”Eurooppa/Ehkä”-romaani ei ole mikään helppo koko kansan romaani. Mutta niille, jotka tuntevat sen omakseen, se hyvittää lukemisen rasituksen moninkertaisesti.
Sen sivuilta löytyvät sadat erilaiset eläjät, tutuiksi oletettavat ihmistyypit, oikeamieliset kristityt ja kieroon kasvaneet virheelliset ihmisolevaiset.
Radion sinfoniaorkesterin Nuorten solistien konsertissa 30.11. esiintyy yhdeksän koesoiton kautta valittua nuorta muusikkoa. Konsertin johtaa ylikapellimestari Hannu Lintu ja se lähetetään suorana Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.
Koesoittoihin ilmoittautui yhteensä 99 nuorta ympäri Suomea ja valituiksi tulivat: Alicia Ibañez-Resjan, piano (s. 2000, kotipaikka Helsinki), Amanda Ernesaks, viulu (s. 2002, kotipaikka Klaukkala), Pauli Pappinen, kontrabasso (s. 1997, kotipaikka Kokkola), Ilkka Marttila, tuuba (s. 1998, kotipaikka Jalasjärvi), Danna Collette Nelson, bassopasuuna (s. 1996, kotipaikka Helsinki), Artturi Aalto, sello (s. 1999, kotipaikka Espoo), Hanna Hujanen, klarinetti (s. 1998, kotipaikka Helsinki), Iidamari Ahonen, viulu (s. 2003, kotipaikka Tampere) ja Tarmo Peltokoski, piano (s. 2000, kotipaikka Vaasa).
HYMS ensemble Strasbourgin Palais Universitairessa
Helsingin yliopiston musiikkiseuran kamariyhtye ’La belle époque’ oli menestyksekkäällä konserttikiertueella 8.-16.11.2016 kolmessa Ranskan kaupungissa eli Aix en Provençessa, Pariisissa ja Strasbourgissa. Yhtyeessä esiintyivät Laura Pyrrö, sopraano, Eila Tarasti, piano, Petrus Laitinmäki, 1. viulu, Oskari Eirola, 2. viulu, Mikko Metsälampi, altto, Lauri Rantamoijanen, sello ja Eero Tarasti, piano. Ohjelmassa oli Reynaldo Hahnin lauluja sekä pianokvintetto, Franz Lisztin pianoteoksia, Eero Tarastin kolme laulua (Kari Aronpuron ja Eino Leinon teksteihin) sekä Jean Sibeliuksen lauluja ja pianokvintetto g molli. Matka liittyi samalla Eero Tarastin uuden teoksen Sémiotique de la musique classique: Comment Mozart, Brahms et Wagner nous parlent (Presses Universitaires de Provence, 2016) julkistamiseen.
Barbicanin John Williams -illan tähdet: LSO ja kapellimestari Frank Strobel. Kuva © Jari Kallio.
Sir Peter Maxwell Davies totesi kahdeksankymmentävuotispäivähaastattelussaan muutama vuosi sitten anonymiteetin olevan suurin kunnianosoitus säveltäjälle. John Williamsin kohdalla tämä on toteutunut vahvemmin kuin kenties kenenkään toisen aikamme säveltäjän suhteen. Lukemattomat ihmiset ympäri maailmaa tunnistavat monia hänen elokuvasävellystensä teemoista vaikka eivät säveltäjää osaisi välttämättä nimetäkään. Niistä on tullut osa kansanperinnettä.
Lontoon sinfoniaorkesteri ja John Williams ovat olleet taiteellisia kumppaneita jo vuosikymmeniä. Pitkä yhteistyö alkoi aikoinaan André Previnin ylikapellimestarikaudella. Ensimmäinen huippu koettiin Tähtien sodan (1977) myötä, kun Williamsin ja LSO:n tallentamasta alkuperäismusiikista tuli suunnaton menestys. Kaikkiaan säveltäjä ja orkesteri ovat työskennelleet yhdeksässä elokuvassa vuosina 1977-2005. Williams on johtanut ja levyttänyt orkesterin kanssa myös monia konserttiteoksia.
