Amfion pro musica classica

Puhdasta Mahleria

23.6.2011 16:54 , Jätä kommentti ,

Kuva: Accentus Music

Gustav Mahler: Sinfonia Nro 10 (Adagio) & Des Knaben Wunderhorn
Magdalena Kožená, Christian Gerhaher & The Cleveland Orchestra / Pierre Boulez
Accentus Music ACC20231 (DVD / Blu-ray)

Anton Webern: Passacaglia, Op. 1, Orchestervariationen, Op. 30
Igor Stravinsky: Le Chant du Rossignol
Gustav Mahler: Sinfonia Nro 6
Lucerne Festival Academy Orchestra / Pierre Boulez
Accentus Music ACC30230 (2CD)

Hiljaa hyvä tulee. Pierre Boulez aloitti Gustav Mahlerin (1860-1911) sinfonioiden johtamisen jo 1960 -luvulla. Ensimmäinen levytys, kuudes sinfonia, taltioitiin Musikvereinissa 1994. Nyt Boulezin syklin täydentää valmiiksi Accentuksen julkaisema konsertti-dvd, joka sisältää 10. sinfonian sekä Des Knaben Wunderhorn -laulut.

Boulezin ohjelmistoon keskeneräisestä 10. sinfoniasta kuuluu yksinomaan adagio-avausosa, jonka Mahler ehti saada valmiiksi ennen kuolemaansa. Mahlerin luonnoksiin perustuvia Deryck Cooken toimittamia esitysversioita keskeneräisistä muista osista Boulez on vierastanut kutsuen niitä karikatyyreiksi. Tämä on sinänsä sääli, sillä Cooken versio on puutteineen kaikkineen komeaa kuultavaa, kuten esimerkiksi Sir Simon Rattlen ja Daniel Hardingin levytykset osoittavat. Toisaalta adagio toimii kyllä hyvin yksinäänkin, ja toki siinä ovat pitäytyneet muutkin suuret Mahler-kapellimestarit, kuten Leonard Bernstein ja Claudio Abbado.

Boulez on riisunut Mahlerista kaiken liiallisuden. Clevelandin orkesteri soittaa sinfoniaa kuin se olisi kamarimusiikkia. Sointi on paljon läpikuultavampi kuin Hardingin ja Wienin filharmonikkojen (sinänsä hienossa) äänityksessä parin vuoden takaa. Boulezin hillitty lähestymistapa ei kuitenkaan jätä kuulijaa kylmäksi. Adagion kokonaisuus on hyvin punnittu ja osan traaginen huipennus soi hyytävällä voimalla.

Ainakin itselläni mielikuvat Mahler-johtamisesta perustuvat paljolti 70-luvun alussa filmattuihin konsertteihin, joissa Leonard Bernstein johtaa Wienin filharmonikkoja. Boulezin vähäeleinen johtaminen luo näille mielikuville täydellisen kontrastin. On kiinnostavaa seurata, kuinka pienillä eleillä Boulez pystyy välittämään orkesterille näkemyksensä. Kapellimestarin vähäeleisyys vapauttaa myös kuulijan keskittymään itse musiikkiin.

10. sinfonian parina helmikuussa 2010 taltioidussa konsertissa kuullaan Mahlerin kaksitoista laulua Des Knaben Wunderhorn -kokoelmasta. Solisteina ovat suurenmoiset Magdalena Kožená ja Christian Gerhaher. Solistit, orkesteri ja Boulez eivät juuri jätä toivomisen varaa, vaan lopputuloksena on kiehtova seikkailu Wunderhorn-tekstien maailmaan. Mieleen tulevat säveltäjä John Adamsin pohdinnat siitä, kuinka musiikki kykenee ilmaisemaan juuri psykologisia tiloja äärimmäisen tarkasti. Mahlerin lauluista jokainen tunnistaa laajan kirjon omia tunnetilojaan, varsinkin tämäntasoisessa esityksessä.
Kuva: Accentus Music

Sinfoniasarjan levytysten täydentyessä Boulez lähtee samalla uudelle kierrokselle. Avauksena toimii viime kesänä taltioitu Lucernen festivaaliakatemian orkesterin konsertti, jossa kuullaan Mahlerin kuudennen sinfonian lisäksi Webernin Passacaglia, Op. 1 ja Orkesterimuunnelmat, Op. 30 sekä Stravinskyn Satakielen laulu. Boulezin vuonna 2004 perustama festivaaliakatemian orkesteri konsertoi kesäisin Lucernen musiikkijuhlien yhteydessä ja toimii orkesterina Boulezin johtamisen mestarikursseilla.

