Amfion pro musica classica

Anja Bihlmaier korvaa kapellimestari Mario Venzagon Tapiola Sinfoniettassa 18.-19.1

Saksalainen kapellimestari Anja Bihlmaier on kutsuttu johtamaan Tapiola Sinfoniettaa 18.-19.1. kapellimestari Mario Venzagon sairastuttua. Bihlmaierin johdolla kuullaan Igor Stravinskyn kamarikonsertto Dumbarton Oaks, sekä kaksi klassista musiikkia aikanaan uudistanutta teosta,  Debussyn runollinen Faunin iltapäivä ja Dvořákin kahdeksas sinfonia.

Anja Bihlmaier on kotonaan niin sinfonisen kuin oopperaohjelmiston parissa. Oopperoita hän on johtanut erityisesti Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Kaudella 2017/18 hän debytoi kapellimestarina mm. Tukholman kuninkaallisissa filharmonikoissa, Berliinin saksalaisessa sinfoniaorkesterissa ja Wienin Volksoperissa. Tällä kaudella Bihlmaier tekee myös USA:n debyyttinsä Toledon sinfoniaorkesterissa ja hän palaa johtamaan mm. Gävlen sinfoniaorkesteria ja Turun filharmonista orkesteria.

Igor Stravinskyn kamariorkesterille säveltämä konsertto Dumbarton Oaks valmistui vuonna 1938. Valoisaa ja myönteistä konserttoa säveltäessään Stravinskya innoittivat mm. Bachin Brandenburgilaiset konsertot. Claude Debussyn impressionistinen sävelrunous puhkesi ensimmäisen kerran eloon orkesteriteoksessa Faunin iltapäivä (1894). Samalla teoksesta tuli alkusoitto kokonaiselle uudelle aikakaudelle musiikissa. Säveltäjä ja kapellimestari Pierre Boulez on todennut, että ”on oikeutettua sanoa, että moderni musiikki syntyi Faunin iltapäivässä”.
Antonin Dvořákin Sinfonia nro 8 G-duuri valmistui 1890, ja siitä tuli yksi Dvořákin kokeilevimmista ja varsinkin muotoratkaisuiltaan yksilöllisimmistä teoksista. Sinfonia alkaa sävellajiodotusten vastaisesti g-mollissa, ja esimerkiksi hitaassa osassa huomio kiinnittyy mosaiikkimaiseen muotoon.


To 18.1.2018 klo 14, Espoon kulttuurikeskus
ILTAPÄIVÄKONSERTTI: FAUNIN ILTAPÄIVÄ
Tapiola Sinfonietta / Anja Bihlmaier, kapellimestari
Jukka Rantamäki, juontaja

Claude Debussy: Faunin iltapäivä
Antonin Dvořák: Sinfonia nro 8 G-duuri


Pe 19.1.2018 klo 19, Espoon kulttuurikeskus
TALVIUNELMIA
Tapiola Sinfonietta / Anja Bihlmaier, kapellimestari

Igor Stravinsky: Konsertto Es-duuri kamariorkesterille ”Dumbarton Oaks”
Claude Debussy: Faunin iltapäivä
Antonin Dvořák: Sinfonia nro 8 G-duuri

Kuningasbasso Matti Salminen avaa Turun filharmonisen orkesterin kevätkauden

Turun filharmonisen orkesterin kevätkausi alkaa torstaina 11. ja perjantaina 12.1. klo 19 Konserttitalossa. Kauden avajaiskonsertin johtaa itseoikeutetusti ylikapellimestari Leif Segerstam ja solisteina kuullaan aikamme arvostetuimpiin bassolaulajiin kuuluvaa Matti Salmista ja maamme eturivin sopraanoihin kuuluvaa Kaisa Rantaa.

Konsertit alkavat Max Regerin suositulla sävelrunolla Die Toteninsel. Konsertit jatkuvat Modest Musorgskin laulusarjalla Kuoleman lauluja ja tansseja. Kerronnalliset neljä laulua tulkitsee Matti Salminen. Väliajan jälkeen konsertit päättyvät Ludwig van Beethovenin voimakkaaseen ja dramaattiseen Johann Wolfgang von Goethen samannimiseen näytelmään perustuvaan Egmontiin. Yksi suosituimmista näyttämömusiikin teoksista kertoo kreivi Egmontin 1500-luvun sankarillisesta elämästä. Matti Salminen resitoi kertojan tekstit ja Kaisa Ranta laulaa Klärchenin osuudet.

