuoro, joka viettää ensi vuonna 50-vuotisjuhliaan. Candomino on tehnyt kaikkiaan yli 30 ulkomaanmatkaa ja Italia on ollut kohteena kerran aiemmin.

Syksyisen Triesten-matkan lähtökonsertti on tiistaina 27.9. klo 19 Hakasalmen huvilassa. Konsertti on osa Helsingin kaupunginmuseon Musiikkia! -näyttelyä.

Trieste!
Candomino-kuoron lähtökonsertti Italiaan,
johtaa Esko Kallio
ti 27.9. klo 19 Hakasalmen huvila
vapaa pääsy, ohjelma 5 €

http://candomino.fi/
https://twitter.com/Candomino

Suomalaisella barokkiorkesterilla kuusi konserttia lokakuussa

fibo-3b6e82a0-0f3f-44a9-a643-eca17a03f603

FiBOn eli Suomalaisen barokkiorkesterin  syksyn ohjelmisto on julkaistu.  Pääkaupunkiseudun lisäksi FiBO konsertoi tänä syksynä myös  Paraisilla, Hämeenlinnassa, Münchenissä, Kuusankoskella, Porvoossa ja Iisalmessa. Poimintoja FiBOn syyskaudesta:

Residenssisarjan konsertit Ritarihuoneella

Tyttö ja kuolema -konsertissa 16.10. FiBO sukeltaa romantiikan maailmaan yhdessä Meta4-kvartetin kanssa. Nimensä konsertille lainannut Schubertin testamenttiteos kuullaan jousiorkesterisovituksena, ja lisäksi esille pääsevät Mendelssohn ja Tiensuu. 11.11. kuultavan konsertin nimi Vuodenajat paljastanee tarpeeksi: ohjelmassa on Vivaldin rakastettu Neljä vuodenaikaa. Solistina taituroi sekä harvinaisen viola da spallan että viulun mestari Sergey Malov. Syyskauden päätöskonsertissa 18.12. palataan lähelle Händelin Messias-oratorion alkuperäistä versiota. Kamariyhtyeen ja pienen kuoron voimin oratorion ydin ei peity jättimäisyyden alle.

Kamarimusiikillista perusohjelmistoa

Back to basics -konsertissa ei kokeilla huimia uutuuksia vaan pitäydytään vanhassa ja hyväksi havaitussa. Perusbarokkinen kokoonpano eli huilu, viulu ja continuo soittaa niin Bachia kuin Händeliäkin. Tylsääkö? Ei suinkaan!

To 6.10. klo 19 Saksalainen kirkko

Musiikki yhdistää idän ja lännen – metro seuraa perässä

Suurten soittajajoukkojen Grosso tulee taas! Tällä kertaa kyseessä on metron laajenemisesta innoituksensa saanut Metro-Grosso, joka kokoaa loppukonserttiin 250 soittajaa metroradanvarren musiikkiopistoista.

La 8.10. klo 16 Tapiolasali