Konserttitaltioinnin alkupuolella kuullut Webernin ja Stravinskyn sävellykset ovat Boulezin ominta kantaohjelmistoa, jotka hän on myös levyttänyt useampaan kertaan. Passacaglian ja Orkesterimuunnelminen taltioinneista ylittämättömiä ovat edelleen Boulezin ja Berliinin filharmonikkojen levytykset vuodelta 1994, mutta eipä festivaaliakatemian orkesteri niistä kauaksi jää. Satakielen laulu puolestaan soi nyt syvemmin kuin Boulezin 80- ja 90-luvun taltioinneilla.

Levyn päänumerosta, Mahlerin kuudennesta sinfoniasta, on ennestään saatavilla kymmeniä levytyksiä. Tästä huolimatta Boulezin levytys puolustaa paikkaansa. Vaikka festivaaliorkesterin kanssa tehty taltiointi ei ylläkään Boulezin aikaisemman, Wienin filharmonikkojen kanssa tehdyn levytyksen tasolle soinnillisesti, on se kuitenkin monella tapaa kiinnostava ja edeltäjäänsä radikaalimpi tulkinta.

Läpi Mahlerin kuudennen Boulezin punaisena lankana tuntuu olevan nimenomaan ensiosan tempomerkinnän lisäys, ma non troppo. Kaikkea turhaa korostusta, paisuttelua ja alleviivausta karttamalla Boulez tekee Mahlerin järkäleestä tiiviin ja ehjän kokonaisuuden, jonka harkiten rakennetut huippukohdat tekevät syvän vaikutuksen.

Kuudennen sinfonian keskiosien esitysjärjestyksen suhteen on kaksi koulukuntaa. Boulez pitäytyy Bernsteinin ja Herbert von Karajanin tavoin Mahlerin alkuperäisessä scherzo/andante -suunnitelmassa, kun taas esimerkiksi Abbado ja Rattle ovat suosineet Mahlerin myöhempää andante/scherzo -järjestystä. Oikeaa ratkaisua ei ole, vaan kumpikin järjestys on yhtä lailla perusteltavissa. Pidän kuitenkin scherzoa vaikuttavampana, kun se kuullaan heti myrskyisän avausosan jälkeen, niin ettei kuulijalle jää aikaa hengähtää.

Liioittelua karttaen Boulez pitää tempovalinnoillaan Andante ma non troppo -osan todellakin andantena. Finaali puolestaan on avausosan tavoin oivallinen esimerkki Boulezin kyvystä rakentaa suuria kaaria, joissa jännitys säilyy loppuun saakka.

Kummallakin tallenteella Boulez esittelee kuulijoilleen kokonaan toisenlaisen Mahlerin kuin mihin Bernsteinin luoma esitystraditio on meidät totuttanut. Näkökulmien erilaisuus tuo rikkautta Mahler-perinteisiimme.

Kategoria: Levyarviot, Päävalikko

Zürcher Festspiele palkitsi Matti Salmisen

21.6.2011 13:43 , Jätä kommentti ,

Matti Salminen sai tänä vuonna viidettä kertaa jaettavan Festspielpreis-palkinnon Zürichin kulttuurifestivaaleilla. Palkinnon suuruus on 50 000 Sveitsin frangia eli 45 000 euroa. Aiemmin palkinnon ovat saaneet säveltäjät Heinz Holliger ja György Kurtag sekä ohjaajat Luc Bondy ja Peter Stein. Palkinto myönnetään henkilölle, jotka ovat vaikuttaneet Zürichin festivaaleilla.

