Pariisissa sää vaihtuu jatkuvasti. Aurinkoista iltapäivää voi seurata kolea ilta, ja silloin kannattaa mennä elokuviin. Sorbonnen lähistöllä on useita pieniä leffateattereita, jotka vastaavat ohjelmistonsa puolesta Helsingin Orionia. Eräässä niistä pyörii juuri näinä päivinä uuden aallon mestarin Eric Rohmerin koko tuotanto. Eilen illalla tuli nähtyä La femme de l’aviateur (”Lentäjän vaimo”) vuodelta 1980. Filmi oli kuvattu Pariisissa ja oli ihmissuhdekiemura-dialogiensa puolesta ranskalaistakin ranskalaisempaa. Tuli vähän samanlainen olo kuin jos olisin mennyt katsomaan Kaurismäkeä Helsingissä.
Filmissä nuorimies François lähtee varjostamaan kihlattunsa rakastajaa (joka on liikkeellä tuntemattoman naisen kanssa) ja päätyy Buttes Chaumont -puistoon. Siellä hän kertoo Lucie-nimiselle tytölle (joka luulee olevansa Françoisin varjostuksen kohde) etsivänsä Place des Fêtes -aukiota. Juuri noilla samoilla tienoilla itsekin kiertelin muutama päivä sitten (onneksi vähemmän monimutkaisissa merkeissä), ennen vierailua ystäväni François Sarhanin luona. François on Rouenista kotoisin oleva ikäiseni säveltäjä, joka asuu Pariisissa Place des Fêtes -aukion laidalla. François oli juuri palannut Brysselistä Ars Musica -festivaalilta, jossa häneltä esitettiin muiden teosten ohella Telegrams from the Nose. Teos on syntynyt yhteistyössä eteläafrikkalaisen taiteilijan William Kentridgen kanssa. Kentridge ohjaa Sostakovitsin Nenä-oopperan New Yorkin Metropolitaniin ensi vuonna, ja niinpä Telegrams from the Nose -teoksen materiaali on syntynyt ohjauksen luonnoksista ja harjoitelmista. Sarhanin ja Kentridgen teoksessa yhdistyvät musiikkiteatteri, video ja installaatio hyvin kekseliäällä tavalla. François lainasi minulle esityksen taltioinnin DVD:nä. On hauska nähdä kuinka monipuolisen roolin säveltäjä on ottanut kyseisessä teoksessa. Aluksi hän ilmestyy lavalle resitoimaan Daniil Harmsin älyvapaata tarinaa pantomiimina yhdessä vikuroivan varjonsa kanssa. Sen jälkeen hän siirtyy kapellimestarin pallille. Oman omituisen värinsä teoksen äänimaailmaan tuovat stroh-soittimet. Niissä viulun ja sellon runkoon on yhdistetty eräänlainen gramofonin suppilo. Ääni on metallisen karhea. Stroh-sellisti soittamisen lomassa jatkaa Harmsin tarinoiden kertomista. (Lisätietoa kyseisestä teoksesta ja Sarhanin muista projekteista löytyy osoitteesta http://fsarhan.net/)