Konsertteja ennen järjestetään Varaslähtö ala-aulan kahviossa klo 18. Tilaisuudessa tutustutaan illan ohjelmaan ja haastatellaan illan taiteilijoita. Torstain konsertti lähetetään myös suorana osoitteessa www.tfo.fi/live. Torstain konserttiin on mahdollista ostaa Some Seat -lippu ja jakaa konserttikokemus reaaliajassa sosiaalisessa mediassa. Konsertin takarivi on varattu somettajille, ja jokainen voi käyttää juuri itselleen luontevinta sosiaalisen median kanavaa. Konsertin aikana keskustellaan twitterissä tunnisteella #leiflive.

Ylikapellimestari Leif Segerstam lukeutuu maailman tunnetuimpiin kapellimestareihin. Hän säveltää, levyttää ja johtaa orkestereita ahkerasti. Segerstamin mittava sävellystuotanto sisältää muun muassa yli 300 sinfoniaa.

Kaisa Ranta on yksi maamme eturivin sopraanoista. Hän on muuntautumiskykyinen laulajatar, ja on saanut tehtäväkseen monipuolisia näyttämötöitä käsittäen musiikkiteatteria, musikaalia, operettia ja oopperaa. Parhaillaan Ranta valmistelee taiteellista jatkotutkintosuunnitelmaa Sibelius-Akatemian DocMus-yksikössä.

Matti Salminen on eräs aikamme merkittävimmistä bassoista. Hän on laulanut maailman johtavissa oopperataloissa ja hänen uraansa dokumentoi vaikuttava määrä ääni- ja videotallenteita. Viimeaikaisia projekteja ovat olleet mm. Boris Godunov Helsingissä ja Savonlinnan oopperajuhlilla, sekä Don Carlo La Scalassa, Wienissä ja Zürichissa.


Kungsbasen Matti Salminen inleder Åbo filharmoniska orkesters vårsäsong

Åbo filharmoniska orkesters vårsäsong inleds torsdagen den 11 och fredagen den 12.1 kl. 19.00 i Konserthuset. Chefsdirigent Leif Segerstam dirigerar öppningskonserterna självklart och som solister får vi höra Matti Salminen, som hör till vår tids mest ansedda basar, och Kaisa Ranta, som hör till vårt lands främsta sopraner.

Konserterna börjar med Max Regers populära tondikt Die Toteninsel. Konserterna fortsätter med Modest Musorgskijs sångsvit Dödens sånger och danser. Matti Salminen tolkar de fyra berättande sånger. Efter pausen slutar konserterna med Ludwig van Beethovens starka och dramatiska Egmont, baserad på Johann Wolfgang von Goethes skådespel med samma namn. Verket hör till de mest populära sceniska verken och berättar om greve Egmonts hjältemodiga liv under 1500-talet. Matti Salminen reciterar texter och Kaisa Ranta sjunger Klärchens sånger.

Före konserterna arrangeras Tjuvstarter i nedre caféet kl. 18. På tjuvstarten får konsertpubliken fördjupa sig i konsertprogrammet. Torsdagens konsert sänds också direkt på www.tfo.fi/live. Torsdagens konsert är en Some Seat -konsert och med Some Seat -biljett kan du kommentera i realtid på sociala medier. Konsertens bakre rad är reserverad för användare av sociala medier. Under konserten diskuteras på Twitter under hashtag #leiflive.

Chefsdirigent Leif Segerstam hör till världens mest kända dirigenter. Han komponerar, gör skivinspelningar och dirigerar orkestrar flitigt. Segerstams kompositionsproduktion omfattar bland annat över 300 symfonier.

Kaisa Ranta hör till vårt lands främsta sopraner. Hon är en mångsidig sångerska som har arbetat inom scenkonsten med såväl musikteater, musikal, operett som med opera. Som bäst förbereder Ranta sina konstnärliga doktorandstudier vid Sibelius-Akademins DocMus-enhet.

Matti Salminen hör till var tids mest betydande basar. Han har sjungit pa världens ledande operascener och en imponerande mängd audio- och videoinspelningar dokumenterar hans karriär. Hans senaste projekt har varit bl.a. Boris Godunov i Helsingfors och pa operafespelen i Nyslott samt Don Carlo vid La Scala, i Wien och i Zürich.

RSO:n kevätkausi alkaa kolmiviikkoisella Beethoven-festivaalilla

Radion sinfoniaorkesterin ensimmäinen oma festivaali 10.–25.1. avaa orkesterin kevätkauden. Beethoven-teemaisen tapahtuman ensimmäisellä viikolla on ohjelmassa Fidelio-ooppera, Olli Mustosen pianoresitaali sekä Mauricio Kagelin ohjaama elokuva Ludwig van.