Lauantaina Williams oli läsnä Barbicanin konsertissa sävellysten lomaan sijoitettujen videohaastattelukatkelmien välityksellä. Selkäkipujen vuoksi 84-vuotias säveltäjä on joutunut luopumaan Atlantin ylityksistä. Kotimaassaan Yhdysvalloissa hän konsertoi ja säveltää kuitenkin edelleen aktiivisesti.
John Williams oli mukana LSO:n konsertissa videohaastattelun välityksellä. Kuva © Jari Kallio.
Kapellimestari Frank Strobel on puolestaan johtanut urallaan huomattavan määrän erityyppisiä elokuvamusiikkikonsertteja. Lontooseen hän saapui lauantaina suoraan Helsingistä, jossa hän johti Shostakovitsin musiikkia Uusi Babylon -elokuvaan Radion sinfoniaorkesterin kanssa Musiikkitalossa.
LSO:n lauantai-illan ohjelma yhdisteli oivallisesti Williamsin monia klassikoita sekä harvemmin kuultuja sävellyksiä neljänkymmenen vuoden ajalta. Konsertin käynnisti hieno Superman March (1978), jossa päästiin heti nauttimaan LSO:n vaskien juhlavasta soinnista.
The Devil’s Dance elokuvasta Noidat (The Witches of Eastwick, 1987) oli puolestaan mitä mainioin dance macabre, kuitenkin jossain määrin kieli poskessa. Tätä riemullista tanssia kuulisi konserteissa mielellään useamminkin, varsinkin tällaisina tulkintoina.
Kaksi hirviöelokuvien klassikkoa kuului myös illan ohjelmaan. Ensin kuultiin arvoituksellisuutta ja juhlavuutta tyylikkäästi yhdistävä teema elokuvasta Jurassic Park (1992). Williamsin orkestrointitaitoa ei voinut kuin ihailla tämän mieltä nostattavan musiikin lomassa.
Tappajahain (Jaws, 1975) teeman tuntee varmasti jokainen. Vaikka musiikki on tuttua lukemattomista yhteyksistä jo parodioiksi saakka, oli lauantai-illan konserttikohtaaminen kuitenkin hätkähdyttävä muistutus tämän musiikin nerokkuudesta. Williamsin sävellyksessä on yhtäältä samaa pidättelemätöntä itsepintaisuutta kuin Kevätuhrin Dance sacralessa sekä toisaalta sellaista keinovarojen pelkistyneisyyttä, jota Bernard Herrmann hyödynsi mestarillisesti klassisissa elokuvasävellyksissään.
Konsertin ensimmäisen puolikkaan unohtumattomimpia teoksia oli elokuvaan War Horse (2011) sävelletty Dartmoor, 1912, joka on Williamsin kunnianosoitus englantilaiselle pastoraalille ja erityisesti Ralph Vaughan Williamsille. Teos alkaa ja päättyy huilusoololla, joka voisi olla suoraan Vaughan Williamsin kynästä. Orkesterin liittyessä mukaan musiikki tuo mieleen assosiaatioita myös George Butterworthin maailmasta onnistuen kuitenkin samalla kuulostamaan erehtymättömästi juuri John Williamsilta. LSO sointi oli tässä musiikissa aivan äärettömän kaunis.
Vastaavanlaisen alluusion synnyttää myös Oliver Stonelle sävelletty J.F.K., jossa Williams vie kuulijansa lähelle Aaron Coplandin amerikkalaista tyyliä. Williamsin elegiassa mieleenpainuvinta oli soolotrumpetin ja käyrätorven vuoropuhelu, jossa musiikki on koskettavimmillaan.
