Collage-Montage oli virkistävän erilainen konsertti. Ranskalainen huippupianisti Pierre-Laurent Aimard oli visioinut neljä tavanomaisesta poikkeavaa tapaa saattaa yhteen teoksia ja teoksenosia Beethovenista Ligetiin. Aimard ehdottaa kuulijoilleen yhtä ennakkoluulotonta asennetta kunnianarvoisia mestariteoksia kohtaan kuin lapsilla on suhteessa leluihinsa. Teokset pilkotaan osiinsa, jonka jälkeen alunperin toisilleen vieraat palaset yhdistellään uudelleen. Onko lopputuloksena yhtä räikeä kummajainen kuten mytologiset olennot joilla on kotkan pää, leijonan ruumis ja käärmeen häntä? Aimard pitää visusti huolen siitä, että kokonaisuus rakentuu orgaanisen hallitusti, aivan samoin kuin lasten peleissä ja leikeissä säännöt ovat ensiarvoisen tärkeitä.
Konsertin avausosasto etsi yhtäläisyyksiä Beethovenin ja kolmen unkarilaisen 1900-luvun tärkeimmän säveltäjän (Bartók, Ligeti, Kurtág) teoksenosien välillä. Yhdistävänä tekijänä olivat säveltoistot. Beethovenin jousikvarteton osasta siirryttiin saumattomasti Kurtágin pianominiatyyreihin (Jatékok, ”Leikkejä”). Aimardin kosketus ”lyömäsoittimeensa” (kuten hän itse omaa soitintaan kutsuu) oli maagisen samettinen. Kurtág toimi siltana Ligetin lyhyen hermostuneisiin miniatyyreihin puhallinkvintetille, jotka Arktinen Hysteria tulkitsi sopivan kulmikkaasti. Kokonaisuuden huipensi Bartókin intensiivinen 1. osa viidennestä jousikvartetosta. Oli ilahduttavaa saada tutustua Eeva Oksalan verevään viulismiin.
Toinen osasto keskittyi pelkästään György Ligetin tuotantoon. Eri vuosikymmenillä syntyneet teokset ovat tyylillisesti sen verran kaukana toisistaan, että kokonaisuutena syntyvä mosaiikki voisi värikkyytensä ja diversiteettinsä puolesta olla yhtä hyvin useiden säveltäjien ja aikakausien aikaansaama. Matka rautaesiripun takaisesta Unkarista länteen oli pitkä ja hankala. Ligeti-osastosta jäi erityisesti mieleen 1990-luvun tuotantoa edustava mukavasti svengaava alttoviulusonaatin 2. osa (Loop), jonka Atte Kilpeläinen lennokkaasti esitti.
Seuraavaksi yleisö sai todistaa konsertin yllättävintä ”naimakauppaa”: Stockhausenin horoskooppimerkkeihin perustuvan Tierkreis-teoksen osien seurustelua Schubertin Ländlereiden kanssa. Jokainen soittajista sai vuorollaan esittää eräänlaisen kaksoismuotokuvan omasta muusikkoudestaan. Sokerina pohjalla oli klarinetisti Christoffer Sundqvistin hyväilevän kuulas tulkinta Stockhausenin Neitsyt-osasta sekä Schubertin ihanan melankolinen valssi.
Päätösnumerona kuultu teoskollaasi ei enää turhia aristellut, vaan soittajien itsevalitsemat sooloteokset soivat lomittain ja päällekkäin näennäisen sattumanvaraisesti. Aimardilla oli kuitenkin selvästi sormensa pelissä (sen lisäksi että hän tapaili joitakin sointuja pianosta), sillä kaaoksen rajoilla keikkuva riemukkaan anarkistinen yhdeksän säveltäjän keitos sai yllättävän selkeän ja hallitun kokonaismuodon. Anni Haapaniemen valitsema Peteris Vasksin oboeteos Pieskarieni sopeutui erinomaisesti sekä barokkimusiikin kumppaniksi että muuhun modernimpaan ohjelmistoon.