Oli erittäin ilahduttavaa, että syksyksi vähitellen hiipuvaa kesää kruunaamaan saatiin Musiikkkitaloon Amsterdamin kuninkaallinen Concertgebouw -orkesteri vierailujohtajansa Daniele Gattin (s. 1961) sekä pianisti Yefim Bronfmanin (s. 1958) kanssa. Orkesterihan on legenda, jota ovat menneinä vuosikymmeninä luotsanneet sellaiset kapellimestarisuuruudet, kuten Willem Mengelberg ja Bernard Haitink. Viimeiset kymmenisen vuotta orkesterin ylikapellimestarina on toiminut Mariss Jansons.
Vaikka ylikapellimestaria ei nyt Musiikkitalossa nähty, ei orkesteri huonoissa käsissä ollut. Daniele Gattihan on yksi aikamme kysytyimmistä maestroista niin oopperataloissa kuin konserttisaleissakin. Konsertin avausnumeroksi Gatti oli valinnut Witold Lutos?awskin (1913-1994) Musique funèbren (1958). Jousiorkesterille kirjoitettu teos on paitsi kunnianosoitus Bartókille myös nuoremman säveltäjän tutkielma vanhemman kollegan keinovaroista. Gattin luotsaamat Concertgebouwn jouset soivat upeasti Lutos?awskin etsikkoajan intensiivisessä klassikossa. Read More →
Sibelius-Akatemian tuoreen Juilliard-yhteistyön ensihedelmiä päästiin maistelemaan Helsingin juhlaviikkojen toisena lauantaina, kun Juilliard-musiikkikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian soittajista koottu sinfonietta esitti yhdysvaltalaista ja suomalaista nykymusiikkia Susanna Mälkin johdolla. Amerikkalaissäveltäjät edustivat pääosin nuorinta säveltäjäpolvea, kun taas Suomesta mukaan oli valikoitunut hieman itäeurooppalaiseen tyyliin professori ja dosentti. Ohjelmasuunnittelusta paistoi Mälkin kädenjälki, sillä suuri osa teoksista oli kirjoitettu pariisilaiselle Ensemble Intercontemporainille, jonka johtajana kapellimestari toimi kauden 2012–13 loppuun asti. Helpolla Mälkki ei oppilaslahjakkuuksia päästänyt, ”mestarikurssi” kun tarjosi niin risuaitaa kuin paljastavaa akvaariotakin – mutta tarjosi vastapainoksi ainutlaatuista nykymusiikkiosaamista asiantuntevalta oppaalta. 
Otin uhkarohkeasti vastaan viime tingassa estyneen amfionilaisen arviointikeikan, vaikken tuntenutkaan että minulla olisi siihen arvion kirjoittamiseen tarvittavaa kompetenssia. Pidän minimalismista – Steve Reich on suorastaan modernisti tutkiessaan havaitsemisen mekaniikkaa – ja kyseessä onkin mielestäni keskeinen vaihe nykymusiikin historiassa. Helsingin juhlaviikkojen tämänvuotisen säveltäjävieraaseen, Philip Glassiin, olen sen sijaan perehtynyt vain pintapuolisesti, tietääkseni jatkaa muualle. 
Kömpiessäni Musiikkitalon sivuparvelle tunnelma ei juuri vakuuttanut; kolkko sali oli valaistu kalseasti punavihreällä, joka pakotti paikoilleen kompuroivat konserttivieraat hapuilemaan kaiteita poikkeuksellisessa hämärässä. Käsiohjelmaa ei paikallani nähnyt lukea, mutta onneksi tiesin ennalta saapuneeni Kansallisoopperan orkesterin 50-vuotisjuhlakonserttiin.
Amerikkalaissäveltäjä, Helsingin juhlaviikkojen vieras Philip Glass esittäytyy Amfionin Jari Kallion erikoisraportissa. Minimalistisesta musiikistaan tunnettu Glass pohtii mm. säveltäjän koulutusta ja levymarkkinoiden tulevaisuutta sekä kertoo yhteistyöstään elokuvaohjaaja Woody Allenin kanssa.