Zürichin oopperalla on tapahtumassa tärkeä rooli. Salminen debytoi Zürichin oopperassa vuonna 1972 Mozartin Taikahuilun Sarastrona. Vuodesta 1984/85 alkaen hän on ollut kiinnitettynä Zürichin oopperaan. Hän on esiintynyt Zürcher Festspiele -tapahtumassa jokaisena vuonna sen 15-vuotisen historian aikana. Raati ylisti Salmisen roolien monipuolisuutta ja äänen sointia: ”Kuinka monia värejä hänen äänensä mustuus voikaan välittää!”

Zürcher Festspiele on kolmiviikkoinen kulttuuritapahtuma, joka sisältää konsertteja, oopperaa, teatteria, tanssia ja taidenäyttelyitä. Se jatkuu 10.7. asti.

Kategoria: Uutiset

24-vuotias moldovalainen vei voiton Cardiffissa

21.6.2011 13:41 , Jätä kommentti ,

Cardiffin laulukilpailun voitti moldovalainen sopraano Valentina Naforni??. Hän kuittasi voitostaan 15 000 puntaa. Hän voitti myös Dame Joan Sutherland -yleisöpalkinnon. 24-vuotias Naforni?? oli kilpailun nuorin osanottaja. Hänen finaaliohjelmistonsa sisälsi aarioita Donizettin Lucia di Lammermoorista, Dvo?ákin Rusalkasta ja Gounod’n Romeo ja Juliasta. Vuonna 2010 hän sai toisen palkinnon Hariclea Darcléen laulukilpailussa Romaniassa.

Walesissa käydyn kilpaipun finaalissa 19.6. lauloivat mezzosopraano Olesysa Petrova Venäjältä, baritoni Andrei Bondarenko Ukrainasta, sopraano Hye Jung Lee Etelä-Koreasta ja sopraano Meeta Raval Britanniasta. Suomalaisia ei finaalissa tänä vuonna ollut.

Kategoria: Uutiset

Stradivarius myytiin ennätyshintaan, tuotto Japanin hädänalaisille

21.6.2011 13:40 , Jätä kommentti ,

Uutistoimisto AFP keroo, että harvinainen Stradivarius-viulu huutokaupattiin maanantaina Lontoossa 11 miljoonalla eurolla. Tuotto meni Japanin maanjäristyksen ja tsunamin uhrien hyväksi. Nimettömän ostajan Tarisio-huutokaupasta hankkima viulu on vuodelta 1721. Myyntisumma on ennätyskorkea.Viulun kerrotaan olevan yhä hyvässä kunnossa.

Tokiolainen Nippon Music Foundation osti viulun vuonna 2008, mutta päätti myydä sen auttaakseen Japanin katastrofin uhreja.

Kategoria: Uutiset

Mikä postmoderni?

21.6.2011 13:36 , Jätä kommentti ,

Auli Särkiö

Suomella on viimeinkin hallitus. Kulttuuriministeriksi nousi Paavo Arhinmäki, mikä tarkoittaa ensimmäistä vasemmistolaista kulttuuriministeriä 12 vuoteen. Vasemmisto on kertonut haluavansa tukea postmodernia taidetta. Viime aikojen sekavan politiikan postmoderni-fiksaatio johtuu Perussuomalaisten julistuksesta ”postmodernia tekotaidetta” vastaan. Postmodernista tuli kulttuuripoliittinen iskusana. Facebook-sivulla nimeltä ”Postmodernin tekotaiteen ystävät” on jo noin 18 000 fania.

Mutta mikä ihmeen postmoderni taide? Kansallistunnetta vahvistavaa taidetta vaativat perussuomalaiset ilmaisivat, että vastustavat taidetta, josta ei edes tiedä, onko se ”taidetta”. Jotkut asiantuntijat korostivat ”postmodernin” olevan ideologioihin sitoutumatonta taidetta. ”Postmoderni” samaan aikaan latautui sellaisilla implikaatioilla kuin ei-perinteinen, nihilistinen, radikaali, ja tyhjeni pelkäksi poliittisen puheen heittotähdeksi.

