Esa-Pekka Salonen synttärikakun parissa
Kesäkuun lopulla Lontoossa juhlittiin Esa-Pekka Salosen kuusikymppisiä. Philharmonia-orkesteri oli järjestänyt Royal Festival Halliin mainion pienimuotoisen vastaanoton Salosen johtaman huikean Gurreliederin päätteeksi.
Seitsemän viikkoa myöhemmin Kansallisoopperassa oli ison synttärijuhlan vuoro. Salonen oli saapunut johtamaan Helsingin Juhlaviikkojen avajaiskonsertin osana taiteellista kumppanuuttaan Kansallisoopperan kanssa.
Loppuunmyyty ja suorana televisioitu syntymäpäiväkonsertti oli koko lailla päivänsankarinsa näköinen tapahtuma. Illan kuluessa kuultiin kaksi kantaesitystä, Salosen uusin orkesteriteos, barokkimusiikkia, 1900-luvun alun teoksia sekä katkelma 1800-luvun oopperan ydintä.
Juhlaillan avasi riemukas Massahumu (2018), Aukottoman seinän korvat -säveltäjäkollektiivin (Joel Järventausta, Lauri Supponen, Matilda Seppälä, Niilo Tarnanen ja Jouko Niemi) tilausteos Saloselle.
Saliin saapuvaa yleisöä oli vastassa soiva tila, jonka luuppeina toistuvat nauhoitetut puhekatkelmat loivat hauskasti sattumanvaraisia assosiaatioitaan. Vähitellen lavalle ja salin lehtereille saapuivat myös orkesterin ja kuoron muusikot. Pian saatiinkin kuulla Massahumun ensimmäiset soitin- ja lauluosuudet.
Massahumun laulutekstit hyödyntävät eri sosiaalisen median alustoilta poimittuja #EP60-tunnisteen sisältämiä katkelmia. Näiden levittäytyminen salin soivaan tilaan loi oman digitaalista pilveä muistuttavan kaikkeutensa.
Kapellimestaria tarvitaan vasta Massahumun viimeisessä taitteessa, kun jättimäisen kamariyhtyeen lailla operoivan orkesterin ja kuoron kudos kasvaa alati tiheämmäksi. Viimein Salonen saapuikin vähäeleisesti korokkeelle johtaen Massahumun komeasti pulppuavaan päätökseensä. Juhlat olivat alkaneet.
Massahumun jälkeen koettiin varsin mielenkiintoinen siirtymä barokin maailmaan Heinrich Ignaz Franz Biberin oivallisen Battalian (1673) muodossa. Salonen on johtanut Biberin teosta viime aikoina useaan otteeseen, ilahduttavasti nyt myös Kansallisoopperan jousiyhtyeen kanssa.
Vaikka Battalia on sävelletty 1600-luvun lopulla, monet sen oivallukset kurkottavat pitkälle 1900-luvun puolelle saakka. Yhtäällä Biber kietoo toisiinsa monenkirjavia kansansävelmiä liki ivesilaisessa hengessä, toisaalla taas hän kuvaa musikettien pauketta taistelun tuoksinassa Bartók-pizzicatoin. Mukaan mahtuu myös sotilasrummun imitaatioita preparoiduilla bassoilla.
Battalian päättää koskettava Haavoittuneiden musketöörien lamentaatio. Koko karnevalistisessa runsaudessaan Biberin teos on mitä oivallisinta soitinteatteria, jonka moni-ilmeinen maailma soi Kansallisoopperan muusikoiden ja Salosen käsissä mitä mukaansatempaavimmin.
Tämän seikkeilun jälkeen saatiin kurkistaa kaksikymmentäluvun koneromantiikkaan ja sosialistiseen realismiin Alexandr Mosolovin Teräsvalimon (1927) pyörteissä. Teräsvalimo syntyi Stalinin terroria edeltävänä lyhyenä hedelmällisenä neuvostotaiteen kautena, jolloin modernistiset virtaukset saivat vielä juurtua sosialistisen realismin puitteisiin.
