Amfion pro musica classica

Madrigaalin henki: Helsingin kamarikuoro tarjoaa elämyksiä keskiajalta 2000-luvulle

Loistavan ja taiteellisesti kunnianhimoisen Helsingin kamarikuoron sunnuntaisessa konsertissa peräti 700 vuotta vanha Machaut\’n keskiaikainen mutta 1300-luvun ars novan hengessä yhäkin moderni musiikki kohtaa meitä läheisemmät vuosisadat. Säveltäjistä mainittakoon 1900-luvun italialaisen laulusävellyksen soihdunkantaja Luciano Berio ja meidän suomalaisten oma, tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan viettävä Tapio Tuomela.

Konsertin ohjelma on monipuolinen ja haastava, mutta HKK:n laadusta takuuseen mennen yleisölle sitäkin antavampi.

Borodin-kvartetti sellosalissa

Maailman vanhin yhä toimiva jousikvartetti, Borodin-kvartetti esiintyy Espoon Sellosalissa perinteitään kunnioittavalla, mutta myös paljon lupaavalla ja jännittävällä ohjelmalla. Vaikka vuonna 1945 perustetun kvartetin kaikki jäsenet ovat jo ehtineet, pääosin moneen kertaankin vaihtua, kvartetin sointi- ja tulkintakulttuuri on periytynyt aina uudelle soittajalle.

Sellosalissa ainutlaatuista jousikvartetti-iltaa pääsee seuraamaan paitsi loistavassa akustiikassa, myös varsin kohtuullisin lipunhinnoin. Ehdottomasti suositeltava konsertti!

Verona liittyy konkurssiin hakeutuneiden oopperatalojen kasvavaan joukkoon

Jo kolmelta italialaiselta oopperatalolta on loppunut rahat. Viimeisin tuohon joukkoon liittynyt on Veronan antiikkisen amfiteatterin kesäiltaisin täyttävä Veronan ooppera, syynä ”huono hallinto, myrskyisät sisäiset taistelut, poliitikoiden puuttuminen toimintaan, surkea sponsorointi, ja, ei vähiten, Silvio Berlusconin hallituksen tekemät ankarat julkisen rahoituksen leikkaukset”.
Lue alkuperäinen uutinen (englanniksi)

Ranskasta löytyi Mozartin unohtunut sävellys

Ranskalaisesta kirjastosta on löytynyt Wolfgang Amadeus Mozartin aiemmin tuntematon sävellys. Yksittäinen nuottiarkki on epäilemättä Mozartin käsialaa, sanoo Mozartin kotikaupungissa Salzburgissa sijaitsevan Mozart-rahaston tutkimusjohtaja Ulrich Leisinger.

Leisinger kuvailee sävellystä alustavaksi luonnokseksi, mutta hänen mukaansa se on silti todella merkittävä. Sävellys on paperin perusteella ajoitettu vuoden 1787 kieppeille.

Lue alkuperäinen uutinen (YLE Uutiset – Kulttuuri)

Lue alkuperäinen uutinen (englanniksi; news.yahoo.com)

Richard Powersin romaani kertoo tenorista roturajojen maailmassa

”En oikeastaan kuulu mihinkään”, väittää Suomessa vieraileva yhdysvaltalainen kirjailija Richard Powers. ”Olen ulkopuolinen, koska vietin ulkomailla ne vuodet, jolloin kohdalleni olisivat osuneet tärkeät amerikkalaisuuden riitit.”

Ulkopuolisuus, rodullinen sivullisuus on myös teemana Powersin lähes tuhatsivuisessa klassisen musiikin maailmaan sijoittuvassa romaanissa Laulut joita lauloimme, joka on juuri julkaistu suomeksi. Se on ensimmäinen suomennos jo yhdeksän romaania kirjoittaneelta Powersilta (s. 1957), jolle myönnettiin kaksi vuotta sitten National Book Award romaanista Echo Maker. Suomalaisille lukijoille yksi vinkki: romaanissa vilahtaa tietenkin Jean Sibelius.

Lue alkuperäinen uutinen (Helsingin sanomat)

Uutinen myös täältä (YLE Uutiset – Kulttuuri)