Kuva © E. Tarasti
Konsertti Helsingin Svenska Klubbenilla keskiviikkona 23.9.2027 klo 18. Cliodhna Scott, huilu; Ruusu-Talvikki Heikkilä, sello, Eliel Lahesmaa, klarinetti ja Samuel Eriksson, piano
Kamarikesä on sponsoroitu sarja konsertteja, joka on jo ollut käynnissä melkoisen aikaa muun muassa Ossi Tannerin ja Abel Puustisen johdolla. Taisin jo kerran kirjoittaa siitä, kun vastaavaa konserttia pidettiin Ritarihuoneella. Idea on hieno: tarjota nuorille kyvyille jo varhain tilaisuuksia esiintymisiin; nehän ovat äärimmäisen tärkeitä kokemuksia jo uran alussa, tottumisena vaativaankin yleisöön. Opit ja taidot testataan juuri aidossa konserttitilanteessa. Myös Kamarikesän uudet johtajat Rebecca Rooseman ja Anton Mejias esittäytyivät ja juonsivat konserttia. Sarja toteutuu yhteistyössä Sibelius-Akatemian kanssa.
Svenska Klubben on erinomainen tila tällaisille pienimuotoisille musiikkitilaisuuksille. Paikalla oli kutsuvieraita ja myös ’suurta yleisöä’, sillä konsertti oli myös julkinen. Paikalla oli toki klubin jäseniä, mutta myös Kruunuhaassa asuvaa kulttuuriväkeä. Rakennuksessa voidaan yhdistää kaksi salia ja saada aikaan myös akustisesti onnistunut tila.
Illan avasi sovitus, nokturno, huilulle ja pianolle Sibeliuksen Belsazharin pidot –sarjasta. Se edustaa säveltäjän orientalismia mutta sisältää myös tutun sibeliaanisen melodiahahmon putoavan triolin. Teoksen tulkitsi tyylikkäästi Cliodhna Scott. Seurasi sellon soittoa, jolla nuori lahjakkuus Ruusu-Talvikki Heikkilä pääsi lavalle, ja pianon ääreen asettui Samuel Eriksson,monilahjakkuus, myös klarinetistina monien kilpailujen voittaja. Saatiin kuulla Dvořákia ja Schumannia sovituksina. Heikkilä oli varmaotteinen sellisti, jolla on hämmästyttävän laaja ilmaisuasteikko. Kolmas numero oli Bazzinin lyhyt virtuoosikappale, Eriksson tuki hienovireisesti pianolla. Huilisti saapui taas lavalle ja puhalsi Kaija Saariahon sävellyksen, jossa oli myös ranskankielistä puhetta. Efekteinä oli monenlaisia avantgarde-otteita huilulla. Viimeinen numero tässä illassa oli klarinetisti Eliel Lahesmaan käsissä. Hän opiskelee jo Baselissa ja soittaa Euroopan Unionin nuoriso-orkesterissa, joka on ollut monen suomalaisen solistin ponnahduslautana. Hän esitti Brahmsin klarinettisonaatin säveltäjän myöhäiskaudelta. Teos on täynnä lyriikkaa ja romanttista melankoliaa ja on rakenteeltaan rapsodinen. Lahesmaa jäsensi muodon loogisesti mutta sai aikaan jo suuren linjan taidetta, sujuvuudessa ihailtavaa. Pianossa oli jälleen Eriksson, joka nyt sai näyttää kamarimusiikin taitojaan vaativassa pianotekstuurissa, kuten nopeissa sointujen vaihdoksissa.
Svenska klubben on kodikas tila kamarimusiikille, salit ovat muistorikkaita monien seurojen kokouksista ja syntymäpäiväjuhlista sekä muistotilaisuuksista. Soittajat pääsivät ihanteelliseen kontaktiin yleisönsä kanssa.
– Eero Tarasti