Amfion pro musica classica

Arvio: Hurjaa Mahleria eli vaikeuksien kautta voittoon

Hannu Lintu

Hannu Lintu piiskasi Tampere Filharmonian hurjaan vauhtiin Gustav Mahlerin kuudennen, ”traagisen” sinfonian finaalissa. Lähes puolentoista tunnin esitykseen mahtui pieniä epätarkkuuksia sinne tänne, mutta Linnun voimakas, kokoava visio kantoi niiden yli. Lopputulema oli reilusti plussan puolella, vaikkei ylipitkän konsertin alkupuoli erityisen hyvää luvannutkaan.

Sairastapauksista johtuen orkesterin miltei jokaisessa sektiossa on tällä hetkellä useita sijaisia, mikä ei voi olla vaikuttamatta soinnin yhtenäisyyteen, harmonioiden puhtauteen ja artikulaation tarkkuuteen. Balanssi ei ole aivan kohdallaan, sillä ensiviulut tuntuvat jäävän alakynteen muuhun jousistoon nähden. Pikaisesti konserttia edeltävänä päivänä paikkaamaan kutsuttu Taija Kilpiö hoiti kyllä konserttimestarin hommaa vakuuttavasti ja soitti soolonsa kauniisti.

Alttoviulu- ja sellosektioilla on muhkeampi sointi ja konstailematon, samanmielinen fraseeraus. Epäegoistisuudessaan myös soolohuilisti Anna-Leena Puhdon ja klarinetisti Jarmo Hyväkön pieni duetto sinfonian ensiosassa miellytti, kun taas scherzossa Hyväkön soolo ”kello ylhäällä” oli juuri sopivan räikeä. Muilta osin puhaltajien osuudet eivät intonaation suhteen aina olleet kohdallaan, vaan pieniä korjausliikkeitä jouduttiin tekemään melko usein.

Energiataso kohosi kuitenkin kaiken aikaa mainittua finaalia kohden, ja lopulta jätin mieluusti nämä kauneusvirheet unholaan vaikuttavan kokonaisuuden pienenä osana.

kuva: Maarit Kytöharju

Tamperelaiset levyttävät ensi viikolla Veli-Matti Puumalan pianokonserton Seeds of Time solistinaan Roland Pöntinen. Perjantai-illan melko hermostunutta esitystä voitaneen pitää projektin kannalta tarpeellisena harjoituksena, mutta suurimuotoisen teoksen jäntevyys ja värikkyys ei siinä tullut kunnolla esiin. Vaikutelmani oli soittajiston epävarmuus omasta paikasta kompleksisen kudoksen osana: esimerkiksi alussa pienen pieniä sisääntuloja ei aina erottanut lavalla tapahtuneesta ylimääräisestä liikehdinnästä ja kolistelusta.

Pöntinen otti pianosta kirkkaita melodisia pyrähdyksiä ja meheviä, harkiten painotettuja sointuja. Epävarmimpia hetkiä koettiin puolivälin viulusoolon aikana, jossa joko konserttimestari tai Pöntinen tai molemmat olivat sekoittaa pakan; eteenpäin päästiin kuitenkin, mistä kiitoksen ansaitsee kokoonpanoa vakuuttavasti ja selkeästi luotsannut Hannu Lintu. Muista soolo-osuuksista mieleen jäi erityisesti Janne Pesosen bassoklarinetti ja Tiina Laukkasen patarummut.

Puumalan konsertto on arvioitu Amfionissa myös täällä ja täällä.

In C täyttää 45

Terry Rileyn käänteentekevä sävellys In C sai ensiesityksensä San Franciscossa vuonna 1964. Tänä iltana valtava joukko nimekkäitä soittajia Kronos-kvartetin ensiviulisti David Harringtonin johdattamina kerääntyy Carnegie Hallin lavalle esittämään minimalistisen klassikon. ”Kaikki egot jätetään vaatesäilytykseen, ja alamme vain kokeilla, Read More →

Musiikkitallenteiden tekijänoikeuksien suoja-aika pidentymässä 70 vuoteen

Euroopan parlamentti hyväksyi torstaina reilulla enemmistöllä mietinnön, joka koskee tekijänoikeuksien lähioikeuksien suoja-ajan pidentämistä 50 vuodesta 70 vuoteen. Suoja-ajan pidentäminen koskisi vain uusia tallenteita. Seuraavaksi jäsenmaat aloittavat neuvottelut lopullisesta direktiivistä. Monet maat Suomen ohella vastustavat 95:n vuoden suoja-aikaa, joka oli EU:n komission alkuperäinen ehdotus.

Parlamentti perustelee päätöstään sillä, että esittäjät elävät nykyisin yhä useammin pidempään kuin heidän esitystensä suoja-aika on. Sen pidennys hyödyttäisi sekä esittäjiä että levytuottajia, jotka voisivat ansaita rahaa entistä pidemmän ajan.

Direktiivi koskee vain esitysten tallenteita, ei itse teoksia, esimerkiksi sävellyksiä. Voimassa oleva lainsäädäntö suojaa jo nyt itse teosten tekijänoikeudet siten, että ne ovat voimassa 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen.

