Amfion pro musica classica

Ensi viikonloppuna Savonlinnan Oopperajuhlilla runsaasti tarjontaa

Tuuli Takala

Tuuli Takala

Lauantaina 21.7. klo 15 Savonlinnasalissa kuullaan viime vuoden Timo Mustakallio-laulukilpailun voittajien, Aurora Marthensin ja Sanna Iljinin konsertti. Konsertissa palataan kilpailun tunnelmaan ja kuullaan lahjakkaita uransa alussa olevia laulajalupauksia.

Sunnuntaina Riihisaaressa klo 13 ja 15 on tarjolla kahden näytöksen verran musiikillista hulluttelua perheen pienimmille, kun Vahtikoira Veikko seikkailee esityksessä Vahtikoiran vapaapäivä. Veikkoa säestää yhden naisen orkesteri Tuija Rantalainen, joka on säveltänyt myös esityksen laulut. Iltapäivällä Savonlinnasalissa klo 14 konsertoivat sopraano Tuuli Takala ja pianisti Tuula Hällström. Konsertti juhlistaa heidän 100-vuotiaan Suomen kunniaksi julkaistua tuulia – levyä. ”Konsertissamme kuullaan paljon lauluja levyltämme, mutta kokonaisuus täydentyy Oskar Merikannon ja Toivo Kuulan juhlavuoden kunniaksi laajennetulla ohjelmistolla. Ja ainahan konsertissa voi tapahtua yllätyksiäkin!” Hällström kertoo.

Sunnuntai-iltana raskaamman musiikin ystäville on tarjolla ainutlaatuinen ilta, kun Children of Bodom ja Lost Society esiintyvät yhdessä Olavinlinnassa. Children of Bodom on yksi Suomen parhaimmin myyneistä metallimusiikkia soittavista kokoonpanoista kautta historian. Lost Society puolestaan on hurjassa nousukiidossa oleva suomalainen thrash metal -yhtye, joka on tunnettu energisistä ja räjähtävistä live-esiintymisistään. Luvassa on harvinainen ilta, jossa yhdistyvät Olavinlinnan upeat puitteet ja suomalaisen metallimusiikin huippuosaaminen.

Vastaa

Post Navigation