- Tämä aihe sisältää 2 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 14 vuotta, 9 kuukautta sitten toimesta.
Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Näin myös Suomessa: aiemminkin Pekka Kuusiston kanssa yhteistyötä tehnyt Aamu Song suunnittelee Tuusulanjärven kamarimusiikkifestivaalille tilateoksen metsikköön Ainolan taakse. Langasta kutomalla metsikkö muuttuu sadan kuulijan konserttitilaksi.
Metsäinstallaatio ja Metsänraivaajat -konsertti on 30. heinäkuuta, ja siinä soittavat Kuusiston lisäksi harmonikkaa Janne Rättyä ja klarinettia Eeva Mäenluoma.
The Guardianin Alfred Hickling kehuu ensimmäisen Bach-konsertin arviossaan Hadidin paviljongin intiimiä tunnelmaa: esittäjä ja yleisö ovat osa samaa tilaa ja tapahtumaa.
Samassa lehdessä Charlotte Higgins kirjoittaa jotakin ihmeellistä tapahtuneen tässä 192-paikkaisessa tilassa. ”Istuessamme niin lähellä [Piotr Anderszewskiä], nähdessämme hänen katseensa, tuntiessamme hänen keskittymisensä, oli kuin hän olisi luonut uuden tilan Hadidin tilan sisällle – eräänlaisen henkisen ilmataskun, jossa yleisön jäsenenä tunsin täydellistä yhteyttä pianistin intellektuaaliseen, emotionaaliseen ja fyysiseen työskentelyyn.”
Yleisöä voidaan lähestyä uusilla tavoilla, ilman merkittäviä kompromisseja: viime sunnuntaina pianisti Leif Ove Andsnes soitti Janácekin, Beethovenin ja Musorgskin teoksia tietokone- ja musiikkilaitevalmistaja Applen uudessa myymälässä Manhattanilla. Maailman merkittävimpiin pianisteihin kuuluva Andsnes (s. 1970) oli kaupungissa esitettyään Mozartia New Yorkin filharmonikoiden ja Alan Gilbertin kanssa.
Myymäläresitaalissa pianisti kertoi soiton lomassa teoksien taustoista ja omasta suhteestaan niihin. Konsertti nauhoitettiin myöhempää julkaisua varten iTunes-verkkokaupassa.