Jaani Helander. Kuva Tuulikki Pietilä / Cellofest
HYMSin sarjan Sellon syksy konsertti Helsingin yliopiston Kielikeskuksen musiikkisalissa, Fabianinkatu 26, 10.11.2026 klo 16. Jaani Helanderin musiikkia. Jaani Helander, sello; Mikael Stoor, viulu, David Seixas, viulu; Liisa Orava, alttoviulu ja Kirill Kozlovski, piano.
HYMSin koko syksyn kattava matineasarja Sellon syksy pääsi vihdoin alkamaan, kun ensimmäinen tilaisuus pari viikkoa sitten peruuntui ja jouduttiin siirtämään ensi kevääseen, toiseen HYMSin sarjaan nimeltä Musiikin salongit. Silloin Lauri Rantamoijanen, sello ja Ossi Tanner, piano soittavat ranskalaisen illan.
Joka tapauksessa sali oli taas aivan täynnä. Eikä ihme sillä Jaani Helander on tunnettu muusikko niin monesta yhteydestä, ei vähiten Kaupunginorkesterin sellistinä, vaan myös lukuisista kamariyhtyeistä. häntä voi pitää myös mediahenkilönä hänen perustettuaan Cellomania-nimisen yhtyeen sellisti Lukas Stasevskin kanssa.
Mikael Stoor, David Seixas, Liisa Orava ja Jaani Helander (Kiril Kozlovski, piano, puuttuu kuvasta). Kuva E.Tarasti.
Tapaukset, joissa muusikosta tulee jotain muuta kuin mitä olivat aluksi, ovat moninaisia. Sello on oiva lähtökohta uralle vaikka yliopiston rehtorina, ministerinä, huippukapellimestarina tai muuna. Sitä paitsi kaikki eivät edes aloita sellolla vaan pianolla, kuten Jaani Helander pianistiperheessä Kouvolassa. Yhdeksänvuotiaana hän syöksyi aina sellotunnin jälkeen pianon ääreen ja kiintyi selloon pysyvästi mutta ammattimielessä vasta viisitoistavuotiaana. Silti piano innoitti jo varhain ’fiilistelemään’ erilaisilla harmonioilla ja vajoamaan transsiin sopivan löydyttyä. Silti hänen musiikkinsa on nyt nimenomaan soittimellista, mutta myös suorastaan orkestraalista suurimmissa tehoissaan jopa tällaisella pienellä kamarikokoonpanolla. Hänen musiikistaan voi siis etsiä noita Heinrich Besselerin Spielfigureja, soittokuvioita, jotka lankeavat luonnostaan kullekin soittimelle ja muovaavat myös musiikin rakenteita omalla tavallaan. Hänen tuotantonsa ei ole vielä ehtinyt kasvaa kovin laajaksi, 16 opusta tällä hetkellä, mutta kun näkee miten innoissaan soittajat sitä esittävät ja yleisö heittäytyy sen vietäväksi, arvaan että sävellysten luku kasvaa pian radikaalisti.
Mikä on siis Jaani Helanderin musiikin tyyli? Hän kuuluu kategoriaan inventeurs, jotka löytävät uusia ratkaisuja perinteisessä tekstuurissa eikä novateurs, jotka uudistavat itse musiikin kielioppia. Hän haluaa välittää musiikillaan sanomia, mutta käyttäen perinteisiä koodeja. Se onkin järkevää, sillä uudessa musiikissa ajaudutaan ymmärtämättömyyden tilaan jos yritetään uudistaa koodia ja sanomaa molempia yhtaikaa.
Ensimmäinen teos oli Nocturne op. 1. Se alkaa vähän Villa-Lobosin Bachianasien tyyliin (Jaanin johtama selloryhmä pelasti Brasilian itsenäisyysjuhlan konsertin jokin aika sitten juuri Villa-Lobosilla yliopiston juhlasalissa). Eli kuullaan pizzicatoja rytmikkäinä ja hieman jazzahtavina ja sitä vasten barokkimainen cantilena-melodia.
Seuraavan teoksen nimi on yksinkertaisesti ja hieman satiemaisesti vain Song One op. 10 (mikä implikoi, että jatkossa saadaan vielä Song Two, Song Three jne.) Musiikki muuttuu asteittain yhä intensiivisemmäksi, harmoniat ilmeikkäämmiksi; sävy on vakava, passionate, ja päättyy väkevään emotionaaliseen lataukseen. Kirkkaat soinut lopussa assosioivat jo Messiaeniin.