Vaughan Williams -henkiseen maailmaan palattiin vielä yhdessä Williamsin tunnetuimmista sävellyksistä, Harry Potter -elokuvien Hedwigin teemassa (2001), jonka alun celestasoolo vie ajatukset Vaughan Williamsin kahdeksannen sinfonian alkutahteihin. Tässäkin teoksessa musiikki etenee kuitenkin Williamsin oman sävellyslogiikan mukaisesti omille jännittäville teilleen.
Konsertin alkupuolen huipennuksena kuultiin Flying Theme elokuvasta E.T. (1982). Tämä vauhdikas orkesterinumero sai LSO:lta ja Strobelilta oivallisen tulkinnan.
Illan jälkimmäisen osan aluksi kuultiin Barbicanin konsertin ainoa elokuvien maailman ulkopuolinen sävellys, Olympic Fanfare and Theme (1984), joka on sävelletty alun perin Los Angelesin olympialaisten avajaisseremoniaan. Tässä musiikissa Williamsin tyyli on hyvin lähellä esimerkiksi Supermanin musiikkia. LSO:n vaskien kirkkaita ja rytmisesti tarkoin artikuloituja fanfaareja sekä jousten upeaa sointia kuunteli jälleen suurella ilolla.
Samoista hyveistä saatiin nauttia myös valloittavassa Indiana Jones -teemassa Raiders March (1981). Lyyrisessä väliosassa Strobel vältti hienosti liian sentimentaalisuuden pitämällä tempoa riittävän ripeänä. Näin musiikki välittyi kerrassaan ilahduttavassa soivassa asussa.
Konsertin lyyrisimmät hetket luultiin Schindlerin listan teemassa, jonka soolo-osuuden konserttimestari Roman Simovic soitti hienosti, sekä jousten elegiassa A Prayer for Peace.
Illan monista Steven Spielbergin elokuviin syntyneistä sävellyksistä omalla laillaan kiintoisin on Kolmannen asteen yhteyden (Close Encounters of the Third Kind, 1977) alkuperäismusiikki, jossa Williams sommittelee modernistisia aineksia ilmaisunsa osaksi varsin mukaansatempaavalla tavalla. LSO hehkui mitä jännittävimmissä väreissä läpi tämän huikean kymmenminuuttisen panoraaman.
Konsertin itseoikeutettuna päätöksenä kuultiin neljä kappaletta Williamsin pääteoksesta, nyttemmin jo seitsemänosaiseksi kasvaneesta Tähtien sota (Star Wars, 1977-) -saagasta. Pääteemassa LSO soi sellaisella majesteetilla, jota on vaikea ylittää. Tässä hetkessä kaikki oli juuri kohdallaan.
Yodan teema Imperiumin vastaiskusta (The Empire Strikes Back, 1980) toimi herkkänä välisoittona ennen orkesteribravuuria Scherzo for X-Wings (The Force Awakens, 2015). Williams punoo scherzossaan tuttuja teemoja jännittäviksi fugato-jaksoiksi, joiden tanssi luo riemastuttavan jännitteen musiikkiin. Strobel ja LSO olivat virtuooseja vailla vertaa tässä piristävässä orkesterikappaleessa.
Mikäpä olisi sopinut tähän jatkoksi enää paremmin kuin Darth Vaderin ikoninen teema, The Imperial March (1980). Vaikka kyseessä on yksi kaikkein soitetuimmista elokuvasävelmistä kautta aikojen, oli hätkähdyttävä kokemus kuulla tämä äärettömän hienosti rakennettu kappale juuri näiden muusikoiden verrattomana tulkintana. Tämä musiikki kuuluu LSO:lle!
Kiitollinen yleisö palkittiin vielä ylimääräisellä. The Filght to Neverland elokuvasta Kapteeni Koukku (Hook, 1991) loi sopivan haikean jäähyväistunnelman vieden illan kauniisti päätökseen.