RSO:n versio Fideliosta yhdistää oopperan ja teatterin uudella tavalla, sillä teoksen puhuttu dialogi on korvattu Jussi Nikkilän käsikirjoittamalla pienoisnäytelmällä Beethovenin viimeiset sanat. Ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla kuultavassa oopperan konserttiversiossa Leonoren roolin laulaa Johanna Rusanen-Kartano ja Florestanina nähdään Russell Thomas. Puherooleissa ovat Esko Salminen ja Kati Outinen. Fidelion taltiointi esitetään Yle Radio 1:ssä 20.1. ja Yle Teemalla 30.3.

Festivaalin resitaalikonsertin solisti Olli Mustonen on juuri aloittanut mittavan hankkeen, jossa hän aikoo esittää kaikki Beethovenin 32 pianosonaattia. Yksi näistä Mustosen projektin toteutuspaikoista on RSO:n Beethoven-festivaalin Kiihkoksi nimetty konsertti lauantaina 13.1. klo 15. Ohjelmassa ovat sonaatit 1, 2, 22 sekä 23, jonka tuttu lisänimi on Appassionata. Konsertti lähetetään Yle Radio 1:ssä 21.1.

Toinen saman päivän festivaalitilaisuus on Mauricio Kagelin ohjaama elokuva Ludwig van klo 17.30. Argentiinalaissyntyinen säveltäjä Mauricio Kagel asui Kölnissä vuodesta 1957 ja teki siellä useita elokuvia. Tunnetuin niistä on televisiotuotanto Ludwig van, dadaistinen elokuvaessee, suuri hulluttelu Beethovenin 200. juhlavuoden varjolla. Kagel pyrki myös välittämään katsojalle tunteen Beethovenin sävelmaailmasta sellaisena kuin kuuro maestro itse olisi saattanut kuulla sen mielessään vuonna 1826. Lavastussuunnittelijoiksi Kagel pyysi keskeisiä moderneja taiteilijoita. Ennen elokuvan alkua Olli Mustonen vastaa yleisön Beethoven-aiheisiin kysymyksiin.

10.–11.1. klo 19 Musiikkitalo
VAPAUS
Fidelio – Beethovenin viimeiset sanat
Hannu Lintu, kapellimestari
Jussi Nikkilä, ohjaus ja käsikirjoitus
Pietu Pietiäinen, valosuunnittelu
Johanna Rusanen-Kartano, sopraano (Leonore)
Russell Thomas, tenori (Florestan)
Tommi Hakala, baritoni (Pizarro)
Robert Gleadow, basso (Rocco)
Malin Christensson, sopraano (Marzellina)
Jussi Myllys, tenori (Jaquino)
Arttu Kataja, baritoni (Fernando)
Musiikkitalon Kuoro, valm. Jani Sivén
Puherooleissa:
Esko Salminen (Beethoven)
Kati Outinen (sisäkkö Rosalie)

13.1. klo 15.00 Musiikkitalo, Konserttisali

KIIHKO 
Olli Mustonen, piano
Ludwig van Beethoven:
Pianosonaatti nro 1 f-molli op. 2 nro 1
Pianosonaatti nro 2 A-duuri op. 2 nro 2
Pianosonaatti nro 22 F-duuri op. 54
Pianosonaatti nro 23 f-molli op. 57 ”Appassionata”

13.1. klo 17.30 Musiikkitalo, Harjoitussali PAAVO
SIVULLINEN

Elokuva ”Ludwig van”
Mauricio Kagel, ohjaus

Klaus Mäkelä kaksoisroolissa Tapiola Sinfoniettan konsertissa

Kaksi nuorta miestä – kapellimestari-sellisti Klaus Mäkelä ja viulisti Marc Bouchkov – käyvät 12.1. Espoon kulttuurikeskuksessa kuultavassa konsertissa vuoropuhelua Brahmsin kaksoiskonserton sävelin; Mäkelä sellistinä ja Bouchkov viulistina. Tämän jälkeen Joonas Kokkosen Il paesaggio vie kuulijat hetkeksi Tuusulanjärven maisemiin, kunnes Mäkelän johtama Tapiola Sinfonietta päästää Mozartin 39 sinfonian viihdyttävät sävelet valloilleen.

