Amfion pro musica classica

Arvio: Jorma Hynnisen komea joutsenlaulu

Jorma Hynninen Akselina (kuva: Tuomo Manninen)Jäähyväisnäyttelyn, tietoisesti viimeiseksi jäävän teoksen tai esityksen tunnelma on aivan erityinen. Jo antiikki nosti tärkeäksi metaforaksi ’joutsenlaulun’ – uskomuksen, että majesteettinen lintu laulaa sielukkaimmin juuri ennen kuolemaansa. Elävänä edessämme lavalla vielä tämän viimeisen, katoavan hetken esiintyvä taiteilija vie meidät olevaiset kouriintuntuvasti ja hieman nostalgisestikin olemattomuuden reunalle. Eipä siis ihme, että aikamme suomalaisen oopperan suurimman laulujoutsenen, eläkkeelle siirtyvän baritoni Jorma Hynnisen viimeiseksi jäävä rooli taidemaalari Akseli Gallen-Kallelana Suomalaisen Kamarioopperan tuottamassa Kimmo Hakolan Akseli-monologioopperassa myi yhdeksän Helsingin-esitystään nopeasti loppuun – minkä lisäksi liput Turun musiikkijuhlien elokuun jatkoesityksiin alkavat jo nyt käydä vähiin. Read More →

Sibelius-Akatemia lanseeraa uuden viulukilpailun

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia järjestää ensimmäisen Anja Ignatius -viulukilpailun 9.–10.3.2013. Kilpailu on avoin Sibelius-Akatemian viuluopiskelijoille nuorisokoulutuksen oppilaista tohtorikoulutettaviin, josta joukosta kilpailuun ilmoittautui 22 viulistia. Tuomariston muodostavat viulutaiteilijat Yoshiko Arai, Ollitapio Lehtinen ja Serguei Azizian. Tarkoituksena on lisätä opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua viulukilpailuun opintojensa aikana; kansainvälinen Sibelius-viulukilpailu järjestetään viiden vuoden välein, kun opintojen ohjeellinen suoritusaika on nykyasetuksin 5,5 vuotta.

Kilpailu kantaa ensimmäisiin suomalaisiin kansainvälisen tason jousisoittajiin laskettavan, viulisti Anja Ignatiuksen (1911–1995) nimeä. Ensikonserttinsa jo 15-vuotiaana antanut Ignatius toimi viulunsoiton professorina Sibelius-Akatemiassa 1955–78 ja hänet muistetaan Helsingin olympialaisten 1952 päätoskonsertin viulusolistina.

Linkki: Lisätietoja kilpailusta, mm. kilpailuohjelma.

Arvio: ”Ennen ensimmäistä kuvaa on muisto, jonka olen unohtanut”

Säveltäjä Ville RaasakkaHelsingin kamarikuoron ja Uusinta-kamariyhtyeen yhteiskonsertti pursui tekstejä toinen toistaan runsaammassa muodossa. Illan teoksien lyriikat eivät tuntuneet pysyvän ohjelmakirjasen sivuilla, vaan pyrkivät pomppimaan konsonanttiensa voimalla ulos ilmoille. Ääniksi ja säveliksi olivat puettu John Asberyn ytimekkäät ja oudon arvokkaat miniatyyrit, 1200-luvulla eläneen persialaisen Jal?l ad-D?n Muhammad Balkhi-R?m?n pylväsrunot Jaakko Hämeen-Anttilan suomennoksina, sekä seitsemän ikkunaa Kristiina Wallinin häkellyttävän rikkaaseen, eteeriseen proosarunouteen, josta tämän arvion otsikkokin on peräisin. Read More →

Levyarvio: Majesteettinen Brahms langettaa pikkuteoksille varjon

  • Brahms: Viulukonsertto
  • Clara Schumann: Kolme romanssia pianolle ja viululle op. 22
  • Staatskapelle Dresden, johtaja Christian Thielemann
  • Lisa Batiashvili, viulu
  • Alice Sara Ott, piano
  • Deutsche Grammophon 479 0086

    Ollaan ulkomusiikillisesti ylentävän kokemuksen rajamailla, kun tietää Lisa Batiashvilin soittavan Brahmsin viulukonserttoa samalla Joseph Joachimin viululla, jolla teos kantaesitettiin vuonna 1879. Read More →

    Kultti ry