Kevät on jo toivon mukaan pitkällä, kun uusi Spring Light Chamber Music -festivaali käynnistyy Temppeliaukion kirkossa 5.-10.5.2009. Tapahtuman taiteellinen johtaja on Kansallisoopperassa työskentelevä pianisti Anastasia Injushina, joka on valinnut ohjelmaan niin sanottuja klassisen musiikin helmiä. Esimerkiksi Mozartia, Mendelssohnia ja Schumannia kuullaan nimekkään koti- ja ulkomaisen esiintyjäkaartin soittamana: mukana ovat muun muassa Kari Kriikku, Esa Tapani, Ralf Gothóni, Ana Chumachenko sekä Ysaÿe-kvartetti.
Kaiken nähneen viulistin blogi
Guarneri-kvartetti oli vähällä tulla Suomeenkin ensi kuussa, mutta toisin kävi. Kvartetti siirtyy eläkkeelle tämän vuoden lopulla, mutta ensiviulisti Arnold Steinhardtin ajatuksia voi lukea toivottavasti myös jatkossa. Blogin lisäksi Steinhardt on kirjoittanut työstä ja elämästä maailmalla kiertävässä kvartetissa viihdyttävän ja sivistävän kirjan ”Indivisible by Four”.
Steinhardtin blogi löytyy täältä.
Alban Bergin Lulu, pitkästä aikaa Suomessa
Kokkolan Oopperayhdistys tuottaa maaliskuussa Alban Bergin Lulu-oopperan Helsingissä. Ohjaaja Leea Klemolan versio kulttioopperasta nähdään Merikaapelihallissa Helsingin Kaapelitehtaalla. Ensi-ilta on 7.3.2009, muut näytökset 10., 12. ja 13. maaliskuuta. Kapellimestarina toimii Sakari Oramo ja orkesterina Radion Sinfoniaorkesteri. Edellisistä Lulun Suomen-esityksistä on kulunut lähes neljäkymmentä vuotta.
Read More →