Vuonna 1905 perustettu Göteborgin sinfoniaorkesteri on vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisessä orkesterimaailmassa viimeisenä parina vuosikymmenenä: orkesterin ylikapellimestareina ovat tomineet niin Charles Dutoit, Neeme Järvi kuin Gustavo Dudamel (2007–2012), joka joutui peruuttamaan Helsingin juhlaviikoille tulonsa sairauden takia. Harmillisinta oli kenties se, että alkuperäisessä ohjelmassa ollut Anders Hillborgin vuonna 2010 valmistunut Cold Heat jäi pois ja tilalle otettiin Beethovenin Egmont-alkusoitto. Vaikka Egmont on upea teos, jäi ohjelmakokonaisuuteen kaipaamaan uutta musiikkia – erityisesti kun kyseessä olisi vieläpä ollut ruotsalaisen sävetäjän teos ruotsalaisen huippuorkesterin esittämänä. Read More →
Arvio: Näyttävää musisointia varmalla ohjelmistolla
Arvio: Rattlella huikea ote Bruckneriin ja Bouleziin
Epävakainen alkukesän sää saatteli askeliani keskiviikkoiltana kohti 50-vuotisjuhlakauteensa valmistautuvaa Philharmoniea, konserttisalia, jonka muotoa ihailin jo ensimmäisen CD-levyni takakansikuvassa kauan sitten. Myöhempi oppini on kertonut salin olevan myös alustisesti verraton.
Kotisalissaan ylikapellimestarinsa Sir Simon Rattlen johtamat Berliinin filharmonikot valmistautuivat illan konserttiin, jossa kuultaisiin Bruckerin seitsemäs sinfonia sekä orkesteriversiot Pierre Boulezin Notations-sävellyksistä. Read More →
Arvio: Strategisesti sijoitetut ikkunat
Amerikkalaissyntyinen Timothy Page (s. 1975) tutkii teoksissaan jatkuvuutta ja sen alter egoa, katkonaisuutta ja äkkinäisiä siirtymiä. Hän esittää käsiohjelmassa kysymyksen – ”Millä tavalla viitekehyksistä poikkeaminen voi tehostaa kyseessä olevan kokonaisuuden kommunikointivoimaa?” – ja vastaa siihen eri näkökulmista illan aikana. Tätä nykyä Chicagossa tohtoriksi opiskeleva Page tarjoaa vivahteikkaan läpileikkauksen post-sibalaisesta musiikistaan, ja ensikonserttiinsa hän on koonnut yhteen Suomen säveltaiteen parhaimmistoa sitä tulkitsemaan. Read More →
Arvio: Satakieliä ja kamareita
Kapellimestari Dima Slobodeniouk ja sopraano Helena Juntunen tekivät yhteistyötä jo Perttu Haapasen laulusarjan Ladies’ Room kantaesityksessä Musica nova Helsingissä 2007, ja kun kaksikko tiistai-iltana pääsi vauhtiin teoksen parissa, tällä kertaa Helsingin kaupunginorkesterin rinnalla Avanti!n sijaan, ei tarvinnut kauan ihmetellä, millä he olivat ansainneet uusintaesityksensä. Juntunen sähköisti konserttisalin vokaaliakrobatiallaan Jutta Seppisen ja Paul Celanin runojen, Mooseksen laista ja hakukoneesta poimittujen satunnaisotosten, Scotland Yardin pöytäkirjojen sekä itävaltalaistaiteilija Adolf Wölflille omistetun nonsensen parissa. Read More →
Arvio: Persoonallinen pioneeri
Olarin kirkossa havisivat menneellä viikolla urakalla suomalaisen oratoriohistorian lehdet: helluntai-iltana kirkkosalissa soi ensimmäisen suomalaisen oratorion titteliä kantava Ilmari Krohnin Ikiaartehet, kun viikon alussa kirkkosali oli puolestaan toiminut äänitystilana aivan uusimmalle kotimaiselle oratoriomusiikille Iiro Rantalan Jouluoratorion (2011) merkeissä. Krohnin oratorion esitys oli luonnollisesti harvinainen tapaus: kristittyjen vainot Rooman keisarikunnassa lähtökohdakseen ottanut, säveltäjän vaimon, kirjailija Hilja Haahden runoelman muodossa kirjoittama teos sai säveltäjän elinaikana tiettävästi vain kaksi esitystä, eikä ole sittemmin juuri joutunut suomalaisen kirkkomusiikin aarrekammioista päivänvaloon. Read More →