Syyskuisen perjantai-illan viettoon oli tarjolla tällä kertaa Suomi–Espanja jalkapallon MM-karsintaottelun ohella Tampere filharmonian syyskauden avaus uuden ylikapellimestarin Santtu-Matias Rouvalin johdolla orkesterin kotisalissa Tampere-talossa.
Alle kolmekymppinen Rouvali on toki nuori kaveri ylikapellimestarin saappaisiin, mutta on hyvä muistaa, että Sir Simon Rattle aloitti 25-vuotiaana menestyksekkään tiensä Birminghamin sinfoniaorkesterin johdossa. Willem Mengelberg puolestaan astui Concertgebouwn puikkoihin niin ikään 25-vuotiaana, ja Karajan oli ylikapellimestari jo parikymppisenä. Kapellimestarin ikä ei siis itsessään ole olennaista, mutta vanhan maestron arkkityyppiin tottuneelle nuoret kasvot korokkeella vaatinevat hetken totuttelua. Read More →
Eihän Dies irae -teemaa hirviömäisesti töräyttelevistä ofikleideista voi olla pitämättä. Niinpä yleisö oli kuin hurmiossa historiallisten esittämiskäytäntöjen profeetta Sir Roger Norringtonin tuodessa Musiikkitaloon vihdoin suuren periodiorkesterin. Ilta alkoi hallitun viileästi, mutta lopun näyttävistä noitakarkeloista oli valistuksen järkiperäisyys kaukana. 
Oli erittäin ilahduttavaa, että syksyksi vähitellen hiipuvaa kesää kruunaamaan saatiin Musiikkkitaloon Amsterdamin kuninkaallinen Concertgebouw -orkesteri vierailujohtajansa Daniele Gattin (s. 1961) sekä pianisti Yefim Bronfmanin (s. 1958) kanssa. Orkesterihan on legenda, jota ovat menneinä vuosikymmeninä luotsanneet sellaiset kapellimestarisuuruudet, kuten Willem Mengelberg ja Bernard Haitink. Viimeiset kymmenisen vuotta orkesterin ylikapellimestarina on toiminut Mariss Jansons.
Sibelius-Akatemian tuoreen Juilliard-yhteistyön ensihedelmiä päästiin maistelemaan Helsingin juhlaviikkojen toisena lauantaina, kun Juilliard-musiikkikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian soittajista koottu sinfonietta esitti yhdysvaltalaista ja suomalaista nykymusiikkia Susanna Mälkin johdolla. Amerikkalaissäveltäjät edustivat pääosin nuorinta säveltäjäpolvea, kun taas Suomesta mukaan oli valikoitunut hieman itäeurooppalaiseen tyyliin professori ja dosentti. Ohjelmasuunnittelusta paistoi Mälkin kädenjälki, sillä suuri osa teoksista oli kirjoitettu pariisilaiselle Ensemble Intercontemporainille, jonka johtajana kapellimestari toimi kauden 2012–13 loppuun asti. Helpolla Mälkki ei oppilaslahjakkuuksia päästänyt, ”mestarikurssi” kun tarjosi niin risuaitaa kuin paljastavaa akvaariotakin – mutta tarjosi vastapainoksi ainutlaatuista nykymusiikkiosaamista asiantuntevalta oppaalta. 
Otin uhkarohkeasti vastaan viime tingassa estyneen amfionilaisen arviointikeikan, vaikken tuntenutkaan että minulla olisi siihen arvion kirjoittamiseen tarvittavaa kompetenssia. Pidän minimalismista – Steve Reich on suorastaan modernisti tutkiessaan havaitsemisen mekaniikkaa – ja kyseessä onkin mielestäni keskeinen vaihe nykymusiikin historiassa. Helsingin juhlaviikkojen tämänvuotisen säveltäjävieraaseen, Philip Glassiin, olen sen sijaan perehtynyt vain pintapuolisesti, tietääkseni jatkaa muualle.