Amfion pro musica classica

Koskettimiston järjestys

”Miksi pianon valkoiset ja mustat koskettimet ovat juuri siinä järjestyksessä kuin ovat?”

Cembalisti, pianisti Matias Häkkinen vastaa:

Länsimaisessa musiikissa käytettävien sävelten valikoiman pohjana – ja siten myös pianon koskettimien pohjana on diatoninen asteikko, joka perustuu siihen, että oktaavi jaetaan seitsemään osaan: viiteen kokosävel- ja kahteen puolisävelaskeleeseen. Valkoisten kosketinten välissä on normaalisti musta kosketin, eli ne ovat kokosävelaskeleen päässä toisistaan. Poikkeuksia ovat E-F –väli sekä H-C –väli, joissa valkoiset koskettimet muodostavat puolisävelaskeleen.

Duuriasteikossa sävelaskeleet järjestyvät seuraavasti:

C -1- D -1- E -½- F -1- G -1- A -1- H -½- C

Pianon koskettimista valkoiset edustavat tätä sävelikköä, jonka sävelet löydetään, kun perussävelestä, joka on tässä tapauksessa D, edetään kolme puhdasta kvinttiä sekä ylös että alas seuraavasti:

D – A – E – H

D – G – C – F

Näin saadut sävelet siirretään samaan oktaaviin, jolloin saadaan seuraava asteikko:

D – E – F – G – A – H – C (-D)

Ja jos aloitetaan C-sävelestä ja edetään samassa järjestyksessä:

C – D – E – F – G – A – H (-C)

Modernia terminologiaa käyttäen näin päädytään siis C-duuriasteikkoon, joka aikanaan oli vain yksi ”valkoisten kosketinten”, eli juurisävelten asteikoista. Moodit, jotka usein tunnetaan ”kirkkosävellajeina”, muodostetaan valitsemalla lähtösävel ja etenemällä seuraavaan samannimiseen asti edellämainitussa järjestyksessä. Nykyinen C-duuriasteikko vastaa joonista moodia. Mainittakoon myös, että edellä nähty D-sävelestä aloitettu asteikko on doorinen, eli ensimmäinen moodi.

Moodeja ei aluksi transponoitu, eli niiden lähtösäveltä ei siirretty – eli esimerkiksi ”duuriasteikkoa” ei voinut aloittaa kuin C-säveleltä. Tästä johtuen muita säveliä kuin ”valkoiset koskettimet” ei tarvittu. Hiljalleen viimeistään 1500-luvulle tultaessa transponointi ja modulaatiot, eli sävellajin vaihdot yleistyivät niin, että koskettimiston ja viritysjärjestelmien piti mahdollistaa kaikkien nykyisten 12 sävelen käyttö.

Jotta moodia transponoitaessa – tai nykyisessä mielessä muussa sävellajissa kuin C-duurissa soitettaessa – koko- ja puolisävelaskeleet pysyisivät oikeissa kohdissa, seitsemän valkoista kosketinta eivät riitä. Jokaisen kokosävelaskeleen väliin on siis lisättävä puolisävelaskel, jotta miltä tahansa säveleltä voidaan edetä tarpeen mukaan sekä koko- että puolisävelaskeleen päähän sekä ylös että alas. Näin on siis päädytty nykyiseen pianon koskettimistoon, jossa koskettimet ovat seuraavassa tutussa järjestyksessä:

C – MUSTA – D – MUSTA – E – F – MUSTA – G – MUSTA

Kysy mitä tahansa klassisesta musiikista! Asiantuntijat
osoitteessa toimitus(at)amfion.fi vastaavat.

Suomalaista musiikkia Cityssä

Lontoon finanssielämä on keskittynyt Cityn kaupunginosaan. Alueen elävöittämiseksi vuonna 1962 perustettu City of London Festival tarjoaa suuren määrän eri tyylistä musiikkia, keskustelutilaisuuksia, elokuvaa ja tanssia. Monet tapahtumista ovat ilmaisia.

Resitaalein esiintyvät muun muassa edellisen Paulon sellokilpailun voittaja Andreas Brantelid ja Borodin-kvartetti. Sir Peter Maxwell Davies luennoi aiheesta ”Moraali musiikissa”, ja LSO Valeri Gergievin johdolla esittää Pärtiä ja Bruckneria St Paul’s -katedraalissa.

Erityisesti esillä on Ruotsi, joka ottaa vastaan EU:n puheenjohtajuuden kesäkuun alussa, mutta myös suomalaista ohjelmaa on tarjolla: Britten Sinfonia esittää Vivaldin Vuodenaikojen välissä muun muassa Rautavaaraa ja Salosta. BBC Singers laulaa Saariahoa. Meta4-kvartetin konsertin ohjelmassa on lisää Saariahoa, Sibeliusta ja Jaakko Kuusistoa. Ja tietysti esillä on myös suomalainen tango.

