Tämän vuotisista Savonlinnan Timo Mustakallio -laulukilpailuista kehkeytyi tasokas ja jännittävä tapahtuma. Dramatiikkaakaan ei kilpailusta puuttunut kovaksi yltyneen sateen rummuttaessa paikoin korvia huumaavasti Olavinlinnan salin kattopressua. Kilpailun kaksihenkiselle tuomaristolle, professori ja Kammersänger Tom Krauselle sekä Savonlinnan oopperajuhlien taiteelliselle johtajalle, kapellimestari Jari Hämäläiselle oli tarjolla monta voittajakandidaattia. Voittajaksi ja 10 000 euron palkinnon saajaksi löytyi Kuopiossa ja Jyväskylässä opiskellut ja tulevana syksynä Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolla opintonsa aloittava sopraano Marjukka Tepponen. Lisäksi Helsingin konservatoriossa opiskelevalle sopraano Hanna Rantalalle myönnettiin 7500 euron suuruinen apuraha Suomen kulttuurirahaston Eero Rantalan rahastosta.
Read More →
Arvio: Timo Mustakallio-kilpailut sopraanojen juhlaa
Chopinin sydämen salat selviävät DNA-tutkimuksissa?
Puolalaisen säveltäjämestarin Frédéric Chopinin kuolinsyy saattaa selvitä nykyaikaisilla DNA-kokeilla. Vuonna 1849 menehtynyt Chopin haudattiin Pariisiin, mutta hänen sydämensä on kirkossa kotimaassa, jonne hänen sisarensa sen toi hänen toivomuksestaan.
Valtio tukee Yleisradiota Musiikkitalohankkeessa
Valtio on päättänyt tukea Yleisradiota kiistellyssä Musiikkitalohankkeessa. Torstaina julkaistun päätöksen mukaan valtio sitoutui osallistumaan Musiikkitalon rakentamiseen ja sen kohonneisiin kustannuksiin.
Kansallisoopperaa suorana lähetyksenä Senaatintorille, Jyväskylään ja Rovaniemelle
Suomen kansallisooppera tarjoaa elokuun 29. päivänä oopperaa suorana lähetyksenä Jyväskylään ja Rovaniemelle. Puccinin oopperan Lännen tytön esitys näytetään myös Helsingissä Senaatintorilla.
Kirjailija Pentti Haanpään raskaat vuodet jylisevät oopperan kertomana
Pentti Haanpään kirjailijanuran käännekohtaa kuvaava ooppera Joutilas mies saa kantaesityksensä torstaina Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla. Jorma Panulan säveltämä teos on Haanpää-tuntija Juha Hurmeen ensimmäinen oopperaohjaus.