Ennen kaikkea postmoderni-sanaa käytetään kuin se olisi jotenkin yksiselitteinen. Termiä on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo määritellä. Ensimmäistä kertaa postmoderni-sanaa käytti Rudolf Pannwitz vuonna 1917, ja sen jälkeen sillä on viitattu niin tiettyyn taidesuuntaukseen, henkiseen strategiaan kuin jonkinlaiseen zeitgeistiinkin. Yleisesti ottaen sillä kuitenkin tarkoitetaan jotakin, joka tulee modernin ajan jälkeen. Kulttuuri- ja aatehistoriallisesti 1800-lukua on pidetty modernina aikana, joka uskoi edistykseen, järkeen, yhteen totuuteen ja ideaaliin. Tämän jälkeen 1900-luvun henkinen ilmapiiri oli post-moderni fragmentoituneisuudessaan, suhteellisuudessaan ja hajaantuneisuudessaan.

Taiteessa ja taiteen tutkimuksessa modernismilla tarkoitetaan usein 1800-1900 -lukujen vaihteen taiteellisia vallankumouksia, avantgradistisia liikkeitä ja ”ismejä”. Ismeillä oli ihanteita ja manifesteja. Maailmansotien jälkeen ihanteet menetettiin. Alkoi postmodernin aika, jota luonnehtii ironia, leikki, pastissi, intertekstuaalisuus, sirpaleisuus. Esimerkiksi Suomessa tällä usein tarkoitetaan taidetta 60–70–luvuilta alkaen.

Onko postmoderni siis yksinkertaisesti nykytaidetta, maailmansotien jälkeisen ajan taidetta? Vai onko siinä arvolataus – onko postmoderni taide sellaista, jossa taiteilija on omaksunut postmodernin illuusiottomuuden? Vai olemmeko me kaikki väistämättä postmoderneja, koska olemme 1900-luvun myrskyjen lapsia?

Perussuomalaiset tuntuivat viittaavan ”postmodernilla tekotaiteella” kokeilevaan nykytaiteeseen ja ns. käsitetaiteeseen, josta ”ei tiedä, onko se taidetta vai ei”. Tällaisessa taiteessa oleellista ei ole taiteellinen tekniikka tai artefakti, vaan oivallus, jonka ärsyke nostattaa kokijan mieleen. ”Taideteos” siis syntyy vasta vastaanottajan tietoisuudessa. Musiikissa esimerkki tällaisesta teoksesta olisi Cagen 4’33. Kappale itsessään ei sisällä ”mitään” – sen ”sisältö” on oivallus, jonka hiljaisuuden kehystäminen teokseksi herättää. Käsitetaiteelle on ominaista uuden näkökulman nostattaminen, totutun kääntäminen päälaelleen.

Perussuomalaisten mielipiteet ja poliittinen puuttuminen taiteen sisältöihin herättivät luonnollisesti paljon kuohuntaa. On ensiarvoisen tärkeää, ettei nykytaidetta aleta leimata epäilyttäväksi iskusanojen varjolla. Esteetön kokeellisuus on taiteen elävän olemassaolon edellytys. Kopiointiin, jäljittelyyn ja perinteisten mallien ylläpitoon keskittyvä taide kuolee.

Musiikissa tämä on erityisen herkkää. Aikamme on siitä omalaatuinen musiikin historiassa, että konserteissa ”kierrätetään vanhaa musiikkia” sen sijaan, että pääosa ohjelmistosta olisi tuoretta; uusi musiikki on marginaalissa konsertti-instituutiossa. Tilanne on toki koko ajan paranemaan päin: keskeisten sinfoniaorkesterien konserteissa on pääsääntöisesti aina myös uudempaa musiikkia, ja nykymusiikkiin keskittyviä festivaaleja on runsaasti. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että menneiden aikojen musiikin soittamisessa olisi jotain vikaa, päinvastoin. Oleellista on kuitenkin murtaa ennakkoluuloja, jotka tavallisten kuulijoiden osalta kohdistuvat nykymusiikkiin – ihan ilman perussuomalaisiakin. ”Postmodernista” jauhaminen on sanahelinää. Uusi musiikki on se kohta, jossa musiikki pysyy elossa, versoo, luo uutta. Ilman tätä se on kuin kuivakukka joka ajan myötä murenee.

Kategoria: Kolumnit, Päävalikko