Festivaalin digitaalinen ohjelmalehti löytyy täältä.

Chicago Tribune: kapellimestarit mukaan lamatalkoisiin

John von Rhein kirjoittaa Chicago Tribunessa jättimäisistä palkkioista, joita amerikkalaisorkesterien kapellimestarit ja toimitusjohtajat saavat työstään. ”Likainen salaisuus klassisen musiikin maailmassa on se, kuinka parhaatkin kapellimestarit ovat villisti ylipalkattuja siihen nähden, mitä heidän odotetaan tekevän”, kirjoittaa von Rhein. ”Viiden suuren” eli Bostonin, Chicagon, Clevelandin, New Yorkin ja Philadelphian orkestereiden taiteellisen johdon palkkiot ovat pysyneet tasolla, jonne ne loikkasivat 90-luvun hyvinä vuosina; verovuonna 2006–7 joukkoa johti New Yorkin filharmonikkojen Lorin Maazel 2,2 miljoonalla dollarilla.

”Musiikillisen johtajan arvo määrittyy sen mukaan, kuinka paljon lisää hän pystyy tuomaan organisaatioon esimerkiksi uuden yksityisen rahoituksen muodossa”, toteaa orkesterikonsultti Drew McManus. Hänen mielestään kapellimestarien tulisi kuitenkin osallistua talkoisiin muun taiteellisen henkilökunnan, siis soittajien ja laulajien, kanssa.

Talousvaikeuksien kanssa tasapainoilevan Minnesotan orkesterin musiikillinen johtaja Osmo Vänskä on jo aiemmin suostunut 10 prosentin palkanalennukseen.

Otto Tolonen voitti kitarakilpailun Saksassa

Kitaristi Otto Tolonen on voittanut ensimmäisen palkinnon Markneukirchenin kansainvälisessä kitarakilpailussa Saksassa. Markneukirchen on tunnettu myös soitinrakennuksen keskuksena Saksassa. Kilpailu, jossa vuorovuosin on kaksi kieli- tai puhallinsoitinkategoriaa, järjestettiin nyt 44. kerran. 5000 euron rahapalkinnon lisäksi Tolonen kiinnitettiin solisti- ja resitaaliesiintymisiin Saksaan sekä Unkariin. Toissapäivänä päättynyt kilpailu käytiin neljässä erässä: mittavaan ohjelmistoon kuului esimerkiksi Bachia ja Giuliania. Kolmannessa erässä soitettiin 1900-luvun jälkipuoliskon musiikkia ja finaalissa Rodrigon Aranjuez-konsertto.

Otto Tolonen on menestynyt viime vuosina kansainvälisissä kilpailuissa erittäin hyvin. Amfion haastatteli häntä tästä aiheesta ja muustakin maaliskuussa.

Viulisti Petteri Iivoselle menestystä Kuningatar Elisabeth -kilpailussa

Kuopion viulukilpailun 2005 voittaja Petteri Iivonen saavutti semifinaalipaikan maailman suurimpiin kuuluvassa Kuningatar Elisabeth -kilpailussa Brysselissä. Kilpailu järjestetään vuorovuosina laulajille, pianisteille ja viulisteille. Lisäksi vuosittain kilpaillaan sävellyksestä, josta tulee seuraavan vuoden kilvan pakollinen teos.

Tämän kilpailun pääpalkintoon kuuluu ihan oikeasti 20000 euroa, konserttikiinnityksiä, sponsoroitu levysopimus sekä Nippon-säätiön omistaman Antonio Stradivarin rakentaman ”Huggins”-viulun käyttöoikeus kolmeksi vuodeksi. Hugginsia soittaa nyt Sergei Khachatrian, vuoden 2000 Sibelius-kilpailunkin voittaja. Myös Iivosella on käytössään hyvä viulu: Pohjola Pankin taidesäätiön omistama Ferdinandus Gagliano vuodelta 1767.

Suomalaisten kilpailumenestys alalla kuin alalla on lehtien kestoaiheita, mutta tällä kertaa Helsingin Sanomien uutisointi menee metsään: siinä raportoimisen aihe on Iivosen kyvyttömyys päästä finaaliin. Välierissä soittaminen on kuitenkin merkittävä saavutus sinänsä: ohjelmaan kuuluu jokin Mozartin konsertoista Wallonian kamariorkesterin kanssa sekä 40 minuutin vanhempaa ja uutta repertuaaria kattava resitaaliohjelma.

Monille soittajille kilpailuihin lähtemiseen on muitakin syitä kuin halu ponnahtaa suuren yleisön tietoisuuteen; intensiivisen valmistautumisen myötä muusikolla on mahdollisuus kilvoitella ennen muuta itsensä kanssa – tutustua omaan, persoonalliseen tapaansa tehdä musiikkia.