Teräsvalimossa pääsevät valloilleen konemaisesti jauhavat ostinatokulut, joiden lomassa dissonoivassa harmonisessa virrassa pyörii melodiafragmentteja. Tuloksena on tehdasmaisen huumaava, samanaikaisesti lumoava ja luotaantyöntävä koneistettu autius.
Kansallisoopperan orkesterista kuoriutui vaikuttava koneisto, joka Salonen ohjaimissaan tavoitti modernistisen koneiden aavemaisen lumon kerrassaan vaikuttavasti.
Illan ensimmäinen puolikas sai kuitenkin löytää bukolisen päätöksensä Maurice Ravelin Daphnis et Chloén (1909-11) maisemissa. Kolmiosaisen balettinsa, tai koreografisen sinfonian, kuten teoksen alaotsikko sanoo, partituurista Ravel muokkasi myös kaksi konserttisarjaa, kumpikin kestoltaan noin viidentoista minuutin luokkaa.
Näiden sinfonisten fragmenttien ahkerasti soitetun toisen sarjan sijaan nyt saatiin kuulla harvinainen ensimmäinen sarja. Siinä missä tuttu toinen konserttisarja muodostuu yksinkertaisesti baletin kolmannesta osasta sellaisenaan, Ravel koostaa ensimmäisen sarjansa baletin kahden ensimmäisen osan fragmenteista.
Nyt lavalla ei kuitenkaan nähty Salosta, vaan Daphnis et Chloén saapui johtamaan Salosen kollega, New Yorkin filharmonikoiden entinen ylikapellimestari Alan Gilbert. Hänen johdollaan Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro johdattivat yleisön Ravelin värikylläisinä hehkuvien harmonioiden maailmaan rakentaen konsertin alkupuoliskolle hienon päätöksen.
Olin kerran täällä, kantaesitys. Paula Vesala, Salonen ja Kansallisoopperan orkesteri
Väliajan jälkeen kuultiin illan toinen kantaesitys, Paula Vesalan ja Salosen yhdessä työstämä Olin kerran täällä (2018), jossa poplaulu, elektroniset samplet ja orkesteriosuus kohtaavat kiehtovalla tavalla.
Musiikkia ja dramaturgiaa opiskelleen Vesalan monialainen osaaminen laulajana, sanoittajana, säveltäjänä ja ohjaajana tarjoaa kerrassaan innostavan lähtökohdan yhteistyölle. Salosen pyynnöstä Vesala sanoitti ja sävelsi kappaleen omista tyylillisistä lähtökohdistaan. Tämän jälkeen Salonen laati teoksen orkesteriosuuden, niin ikään oman estetiikkansa mukaisesti.
Näin syntyi monikerroksinen Olin kerran täällä, jossa laulu, elektroniikka ja sinfoniaorkesteri kietoutuvat yhteen tavalla, jossa avautuu uusia soivia maisemia, joiden lomasta kuulija voi poimia niin Vesalalle kuin Salosellekin ominaisia kulkuja.
Ensiesityksessään Olin kerran täällä soi kauniisti ja tasapainoisesti, joskin hetkittäin orkesteri saattoi jäädä sähköisesti vahvistetun osuuden katveeseen. Nämä balanssiongelmat olivat kuitenkin ohimeneviä, ja suurimmaksi osaksi kuulija saattoi nauttia akustisten ja elektronisten elementtien kietoutumisesta toisiinsa kokonaisvaltaisesti. En pistäisi pahakseni, vaikka tämä kaksikko työskentelisi yhdessä vielä toisenkin kerran.
Seuraavana oli vuorossa yksi illan ennakkoon odotetuimpia hetkiä, Salosen viimeisimmän orkesteriteoksen, Polluxin (2018) Suomen ensiesitys. Tämä Gustavo Dudamelille ja Los Angelesin filharmonikoille sävelletty kymmenminuuttinen orkesteriteos kuultiin ensimmäisen kerran Walt Disney Concert Hallissa huhtikuussa sekä uudelleen myöhemmin keväällä orkesterin Yhdysvaltain ja Euroopan kiertueella.
