Uusinta-kamariyhtyeen 10-vuotisjuhlakonsertin käsiohjelmasta löytyy yhtyeen tärkeimpiin puuhamiehiin kuuluvan säveltäjä-alttoviulisti Max Savikankaan pohdinta Uusinnan syvimmästä olemuksesta: ”On inspiroivaa, että on olemassa luotettava säveltäjä- ja/tai muusikkokollektiivi, jonka tunnen ja joka tuntee minut. Jonka kanssa ei tarvitse aina alkaa alusta.”

Lauantain konsertti oli hieno todiste siitä, että monen vuoden yhteinen aherrus alkaa kantaa hedelmää. Uusinta-yhtyeen alkuvuosia leimannut harrastelijamaisuus ja epätasaisuus on vuosien saatossa muokkautunut dynaamiseksi ammattiosaamiseksi. Yhtyeen muusikko-säveltäjät ovat kotonaan omien teostensa tulkkeina ja yhtyeen piiriin kuuluvien kotimaisten kollegojen musiikin parissa. Konsertin alkupuolella kuulimme kantaesityksinä Lauri Toivion tulkinnan omasta soolohuilukappaleestaan Noitavaino ja Max Savikankaan esittämän kadenssin omasta keskeneräisestä alttoviulukonsertostaan. Toivion teoksessa oli aiheeseen sopivaa dramatiikkaa ja Savikangas esitteli kadenssissaan aikaisemmista alttoviuluteoksistaan tutuksi tulleita erikoissoittotekniikoita.

Uusinta-yhtyeen ideologiaan kuuluvat kantaesitysten lisäksi myös uusintaesitykset. Lotta Wennäkosken Sival viululle ja kanteleelle sai kantaesityksensä kesällä Musiikin aika –festivaalilla. Maria Puusaaren ja Eija Kankaanrannan raikkaan musikanttinen tulkinta hienosta teoksesta jäi mieleeni Viitasaarelta, ja niinpä oli suuri ilo saada kuunnella teos toistamiseen samojen muusikkojen esityksenä.

Lauri Kilpiö on pysynyt uskollisena sävelkielelleen, jonka juuret ovat vahvasti suomalaisessa modernissa ekspressionismissa (Aarre Merikanto, Paavo Heininen, Usko Meriläinen). Kantaesitetyssä Fog, Stream and Fleeting Objects –teoksessa tuttuun palettiin ilmestyi uusia vivahteita: Kilpiö oli laajentanut ilmaisua jännittävään suuntaan yhdistämällä soittimilla tuotettavia hälyääniä perinteiseen satsikudokseen. Teoksen parhaita hetkiä olivat soinnilliset rajatila-alueet, joissa hälyääni on ”kirkastumassa” harmoniaksi tai harmonia ”sumentumassa” hälyksi. Hälyäänet näyttävät olevan Kilpiölle keino perinteisen sointimaailman laajentamiseen, eivät lähtökohta teoksen harmonian ja rytmin rakentamiselle kuten vaikkapa Kaija Saariaholla. Muodonnan suhteen Kilpiö ei selvästikään halunnut antaa teoksensa ajelehtia holtittomasti impressionistisessa sumussa. Niinpä teoksen muotokaari oli perinteisen selkeä: huipennus tapahtui suurin piirtein kultaisen leikkauksen osoittamassa kohdassa.

Sumu oli haihtunut konsertin päättäneessä Uusinnan isähahmolta Osmo-Tapio Räihälältä kantaesitetyssä teoksessa Suprematisse: musiikki näyttäytyi siinä Matissen tai Malevitsin maalausten tapaan kirkkaina perusväreinä ilman varjostuksia. Teoksen orkestraatio ja eklektinen sävelkieli toivat mieleen 20-luvun venäläisen avantgarden (Roslavets). Räihälä jakoi teoksessaan sooloja demokraattisesti kaikkien soittajien kesken. Näin myös Line Johannesenin pasuuna ja Juho Martikaisen kontrabasso pääsivät esille. Kapellimestari Eva Ollikainen luotsasi Kilpiön ja Räihälän teokset energisen varmasti ja napakasti. Gyllenberg-salin akustiikka sopii parhaiten pienille kokoonpanoille. Kun soittajia on yli kymmenen henkeä, kuten Kilpiön ja Räihälän teoksissa, sali alkaa fortissimoissa mennä hieman tukkoon.

Uusinta-yhtyeen uusinpana haasteena on kansainvälinen ohjelmisto. Juhlakonsertin aloitti ranskalaisen Régis Campon (s. 1968) rytmisesti ilakoiva sekstetto Pop-art vuodelta 2002. Toisella puoliajalla kuultiin Gérard Pessonin (s. 1958) Nebenstück klarinetille ja jousikvartetille vuodelta 1998. Ranskalaisen säveltäjän kvintetto on kaukaa muistin syövereistä kantautuva uudelleentulkinta Johannes Brahmsin Balladista op. 10 nro 4. En ole aivan vakuuttunut siitä, että kannattiko Brahmsin alkuperäinen pianoteos esittää välittömästi ennen kvintettoa. Pesson käy joka tapauksessa omassa teoksessaan Balladin erittäin tunnollisesti lävitse alusta loppuun. Niinpä Emil Holmströmin henkevä Brahms-tulkinta uhkasi kääntää mielenkiinnon pois Pessonin kelmeästä varjoleikistä. Uusintalaisten Nebenstück-esitys olisi ehkä vaatinut vielä ripauksen hienosäätöä, jotta tämä kuiskaten ja vihjaillen etenevä musiikki olisi hurmannut yleisön.