Amfion pro musica classica

Sibelius-Akatemian kamariorkesteri

Sibelius-Akatemian orkesterisoitinten koulutuksen yksi suurimmista haasteista on kehittää maamme ammattiorkestereihin – ja maailmalle – itsenäisiä mutta yhteistyökykyisiä orkesterimuusikoita. Lappeenrannan kaupunginorkesterin nykyisen ja aiemmin Tapiola Sinfoniettan pitkäaikaisen konserttimestarin Tero Latvalan palkkaaminen Sibelius-Akatemian viulukoulutuksen koesoitto- ja äänenjohtajavalmentajaksi ja orkesterisoiton opettajaksi on ollut yksi vastauksista tähän tärkeään haasteeseen.

Latvalan työn tuloksista pääsee nauttimaan perjantaina hänen johtaessaan Sibelius-Akatemian kamariorkesteria monipuolisessa ohjelmassa: Sibelius-Akatemialla opiskeleva sopraano Kanade Koizumi esittää Brittenin Les Illuminations -laulut Arthur Rimbaud\’n runoihin ja orkesteri itse pääsee loistamaan päätösnumerossa, Tshaikovskin Serenadissa jousiorkesterille. Serenadi on paitsi jousiorkesterirepertoaarin kulmakivi, myös vakuuttava osoitus Tshaikovskin suvereenista, aidosti eurooppalaisesta muusikkoudesta.

Japanin valtion kunniamerkki pianisti Izumi Tatenolle

Kansainvälisesti tunnetulle pianisti Izumi Tatenolle on myönnetty Japanin valtion kunniamerkki tunnustuksena mm. taiteellisesta työstä pianistina sekä työstä Japanin ja Suomen suhteiden edistämiseksi. Japani myöntää kunniamerkkejä kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin. Kunniamerkki luovutettiin Tatenolle perjantaina 7.11. Japanin ulkoministeriön tilaisuudessa Tokiossa.

Izumi Tateno valmistui Tokion taideyliopistosta vuonna 1960 ja muutti Suomeen vuonna 1964. Hän toimi Sibelius-Akatemian opettajana vuodesta 1968 1980-luvulle asti. Hän on urallaan tuonut Sibeliuksen musiikkia tunnetuksi Japanissa ja perustanut myös Japanin Sibelius-seuran. Tateno on edistänyt Suomen ja Japanin välisiä suhteita myös mm. luennoimalla. Izumi Tateno on tähän mennessä urallaan esiintynyt Suomessa yli 3000 kertaa ja julkaissut lähes 100 levyä.

Lue alkuperäinen uutinen (Sibelius-Akatemia)

Philadelphia Orchestran konsertti Carnegie Hallissa 7.10.2008, solistina Martha Argerich

Hei kaikki Amfionin lukijat! On kulunut reilusti yli kuukausi siitä, kun kirjoitin viimeksi Amfionin päiväkirjaani. New Yorkin oleiluni lisäksi olin lokakuussa viiden päivän pikavierailulla Suomessa, jossa pääsin todistamaan Stockhausenin Gruppenin vaikuttavaa Suomen ensiesitystä. Eilen (9.11.) puolestaan loppui Society for Music Theoryn (SMT) ja American Musicological Societyn (AMS):n neljän päivän yhteiskonferenssi Nashvillessä, tuossa klassis..Country-musiikin luvatussa kaupungissa (heh!).

Tiistaina 7.10. olin yhdessä elämäni parhaimmista konserteista. Kyseessä oli Philadelphia Orchestran konsertti Carnegie Hallissa, kapellimestarinaan sen tuore ylikapellimestari Charles Dutoit ja pianosolistina legendaarinen Martha Argerich.

Konsertti alkoi Maurice Ravelin (1875–1937) teoksella Valses nobles et sentimentales (1911), jossa PO:n soitto oli ilahduttavan hienostunutta ja tarkkaa. Orkesterin sointi on erittäin kaunis, minkä lisäksi jopa parvelta pystyi kuulemaan soittimet sekä erikseen että yhdessä – seikka, joka yhä aina jaksaa hämmästyttää Finlandia-talon akustiikkaan tottuneelle.

Yleisöä hemmoteltiin peräti kahdella pianokonsertolla: ensin kuultiin Sergei Prokofjevin (1891–1953) kaksikymmentäminuuttinen Pianokonsertto nro 1 Des-duuri Op. 10 (1911) ja väliajan jälkeen Dmitri Sostakovitsin (1906–1975) Konsertto nro 1 c-molli pianolle, trumpetille ja jousiorkesterille Op. 35 (1933).

Jo ensimmäiset tahdit Prokofjevin konsertossa osoittivat, että Argerich ja orkesteri olivat niin sanotusti loistoiskussa. Solisti, orkesteri, ja tietenkin myös yleisö tempautuivat konserton pyörteisiin, niin että aika vierähti kuin silmänrapäyksessä. Kuuntelin esitystä niin keskittyneesti, etten kirjoittanut edes tavanomaisia muistiinpanojani; niin mykistävää teoksen tulkinta oli.