Salonen johti itse teostaan nyt ensimmäistä kertaa. Pollux käynnistyi erinomaisen rauhallisessa tempossa, jolloin kiehtoville harmonioille ja säihkyvälle orkestraatiolle jäi riittävästi soivaa tilaa.
Polluxin käynnistää lavan eri laidoille sijoitettujen bassorumpujen pulssi, jonka varaan rakentuu jousten alati tihenevä divisi-kudelma, jota celesta kellopeli ja harppu värittävät. Vähitellen jousten kudos ohenee, ja puhaltimet liittyvät yksi kerrallaan mukaan.
Musiikin jännite kasvaa vähitellen pitkän rakenteellisen kaaren edetessä kohoten vaikuttaviin huipennuksiin. Partituurin viimeisellä sivulla piano ja englannintorvi saattelevat Polluxin aioliseen päätökseensä.
Yleisön innokkaasti vastaanottama Pollux edustaa Salosen innostavaa ja välittömästi puhuttelevaa sointimaailmaa parhaimmillaan. Mielenkiintoista onkin, että Salonen työstää parhaillaan Polluxin kaksosteosta, Castoria, joka perustuu osin samaan musiikilliseen materiaaliin tutkien sen mahdollisuuksia eri kontekstissa.
Salonen ja Vesala jutustelemassa mukavia
Illan päätöksessä Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro olivat kotikentällään, kun saatiin kuulla kruunajaiskohtaus Modest Musorgskin oopperasta Boris Godunov (1869). Nimiroolissa kuultiin Matti Salmista, yhtä kiitetyimmistä Boris-veteraaneista.
Boris Godunov sisältää Musorgskin radikaaleinta musiikkia. Kruunajaiskohtauksen kello-ostinatot, päällekkäiset kaksi- ja kolmijakoiset rytmit sekä kokosävelasteikot tähyilevät 1900-luvun alun musiikkiin, impressionismiin ja Stravinskyyn.
Salosen johdolla Kansallisopperan orkesteri ja kuoro soivat vaikuttavina. Musiikissa oli erinomaista läpikuultavuutta ilmaisuvoimasta tinkimättä. Musorgskyn harmoniat ja rytmiikka pääsivät täten hienosti oikeuksiinsa. Salmisen karisma oli jälleen kerran vertaansa vailla.
Ilta onnistui tuomaan yhteen riemukkaan kokoelman mitä erilaisimpia teoksia, joiden lomaan rakentui kuintenkin musiikillinen jatkumo. Musiikin lomassa Salonen ehti maistamaan täytekakkuaan ja jutustelemaan Vesalan kanssa leppoisasti mutta kiinnostavasti. Mahtuipa joukkoon vielä improvisaatiotakin, jossa myös yleisö pääsi antamaan musiikillisen panoksensa. Iloinen ilta kaiken kaikkiaan.
Salonen ja Aukottoman seinän korvat -säveltäjäkollektiivi jatkoilla Alminsalissa
— teksti ja kuvat: Jari Kallio
Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro
Esa-Pekka Salonen, kapellimestari
Alan Gilbert, kapellimestari
Paula Vesala, dramaturgia, juonto ja laulu
Matti Salminen, basso
Aukottoman seinän korvat -säveltäjäkollektiivi (Joel Järventausta, Lauri Supponen, Matilda Seppälä, Niilo Tarnanen, Jouko Niemi): Massahumu (2018, kantaesitys)
Heinrich Ignaz Franz Biber: Battalia (1673)
Alexandr Mosolov: Teräsvalimo (1927)
Maurice Ravel: Daphnis et Chloé. Fragments symphoniques pour orchestre et choeurs 1e série. (1911)
Esa-Pekka Salonen: Pollux (2018, Suomen ensiesitys)
Paula Vesala: Olin kerran täällä (orkestraatio Esa-Pekka Salonen, 2018, kantaesitys)
Modest Musorgski: Kruunajaiskohtaus oopperasta Boris Godunov (1869)