— Jari Kallio
Lontoon sinfoniaorkesteri
Frank Strobel, kapellimestari
John Williams: Superman March, The Devil’s Dance (Witches of Eastwick), Jurassic Park Theme, J.F.K. Theme, Dartmoor, 1912 (War Horse), Hedwig’s Theme (Harry Potter and the Philosopher’s Stone), Jaws Theme, Flying Theme (E.T.), Olympic Fanfare and Theme, Raiders March, Schindler’s List Theme, Close Encounters of the Third Kind, A Prayer for Peace (Munich), Star Wars Medley, Flight to Neverland (Hook)
Barbican Centre, Lontoo
La 26.11. klo 19.30
Balthasar Denner: Georg Friedrich Händel (1727)
Suomalaisen barokkiorkesterin Ritarihuoneen syksyn residenssisarjan kolmas konsertti 18. joulukuuta tuo esille monelle tutun teoksen eli Georg Friedrich Händelin (1685–1759) Messias-oratorion. Harvinaiseksi esityksen tekee kuitenkin se, että kyseessä oleva Dublinin-versio on ensimmäinen yleisölle aikoinaan esitetty Messias-versio. Monessa aariassa laulaja on myös eri äänialan edustaja kuin tavallisesti, ja varsinaista kuoroa ei esityksessä ole: FiBO Singers laulaa sekä soolo- että kuoro-osat. Esitys toteutetaan kahdeksan laulajan ja 10 soittajan voimin
Dublinissa vuonna 1741 vain 24 päivässä valmistunut Messias-oratorio on siitä harvinaislaatuinen teos, että se on ollut suosittu syntyhetkestään lähtien. Koska Händel oli käytännönläheinen muusikko, ei Messiaalla ollut vakiomuotoa: säveltäjä räätälöi kokoonpanoa, lisäili ja poisti aarioita tai muokkasi katkelmia vuosien mittaan esitysolosuhteiden mukaan. Händelin aikana kuoro käsitti 20–30 henkeä, ja pienessä orkesterissa oli vain muutama puhallin. Myöhemmin Händel lisäsi sointivoimaa, mutta hurjiin mittoihin esiintyjäkokoonpanot paisuivat vasta säveltäjän kuoleman jälkeen, jolloin Messiasta on todistetusti esitetty jopa tuhansien esiintyjien voimin.
Tässä konsertissa FiBO Players ja uusi vokaalikokoonpano FiBO Singers riisuvat teoksen vielä ensiesitystäkin tiivistetymmäksi Bachin kantaattien kokoonpanoa muistuttavalla kokoonpanolla. Dublinin-versio poikkeaa melko lailla totutusta. ”Useat aariat kuullaan aivan eri äänityypin esittämänä kuin tavallisesti, ja osa aarioista on kokonaismuodoltaan erilaisia tai suorastaan aivan eri sävellyksiä kuin myöhemmissä Messias-versioissa”, kertoo nyt kuultavan version työstämisessä mukana ollut sopraano Tuuli Lindeberg.
Ville Komppa alustaa konsertin Ritarihuoneella kello 17.15–17.45.
Sama Messias-esitys kuullaan myös 27.11. Porvoossa ja 15.12. Iisalmessa.
Su 18.12.2016 klo 18 Ritarihuone, Helsinki
FiBO Singers: Tuuli Lindeberg ja Kajsa Dahlbäck (sopraano), Teppo Lampela ja Katariina Heikkilä (altto), Simo Mäkinen ja Juho Punkeri (tenori), Jussi Lehtipuu ja Sampo Haapaniemi (basso)
FiBO Players: Antti Tikkanen ja Irma Niskanen (viulu), Markus Sarantola (alttoviulu), Lea Pekkala (sello),Maria Vahervuo (kontrabasso), Miikka Saarinen ja Zoltán Kövér (trumpetti), Tuija-Maija Nurminen (patarummut), Annamari Pölhö (urut), Eero Palviainen (luuttu)