Sostakovitsin konserton toisena solistina oli orkesterin oma soolotrumpetisti David Bilger, joka soitti hienosti, joskaan hän ei vienyt huomiota konsertin itseoikeutetulta tähdeltä. PO:lla on käsittämättömän hieno jousisto, joka hengitti, huokaili ja myötäili teoksen käänteitä ihailtavalla tavalla; yhdessä hetkessä jousiston sointi muuntui aavemaisen läpikuultavasta satsista raskaaseen, iskevään ikiliikkujapoljentoon.

On vaikea sanoa, kumpi esityksistä miellytti enemmän tekemättä vääryyttä toiselle, sillä Argerichin ja PO:n soitto oli yksinkertaisesti fantastista. Argerich on lisäksi niitä muusikkoja, joilla on kyky vakuuttaa kuulija siitä, että juuri näin meneillään oleva teos pitää esittää. Näin ollen on vaikea esittää kritiikkiä (ja miksi pitäisikään?) ilman, että itse kritiikki alkaisi vaikuttaa nipottamiselta.

Ja juuri kun ajattelin, ettei konsertti enää tästä voi parantua, mitä tapahtuikaan: Philadelphian orkesterin puhaltajat pääsivät loistamaan Modest Mussorgskin (1839–1881) teoksella Näyttelykuvia (1874), jotka Ravel orkestroi vuonna 1922. Esitys oli kerta kaikkiaan upea, rento, värikylläinen ja mukaansatempaava.

Myös konsertin ohjelmavalinta ja -järjestys ansaitsee erityiskiitoksen, sillä teosten väliltä löytyi monia linkkejä: Ravel, joka orkestroi Mussorgskin Näyttelykuvat; Prokofjevin konsertto ja Ravelin Valses nobles et sentimentales, jotka sävellettiin samana vuonna (1911); Sostakovitsin ja Prokofjevin konsertot olivat puolestaan sopiva pari niin kestosuhteiltaan kuin dramaturgisesti (ja tietenkin linkiksi voidaan katsoa myös se, että konsertot esitti sama pianisti konsertissa…). Oli myös hienoa, että jousistokin pääsi näyttämään taitonsa Sostakovitsin konsertossa ennen Näyttelykuvien puhaltajien juhlaa. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon vielä, että siinä missä Sostakovitsin konsertossa on vain yksi puhaltaja – soolotrumpetisti – alkaa Näyttelykuvat juuri trumpettien fanfaarilla. Voiko tämä enää olla pelkkää sattumaa?

Virtuosi di Kuhmo Ritarihuoneella (HUOM! Kellonaika korjattu)

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin kamariorkestereihin lukeutuva Virtuosi di Kuhmo jatkaa konserttisarjaansa Ritarihuoneella. Ensimmäistä kertaa orkesterin eteen asteleva Hannu Lintu on myös konsertin päätösnumeron sovittaja.

Beethovenin F-duurijousikvartetto opus 135:n viimeisessä osassa kuullaan kuuluisa kysymys ”Muss es sein?”, johon säveltäjä vastaa: ”Es muss sein!”. Tämän suuren teoksen jousiorkesteriversion kuuleminen olisi sinänsä jo riittävä syy lähteä Ritarihuoneelle. Ensimmäisellä puoliskolla kuultavat Stravinskin ja Rautavaaran hienot teokset eivät kuitenkaan kalpene ison B:n viimeisen teoksen rinnalla.

(HUOM! Amfionissa on aiemmin ollut väärä kellonaika, kello 16, joka on nyt korjattu oikeaksi. Konsertti alkaa siis kello 18.)

Gérard Mortier ei suostukaan New York City Operan pääjohtajaksi

New York City Opera on joutunut painimaan tämän syksyn huomattavien ongelmien kanssa. Pääsalin remontin ja taloudellisten ongelmien vuoksi toteutetut budjettileikkaukset ja irtisanomiset poikivat nyt uuden, ei-toivotun käänteen. Gérard Mortier, belgian-flaamilainen impressaario, joka on tunnettu provosoivista ja ravistelevista produktioistaan Euroopassa, on irtisanonut sopimuksensa ryhtyä New York City Operan taiteelliseksi johtajaksi ensi kaudesta lähtien – syynä Mortierin mukaan on se, ettei oopperan johtokunta pystynyt pitämään kiinni lupaamastaan budjetista. Hänen ratkaisunsa jättää NY City Operan ilman taiteellista johtoa.

Mortierin mukaan johtokunta oli luvannut hänelle 60 miljoonan dollarin (noin 45 miljoonan euron) budjetin, mikä mainittiin myös sopimuksessa. Johtokunta oli kuitenkin valmis hyväksymään vain 36 miljoonan dollaria (n. 26m€), joka ei Mortierin mukaan riitä muuhun kuin oopperatalon kiinteisiin kustannuksiin, mikä olisi jättänyt hyvin vähän taiteellista liikkumavaraa.

”Sanoin heille, etten parhaalla tahdollanikaan pysty siihen”, Mortier sanoi New York Timesin mukaan. ”En voi lähteä johtamaan taloa, jonka vuosibudjetti on pienempi kuin Ranskan pienimmän oopperatalon.” Mortier toimii tällä hetkellä viimeistä vuottaan Pariisin kansallisoopperan johdossa, jonka vuosibudjetti on lähemmäs 300 miljoonaa dollaria (n. 225m€).

Lue alkuperäinen uutinen (Daniel J. Wakin/New York Times)