Amfion pro musica classica

Savonlinnan Oopperajuhlat sai uudet johtajat


Savonlinnan Oopperajuhlien hallitus on valinnut juhlien festivaalijohtajaksi ja Savonlinnan Oopperajuhlat Oy:n toimitusjohtajaksi KTM Jan Strandholmin. Hän aloittaa Oopperajuhlilla 01.09.2012 ja festivaalijohtajana 01.10.2012 alkaen nykyisen oopperanjohtajan Jan Hultinin jättäessä tehtävänsä.

Uudeksi taiteelliseksi johtajaksi hallitus on valinnut oopperalaulaja Jorma Silvastin. Hänen nelivuotinen toimikautensa alkaa 01.09.2013, jolloin nykyisen taiteellisen johtajan Jari Hämäläisen kausi päättyy.

Jan Strandholm on toiminut Suomen Kansallisoopperan viestintä- ja markkinointipäällikön tehtävissä. Ennen Kansallisoopperaa Strandholm on hankkinut markkinointi- myynti- ja viestintäkokemusta Svenska Teaternissa ja Viirus Teatterissa.

Jorma Silvasti on yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaisista oopperalaulajista, jolla on pitkä kokemus Savonlinnan Oopperajuhlilta. Hän perehtyi jo 1970-luvun puolessa välissä Savonlinnassa Martti Talvelan johdatuksella oopperaan sen kaikilla osa-alueilla: kuorolaisena, tekniikassa ja solistina.

Arvio: Helsinki Spring Light Chamber music -festivaalin päätöskonsertti

Festivaalin taiteellinen johtaja Anastasia Injushina on suunnitellut tänä vuonna neljättä kertaa järjestettävän tapahtuman, jossa pääkaupunkilaisia hemmotellaan nimekkäiden solistien esittämillä kamarimusiikkiohjelmiston merkkiteoksilla. Read More →

Levyarvio: Prokofjevin koneelle mainio mekaanikko

Sergei Prokofjev: Teoksia pianolle

Toccata op.11; Kymmenen pianokappaletta op. 12; Sonaatti nro 2 d-molli op. 14; Sarkasmit op. 17; Visions fugitives op. 22.

Abdel Rahman El Bacha, piano

Mirare

Pianisti Abdel Rahman El Bacha on taitava Chopinin soljuvassa musiikissa, ja Rahmaninovin preludeissakin hän on osoittanut mainiota kykyä supervirtuoottiseen nakutteluun kellon tarkalla tempolla. Sergei Prokfjevin varhaisiin pianoteoksiin hän löytää koneromanttisen kolinan kalseuden vähintään yhtä tarkasti kuin neuvostovalmisteinen yleisvehje konsaan. Read More →

Pro Musica -kevätkonsertti 2012

Konsertin yhteydessä julkistetaan Pro Musican tämän vuoden apurahansaajat.

Musiikkitalon Kuoro testasi kotipesäänsä

Musiikkitalon Kuoro asettautui konserttisaliin. Kuva: Mikko Löfroos

Basso Kai Väänänen kirjoittaa sunnuntaisten harjoitusten jälkimainingeissa:

Takana on ensimmäinen Brahmsin Ein deutsches requiemin läpiveto solistien kanssa pääkonserttisalissa – hieno fiilis! Pati totesi harjoitusten alussa, että tutustutaan salin akustiikkaan ja siihen miltä salissa tuntuu laulaa. Muutama hetki myöhemmin hän lisäsi, että kuunnellaan myös mitä hän toteaa kuoron soinnista: sillä jos meistä tuntuu pahalta, niin kuoro voi soida kuitenkin hyvin – toisaalta jos itsestä tuntuu hyvältä, niin kuoro ei välttämättä ole parhaassa balanssissaan. Tuo on sitä kuorolaulun hauskuutta. Ei riitä että ”tykittää” itse tyytyväisenä, vaan pitää pystyä toimimaan yhtenä tärkeänä osana kuoron kokonaissointia. Read More →