Kotkan kansainvälisen urkukilpailun palkinnot

Kotkan III kansainvälinen urkukilpailu päättyi torstai-iltana, ja sen voitti vuonna 1983 syntynyt hollantilainen Matthias Havinga. Hän saa palkinnoksi 10 000 euroa ja konsertin Kotkan seuraavalla urkuviikolla syksyllä 2009. Toiseksi kilpailussa noteerattiin suomalainen Katri Vesanen, joka palkitaan perjantaina järjestettävän päätöskonsertin yhteydessä 5 000 eurolla. Lisäksi Vesanen palkitaan parhaasta konserttikokonaisuudesta ja sen hyvästä esittämisestä urkurakentaja Martti Porthanin 700 euron suuruisella tunnustuspalkinnolla. Urkukilpailun kolmas palkinto, 2 500 euroa, päätettiin antaa ranskalaiselle Ghislain Leroylle.

Arvio: Nuorta hehkua

Finlandia-talon konserttisalissa oli tunnelma korkealla, kun Esa Heikkilä laittoi Radion sinfoniaorkesterin nuorten solistien konsertin liikkeelle komeasti Aarre Merikannon Intradalla. Ensimmäisenä solistina esiintyi sellisti Lauri Kankkunen (s. 1990) Lempäälästä. Hän on jo ehtinyt osallistua moniin kilpailuihin ja osoitti varmuutensa Kokkosen sellokonserton ensimmäisen osan esityksessään. Kankkuselle toivoisin seuraavaksi laadukasta soitinta, musikaalisuutta ja taitoa kyllä löytyi!

Baritoni Waltteri Torikka (s. 1984) oli konsertin nestori, täytyykin pitää mielessä, että miesäänet kehittyvät hitaasti. Torikan vaalea baritoni taipui varsin mallikkaasti Ravelin kolmeen Don Quichotte à Dulcinée -lauluun. Parhaimmillaan hän oli kolmannessa eli juomalaulussa, joka sai vapautuneen ja ilmeikkään esityksen.

Ilkka Uksila (s. 1988) soitti Emmanuelle Séjournén vibrafonikonserton ensimmäisen osan. Teos alkoi jännittävästi solistin jousella vibrafonista soittamilla äänillä. Uksila soitti eläytyvästi ja varmasti – mielestäni konsertin coolein esitys.

Viimeinen solisti ennen väliaikaa oli klarinetisti Taavi Oramo (s. 1990) Espoosta. Hänen teoksenaan oli Debussyn rapsodia, teos mistä sekä RSO että solisti nauttivat yhdessä. Esitys oli mukaansa tempaava ja ansaitusti tähän asti innokkaimmat suosionosoitukset.

Väliajan jälkeen alkoi tapahtua: Jonathan Roozeman (s. 1997) käveli sellonsa kanssa saliin ja hurmasi Haydnin C-duurikonserton ensimmäisellä osalla kaikki orkesterin takarivistä salin takaseinään saakka. Nuori sellisti heläytti pienestä soittimestaan sellaisia kvaliteetteja, joista monet sellistit vain haaveilevat. Räjähtävät aplodit!

Viulisti Kasmir Uusitupa (s. 1995) on kokenut esiintyjä myös pelimannina ja hänen soittonsa rentoa ja irtonaista. Viime mainituista tekijöistä varmaan johtuikin, että Mendelssohnin viulukonserton ensimmäinen osa kuului vaivattomasti Finlandia-talossa.

Siiri Niittymaa (s. 1991) soitti huilullaan Chaminaden Concertinon vahvalla otteella. Niittymaan sointi oli lämmin ja leveä. Teos kyllä jäi hieman muiden konsertin soitettujen kappaleiden varjoon.

Tina Brännkärr (s. 1989) soitti Waltonin alttoviulukonserton ensimmäisen osan ja täytti pian salin voimakkaalla musisoinnillaan. Orkesteri innostui solistista ja teoksesta – yleisö palkitsi molemmat innokkailla taputuksillaan ja huudoillaan.

Konsertin kuopus oli pianisti Karoliina Ruhno (s. 1998) Seinäjoelta. Hän soitti Bachin g-mollicembalokonserton ensimmäisen osan hyvällä pulssilla, mikä ei pienistä ollut moksiskaan. Orkesteri ja solisti musisoivat täydellä sydämellä.

Konsertin päätti pianisti Johannes Piirto (s. 1993). Hänen teoksenaan oli Prokofjevin kolmannen pianokonserton ensimmäinen osa. Piirron esityksessä oli kaikki osaset kohdallaan – sydäntä ja virtuositeettia riitti koko matkalle. Piirto sai illan mahtavimmat aplodit ja aivan ansaitusti.

Konsertin päätteeksi kapellimestari Esa Heikkilä, jota joku yleisöstä leikkimielisesti tituleerasi Itä-Suomen edustajaksi, johdatti kaikki solistit vielä kerran kiittämään riemuitsevaa yleisöä. Rso:n nuorten solistien konsertin perinne elää ja on voimissaan! Ja pitkään, jos saa toivoa.