Keski-Euroopan musiikkitarjonnan äärelle kelpaa hiljentyä kiireisen kevään alla. Henrik Pitkänen matkusti tapaamaan ystäväänsä ja amfionkollegaansa Juhani Vesikkalaa Graziin. Samalla tuli vierailtua useissa konserteissa Itävallan ja Saksan sydänmailla. Read More →
Reportaasi: Pyörähdys saksalaisessa kulttuuripiirissä
Arvio: Missä on lava? Täällä, vaiko teissä?
Kansallisoopperan kaksoisiltaman mis-en-scène korosti talon tehtävää illuusion luojana. Töölöläiseskapismia, sukellusta Herttua Siniparran kuolemankaipuuseen seurasi katsaus oopperakomppanian sielunelämään, ruuveihin ja pultteihin. Read More →
Reportaasi: Pilkahduksia MaerzMusik-festivaalilta
Berliinissä kiertely avaa silmiä ja korvia aivan erityisellä tavalla. Mitten kaupunginosan katukylttien päältä löytyy pieniä marionettinukkeja, joiden vaihtuvat asennot kommunikoivat ympäristön kanssa. Joidenkin metroasemien katonrajaan on piilotettu symboleja tai hahmoja, jotka paljastuvat junan penkiltä vain tietystä kulmasta katsottaessa. Usein kaikista vaikuttavinta on se mitä ei enää ole: tietty sodassa tuhoutunut rakennus tai kokonainen aukio, puretun muurin jättämät arvet… Read More →
Arvio: Kevät, ennen ja jälkeen
Museomaisuus. Onko kyseessä voimavara; perspektiiviä antava aikakone? Edellispäivän RSO:n konsertin mainingeissa toinen amfionisti pohti sitä miten ”menneen aikakauden omanlaisuus korostuu parhaiten törmäyksessä oman aikamme musiikkiin”. Sama kysymyksenasettelu pätee Kansallisbaletin kolmoisiltamaan, jonka paraatikappaleena poseerasi kaikessa groteskiudessaan 100-vuotisjuhlaansa toukokuussa viettävä Kevätuhri, alkuperäisenkaltaisiin kuoseihin puettuna. Illan kolme kontrastoivaa teosta käsittelivät paitsi tanssin ja musiikin suhdetta eri näkökulmista, mutta selkeästi myös esittelivät Kansallisbaletin taituruutta ja kykyä astua näihin näkökulmiin. Kolme silmäystä nykybalettiin. Read More →
Arvio: Avaruutta ja avartavuutta kahdelta aikakaudelta
Klassinen sinfoniaorkesterikonsertti puolustaa paikkaansa mainiona ikkunana menneisyyteen. Museomaisuus on nähtävä voimavarana, sillä mikäpä olisi parempi perspektiiviä antava aikakone kuin inhimillisen toiminnan osa-alueista voimakkaimmin nonverbaaliseen, henkilökohtaiseen tunnemaailmaan ankkuroituva musiikki. Menneen aikakauden omanlaisuus korostuu parhaiten törmäyksessä oman aikamme musiikkiin, mikä onnistuu ketterästi saman illan aikana monivuosisataisen spektrin taitavan kokoonpanon käsivarsilla. Orkesteri on vakio yhtälössä, jonka muuttujina eri vuosikymmenet ja -sadat peilaavat itseään. Read More →