”Miksi pianon valkoiset ja mustat koskettimet ovat juuri siinä järjestyksessä kuin ovat?”
Cembalisti, pianisti Matias Häkkinen vastaa:
Länsimaisessa musiikissa käytettävien sävelten valikoiman pohjana – ja siten myös pianon koskettimien pohjana on diatoninen asteikko, joka perustuu siihen, että oktaavi jaetaan seitsemään osaan: viiteen kokosävel- ja kahteen puolisävelaskeleeseen. Valkoisten kosketinten välissä on normaalisti musta kosketin, eli ne ovat kokosävelaskeleen päässä toisistaan. Poikkeuksia ovat E-F –väli sekä H-C –väli, joissa valkoiset koskettimet muodostavat puolisävelaskeleen.
Duuriasteikossa sävelaskeleet järjestyvät seuraavasti:
C -1- D -1- E -½- F -1- G -1- A -1- H -½- C
Pianon koskettimista valkoiset edustavat tätä sävelikköä, jonka sävelet löydetään, kun perussävelestä, joka on tässä tapauksessa D, edetään kolme puhdasta kvinttiä sekä ylös että alas seuraavasti:
D – A – E – H
D – G – C – F
Näin saadut sävelet siirretään samaan oktaaviin, jolloin saadaan seuraava asteikko:
D – E – F – G – A – H – C (-D)
Ja jos aloitetaan C-sävelestä ja edetään samassa järjestyksessä:
C – D – E – F – G – A – H (-C)
Modernia terminologiaa käyttäen näin päädytään siis C-duuriasteikkoon, joka aikanaan oli vain yksi ”valkoisten kosketinten”, eli juurisävelten asteikoista. Moodit, jotka usein tunnetaan ”kirkkosävellajeina”, muodostetaan valitsemalla lähtösävel ja etenemällä seuraavaan samannimiseen asti edellämainitussa järjestyksessä. Nykyinen C-duuriasteikko vastaa joonista moodia. Mainittakoon myös, että edellä nähty D-sävelestä aloitettu asteikko on doorinen, eli ensimmäinen moodi.
Moodeja ei aluksi transponoitu, eli niiden lähtösäveltä ei siirretty – eli esimerkiksi ”duuriasteikkoa” ei voinut aloittaa kuin C-säveleltä. Tästä johtuen muita säveliä kuin ”valkoiset koskettimet” ei tarvittu. Hiljalleen viimeistään 1500-luvulle tultaessa transponointi ja modulaatiot, eli sävellajin vaihdot yleistyivät niin, että koskettimiston ja viritysjärjestelmien piti mahdollistaa kaikkien nykyisten 12 sävelen käyttö.
Jotta moodia transponoitaessa – tai nykyisessä mielessä muussa sävellajissa kuin C-duurissa soitettaessa – koko- ja puolisävelaskeleet pysyisivät oikeissa kohdissa, seitsemän valkoista kosketinta eivät riitä. Jokaisen kokosävelaskeleen väliin on siis lisättävä puolisävelaskel, jotta miltä tahansa säveleltä voidaan edetä tarpeen mukaan sekä koko- että puolisävelaskeleen päähän sekä ylös että alas. Näin on siis päädytty nykyiseen pianon koskettimistoon, jossa koskettimet ovat seuraavassa tutussa järjestyksessä:
C – MUSTA – D – MUSTA – E – F – MUSTA – G – MUSTA
Kysy mitä tahansa klassisesta musiikista! Asiantuntijat osoitteessa toimitus(at)amfion.fi vastaavat.
