Amfion poikkeuksellisesti suosittaa päätoimittajan konserttia. Ohjelmassa on muun muassa Juhani Nuorvalan Boostin kantaesitys.
Joseph Haydnin klaveerisonaatteja
C.P.E. Bachin taitajana tunnustettu Spányi tarttuu nyt Haydnin sonaatteihin.
Hanna Kinnunen, huilu
Huikea huilisti jatkotutkintokonsertissaan.
Bryn Terfel viimeistä kertaa Don Giovannin nimiroolissa – ilmaiseksi
Verbierin festivaalilla taltioitu Mozartin oopperan konserttiesitys on nähtävissä 20.8. saakka ilmaiseksi täällä ja täällä. Muissa rooleissa laulavat René Pape (Leporello), Anna Samuil (Donna Anna), Thomas Quasthoff (Commendatore), Michael Schade (Don Ottavio), Annette Dasch (Donna Elvira), Sylvia Schwartz (Zerlina) ja Robert Gleadow (Masetto). Kursorisen kuuntelun perusteella sekä soitto että laulu on erinomaista.
Terfel on ilmoittanut siirtyvänsä laulamaan jatkossa vain Leporellon roolia.
Merce Cunningham kuollut

Koreografi, tanssija ja omaa nimeään kantavan tanssiryhmän perustaja Merce Cunningham kuoli eilen 90 vuoden iässä kotonaan New Yorkissa. Cunningham oli modernin tanssin merkittävä uudistaja ja vaikutti myös musiikin maailmassa tekemällä läheistä yhteistyötä muun muassa elämänkumppaninsa John Cagen kanssa.
Cage ja Cunningham laajensivat esityskäytäntöä esittämällä samassa tilassa tanssia ja musiikkia, mutta toisistaan riippumattomina. Cunninghamin koreografiat eivät olleet narratiivisia, vaan tanssin tuli ilmaista vain tanssia.
John Cage toimi Merce Cunningham Dance Companyn musiikillisena neuvonantajana vuodesta 1953 kuolemaansa 1992 saakka. Sen jälkeen tehtävää on hoitanut avantgardeviulisti ja -säveltäjä Takehisa Kosugi. Ryhmän muusikkona toimii myös Suomessakin viime vuonna vieraillut pianisti Christian Wolff.