Naantalin musiikkijuhlat tarjoaa jälleen runsaan kattauksen erilaisia kokonaisuuksia kesäisissä miljöissä. Musiikkijuhlat jatkuvat vielä tämän viikonlopun. Kaksi kesäkuun viikkoa kestävillä festivaaleilla uusinta suomalaista edustivat Olli Kortekankaan kantaatti Pyhiinvaeltajan lauluja ja Jaakko Kuusiston Makuukamariooppera. Vanhaa musiikkia kuultiin useassa konsertissa, ja tarjolla on myös hyvä valikoima ikivihreitä suosikkeja Schönbergin Kirkastetusta yöstä ja Sibeliuksen viulukonsertosta kamarimusiikin klassikoihin. Väliin mahtuu mitä erilaisimpia teemoja ja teoksia. Yksi festivaalin jännittävimmistä konserteista radioidaan Yle radio yhdellä tänä iltana: silloin ohjelmassa on Esa-Pekka Salosen, Aulis Sallisen, Alban Bergin ja Sofia Gubaidulinan teoksia sekä Saint-Saënsin Eläinten karnevaali. Lavalla musiikkijuhlien vakiovoimia.
Keskiviikkoiltana esiintyi yksi Naantalin perinteisimmistä vieraista, kamariorkesteri Avanti! johtajanaan Krzysztof Penderecki. Tasapainoinen ohjelma sisälsi Pendereckin Sinfoniettan jousiorkesterille sekä klarinettikonserton, ja väliajan jälkeen täysi kirkko kuuli Dvo?akin serenadin jousille E-duuri. Avanti! soi laakeassa, matalahkossa luostarikirkossa rouheasti, kaiken aikaa miellyttävän pehmeästi ja laulavasti.
Pendereckin Sinfonietta vuodelta 1992 on muodoltaan hyytävän harmoninen teos, joka luo itselleen tiukan muotopohjan ja realisoi vastustamattomasti sen mahdollisuudet. Viisitoistaminuuttinmen kappale sulkeutuu miltei kuin pallo, mutta leikkisyyden ja meditatiivisten soolotaitteiden verkosto tuo siihen ihastuttavaa särmikkyyttä. Penderecki johti teoksen rennosti mutta ehdotonta rytmisyyttä korostaen, jolloin vuorovaikutusten linjat piirtyivät esiin herkullisen puhtaina ja eleettöminä. Mainiot Petteri Poijärvi, alttoviulu, ja Tuija Rantamäki, sello, soittivat teosta rytmittävät soolo-osuutensa sielukkaasti ja iskevästi.
Jos Sinfoniettassa korostui nautinnollinen muoto, on Pendereckin alun perin alttoviululle, jousille ja lyömäsoittimille säveltämä konsertto rakenteeltaan vaikeammin hahmotettava. Nyt teoksesta kuultiin klarinetille sovitettu versio, solistina kokenut naantalinkävijä Michel Lethiec. Tunnepaletiltaan synkkä konsertto toi mieleen Pendereckin muut ”traumamusiikit”, kuten Puolalaisen requiemin tai Valituslaulun Hiroshiman uhreille. Penderecki johti jäntevästi mutta vähäeleisesti, eikä orkesteri tuntunut löytävän selkeitä kontrasteja teoksen dramatiikkaa jäsentämään. Lethiec soitti osuutensa vakaan sielukkaasti ja punnitusti, mutta läpi konserton jatkunut apeanharmaa nyanssi ei täysin riittänyt kannattelemaan kokonaisuutta.
Dvo?akin elämäniloinen jousiserenadi tarjosi konsertin lopuksi miellyttävää vastapainoa. Penderecki antoi Avanti!lle paljon vapautta varsin suurpiirteisellä johtamistavallaan, mikä toimi kokonaisuutena nautittavasti: orkesteri soitti vapautuneesti ja rennon sädehtivästi avaralla otteella. Pieniltä epäpuhtauksilta ja epätarkkuuksilta ei vältytty, mutta etenkin scherzossa oli virtaus sitäkin parempi.