I skymningen (Iltahämärässä)on dramaturgi Juhani Koiviston tilaama teos Hämeenlinnan Sibelius-seuralle. Säveltäjä pyytää meitä kuvittelemaan säveltäjämestarin istumassa Ainolan kirjastossa hämärän aikaan. Helander ei tietenkään väitä matkivansa Sibeliusta, mutta hän pohti, että jos Sibelius olisi säveltänyt jotain sellolle, mitä se olisi ollut. Sibeliuksellahan on sellolle vain melko synkkä Malinconia. Voi siis kuvitella Jannen istuvan pianon ääressä tunnelmoimassa. Teoksen yleisilme on myös vakava, mutta piano-osuus on paikoitellen virtuoosista arpeggiointia. Sävellyksessä on vahva melodinen nousu, Steigerung, vibratoa. Onko tämä nyt sitä kuulua pohjoista melankoliaa?
Freedom-kvarteton taustana on Helanderin jousikvintetto op 2. Teos alkaa valoisissa merkeissä sävellysajankohtanaan 2021; mutta sitä seuraavaa vuotta 2022 raskauttaa jo Ukrainan sota, jota heijastaa musiikin aavemaisen kolkko taite. Onko tämä siis niin sanottua kantaaottavaa musiikkia? Tässä tulee mieleen säveltäjän ystävyys ukrainalaisen sellistin Lukas Stasevskin kanssa, yhdessä he ovat soittaneet aina täysille saleille cellomaniaa, heidän kehittämäänsä uutta kahden sellon lajia. Freedomissaon myös viululla harvinaisen paljon soitettavaa ylärekisterissä kuten kollegat ovat huomauttaneet. Teos alkaa duolla viulu/sello, mutta sitten se muuttuu nopeaksi ratsastusrytmiksi, melkein kuin topos jo klassisismin kaudella; joskaan nämä eivät ole kuitenkaan mitään valkyyrioita. Joka tapauksessa toccatamainen rytmiostinato hallitsee. Sitten seuraa tauko ja musiikin lamento-legato-taite. Tekstuuri on jonkinlaista moniäänistä ”lineaarista kontrapunktia”. Tremolandoa vastaan kimmeltää viulun ylin rekisteri; misterioso-pianissimon päällä soivat viulun, alton ja sellon obligato-melodiat. Seuraa pakahduttava crescendo. Sitten tulee optimistinen käänne. Onko se lupaus voitosta? Kolmas osa on motorista liike-energiaa pursuavaa, tanssillista ja soittimellista musiikkia kautta linjan. Mutta ei harmonioitakaan ole unohdettu, vaikka tämä on kuin nietzscheläistä Rauschia, hurmiota. Teho on täysin orkestraalinen.
Viimeisenä teoksena, melkein kuin ylimääräisenä, kuultiin leikkisä 223, mikä tarkoittaa rytmistä jakoa 2,2,3. Se oli keventävä lopuke.
Helanderin kokoama ensemble soitti erinomaisen tiiviinä yhtyeenä, soittajien yhteistyö vakuutti. Vaan ei ihme, sillä esimerkiksi Helander ja Stoor ovat soittaneet aiemminkin usein yhdessä eikä vähiten HYMSin Etelä-Euroopan kiertueilla muun muassa Kreikassa, Italiassa ja Ranskassa. Soittajien keskinäinen tuttavuus on oikeastaan kaiken kamarimusisoinnin ehto. Pianisti Kirill Kozlovski on myös hyvin kokenut uuden musiikin tulkki. Hän sopeutui tähän ryhmähenkeen sangen ilmeikkäillä sooloillaan mutta tarvittaessa myös pianon massiivisilla tehoilla.
Helanderin säveltäjän ura sai vahvan sysäyksen korona-aikana. jolloin yhtäkkiä kaikki orkesterin työt päättyivät. Ihanaa, vapaata amusta iltaan! Saattoi vaikka katsoa tv:stä elokuvia kello kolmeen saakka aamulla. Mutta nyt hän ei varmaan enää sellaiseen kerkiä, sillä hän soittaa paljon myös ulkomailla ja hänen musiikkiaan esitetään siellä muulloinkin kuin hänen läsnäollessaan. Ennustan, että monet hänen teoksensa jäävät elämään pysyvään ohjelmistoon.
– Eero Tarasti