Kaksiosaisen kevätreissun toinen kohde oli kirpeänkirkas Krakova. Veikselin jalokivi teki intellektuellin ja siron vaikutelman, ja vaikka puolalaisuuden pyhättönä sen kulttuurimaku on luonnollisesti jotakuinkin itävaltalais-unkarilaisen konservatiivinen, on ilmapiiri silti virkistävän vireä. Sitäpaitsi vastaavaa kulttuurikompaktiutta saa hakea: harvassa kaupungissa voi vaivatta kävellä tasokkaisiin museoihin, teatteriesityksiin ja konsertteihin. Read More →
Lähikuukausina on saatu lukea kummallisia tapauksia yleisön edesottamuksista yleensä niin hillityissä tapahtumissa kuin sinfoniakonserteissa. Read More →
Verrattuna Ravelin ja De Fallan räiskyvän intohimoiseen Espanjaan tai Stravinskyn satumaiseen Kiinaan Matthew Whittallilta kantaesitetty alttoviulukonsertto The Heaven that dwells so deep tarjoaa kuulijalle pohjoista lakeutta. Ilari Angervon ja RSO:n antaumuksella tulkitsema laaja teos muistuttaa kaukolentoa arktisten alueiden ylitse: karun staattiset maisemat vaihtuvat hitaasti, valo on kylmän kirkasta. Read More →
ALKAN & CHOPIN
sonaatit sellolle ja pianolle
Job Ter Haar, sello
Vaughan Schlepp, piano (Erard 1846)
Quintone
Viimeaikainen innostus periodisoitinten ja romantikkosäveltäjien naittamiseksi sai minut tarttumaan kolme vuotta sitten ilmestyneeseen Quintonen levyyn. Frederic Chopinin ja Chalres-Valentin Alkanin sellosonaatit tarjoavat hyvän verrokin Onyxin melko tuoreelle levylle (Chopinin ja Mendelssohnin sellosonaatit), joka sai vakuuttumaan nykytrendin toimivuudesta. Read More →
Tunnustan, etten ollut tätä ennen koskaan käynyt Lontoossa, kai keskieurooppalaisesti vetävän veren ja frankofilian takia. Yksi Euroopan tärkeimmistä metropoleista tuli korkattua parin päivän pikavisiitillä, johon sai kuitenkin kätevästi aikataulutettua Philharmonia Orchestran konsertin Southbank Centressä. Read More →