Seuraavana iltana kirkon täytti hyvin erilainen ohjelma, kun yhdistävänä teemana oli moniaistisuus ja ehkä myös monitaiteisuus. Visuaalisuutta ja runollisuutta implikoivasti konsertti olikin otsikoitu ”Näkyjä.” Eksoottissävyisen ohjelman aloitti kuitenkin Aulis Sallisen viime kesänä Naantalissa kantaesitetty pianotrio ”Visions fugitives”, Pakenevia näkyjä, jonka innoitus säveltäjän mukaan on sokeutumisessa. Sergei Prokofjevin pianosarjasta alaotsikkonsa saanut teos ei siis hahmottele ohikiitäviä unikuvia kuten esikuvansa, vaan tarttuu aiheeseen kirjaimellisesti.
Toistolle ja pysähdyksille rakentuvat toisiaan hapuilevat taitteet hailenivat, valuivat pois. Elina Vähälä, musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Arto Noras ja Ralf Gothóni, joille Sallinen oli teoksen kirjoittanut, soittivat erinomaisella kosketuksella, puhuttelevasti ja kirkkaasti. Eritoten Vähälän viulun sointi oli häikäisevä, ja teos jätti kauttaaltaan helmeilevän valoisen vaikutelman. Tämän melkein rituaalisen ”sokeutumisen” jälkeen yleisön eteen maalattiin sadunomaisia ja runollisia musiikkikuvia.
Kamarisovitus Claude Debussyn sävelkuvasta Prélude à l’après-midi d’un faune antoi läpikotaisin tuttuun kappaleeseen mukavasti uusia näkökulmia, kun eteeriset harput korvasi Juhani Lagerspetzin tiheäsointinen urkuharmoni ja kevyttä tekstuuria täydensi Joonas Pohjosen piano-osuus. Jouset (Régis Pasquier ja Jaakko Kuusisto, viulu, Bruno Pasquier, alttoviulu, Niklas Schmidt, sello, Jurek Dyba?, kontrabasso) ja puhaltimet (Mikael Helasvuo, huilu, Jorma Valjakka, oboe ja Michel Lethiec, klarinetti) erottuivat selkeinä segmentteinään, jolloin teoksen rakenne hahmottui ikään kuin läpivalaistuna. Mikael Helasvuon huilusoolot nousivat esiin persoonallisina, ja sointi oli intiimimpi ja aistivoimaisempi verrattuna orkesteriversioon, jolloin kappale muistuttaa enemmän mattapintaista kuvaa. Viehättävyydestään huolimatta riisuttu kokonaisuus ei ollut ongelmaton: sointi oli monin paikoin epätasapainoinen, tasapaksu ja epäyhtenäinen.
Välipalana kuultiin suositut mutta kuluneet Pantomiimi ja Tulitanssi Manuel de Fallan baletista Noiduttu rakkaus. Mielenkiintoa piti yllä puolalainen kontrabasisti Dyba?, jonka vauhdikas ja moni-ilmeinen soittimenkäsittely ilahdutti.
Konsertin toinen espanjalainen Joaquín Turina sävelsi vuonna 1942 sarjan Las Musas de Andalucia, jonka osat on nimetty antiikin muusien mukaan. Maalailevasti otsikoidut (Appelsiineja ja oliiveja, Heijastuksia, Hymni jne.) karakterikappaleet on vielä omistettu erilaisille kulttuurin edustajille, joita säveltäjä ihaili. Kokoonpanot vaihtelevat soolopianosta jousikvartettoon sekä pianon säestämiin soolo-osuuksiin, siten että teos ryhmittyy sopraano-osuuksien ympärille. Vaikka aiheet kattavat kulttuurin osa-alueita kaunopuheisuudesta rakkauslauluihin, keskittyy teos ehkä pikemminkin andalusialaisen tunnelman kuin eri taiteiden olemusten kuvaamiseen.
Amerikkalainen Fine Arts Quartet ei ole ollut sillä tasolla kuin on totuttu; soitosta puuttui ryhtiä ja puhtautta. Toisaalta myös Turinan jousiosuudet olivat selvästi konventionaalisempia kuin värikylläiset ja mehevästi poukahtelevat soolopiano-osat (sankarirunouden muusa Kleio, tähdistä katsomisen muusa Urania ja tanssin muusa Terpiskhore), jotka Ralf Gothóni tulkitsi metallinkalskeisen hehkuvasti ja pulppuilevasti. Anna-Kristiina Kaappolan pehmeä ja vahva sopraano soi samettisesti espanjalaista tunnelmaa.