Syksyllä 2018 Tapiola Sinfoniettan taiteellisena partnerina aloittava Klaus Mäkelä (s. 1996) esiintyy Tapiola Sinfoniettan konsertissa 12.1.2018 sekä kapellimestarina että sellosolistina. Mäkelän vahvasti nousujohteinen kapellimestarin ura sinetöitiin hiljattain kahdella kiinnityksellä: syksyllä 2018 hän aloittaa kolmivuotisen kautensa Tapiola Sinfoniettan taiteellisena partnerina sekä työskentelynsä Ruotsin Radion sinfoniaorkesterin päävierailijana. Kuluvalla kaudella Mäkelän debyyttien joukossa ovat mm. Minnesotan orkesteri, Tokion Metropolitan-orkesteri, MDR- ja NDR- orkesterit, Tukholman kuninkaallinen orkesteri ja Sinfonia Lahti. Hän jatkaa uraansa myös sellistinä, taskussaan mm. toinen palkinto Turun XII sellokilpailusta vuodelta 2014. Tällä kaudella Mäkelä soittaa solistina Tapiola Sinfoniettan lisäksi mm. Kammerakademie Potsdamissa.

Viulisti Marc Bouchkov (s. 1991) edustaa aikamme nuorten viulistien ehdotonta kärkeä. Hän on voittanut useita arvostettuja kilpailuja, kuten Henri Koch -viulukilpailun, European Young Concert Artists -kilpailun ja Montrealin kansainvälinen musiikkikilpailun. Vuonna 2012 hän oli Kuningatar Elisabet -finalistien joukossa.  Vuosina 2014–2017 Bouchkov on hionut taitojaan arvostetussa Kronberg-akatemiassa Saksassa. Viime aikojen kohokohtia ovat olleet esiintymiset Frankfurtin Radion sinfoniaorkesterin, Belgian kansallisorkesterin ja RAI:n kansallisen sinfoniaorkesterin kanssa. Hän on esiintynyt myös mm. Liègen kuninkaallisten filharmonikkojen ja Moskovan filharmonikkojen kanssa. 2016 Bouchkov esiintyi ensimmäistä kertaa Wigmore Hallissa Lontoossa, jossa hänelle myönnettiin London Music Masters -palkinto.

Pe 12.1.2018 klo 19, Espoon kulttuurikeskus
Klaus Mäkelä, kapellimestari ja sello
Marc Bouchkov, viulu

Johannes Brahms: Konsertto viululle, sellolle ja orkesterille a-molli op. 102
Joonas Kokkonen: Il paesaggio
Wofgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 39 Es-duuri KV 543

Konsertti päättyy noin klo 20.55. Suora radiointi: Yle Radio 1
Avoin kenraaliharjoitus pe 12.1.2018 klo 10-13, Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali.
Taiteilijatapaaminen konsertin jälkeen Tapiolasalin lämpiössä.

Musiikin ajan ja IRCAMin yhteistilaus Sampo Haapamäeltä Viitasaarella

Musiikin ajan ja IRCAMin yhteistilaus Sampo Haapamäeltä kuullaan tulevana kesänä Viitasaarella newyorkilaisen ICE ensemblen esittämänä.

Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla kuullaan 3.–9. heinäkuuta 2018 eurooppalaisen yhteistyön tuottama kantaesitysteos säveltäjä Sampo Haapamäeltä. Musiikin aika -festivaali ja pariisilainen Institut de Recherche et de Coordination Acoustique/Musique (IRCAM) ovat tilanneet Haapamäeltä uuden sävellyksen ensemblelle ja elektroniikalle. Yhteistilauksen rahoitukseen osallistuu myös ULYSSES-hanke, joka on Euroopan komission Luova Eurooppa -ohjelman tukema verkosto.

Tilaussävellys 11 muusikolle sisältää mm. ensemblen instrumenttien ääntä reaaliaikaisesti muokkaavaa eloelektroniikkaa. Haapamäki on iloinen tilaustyön mahdollistamista intensiivisistä työskentelyjaksoista IRCAMin monikanavastudioissa, joissa hän on työstänyt ideoita eloelektroniikan ja liiketunnistusteknologian asiantuntijoiden kanssa. Studiotyöskentelyssä asiantuntijana on toiminut Serge Lemouton, joka on vuosien varrella tehnyt IRCAMissa  yli 50 yhteistyöprojektia eri säveltäjien kanssa (mm. Marc-André Dalbavie, Luca Francesconi, Kimmo Hakola, Magnus Lindberg, Philippe Manoury, Tristan Murail, Marco Stroppa).

IRCAMin ja Musiikin ajan tilaus  on ensimmäinen ranskalais-suomalainen yhteistilaus tällä vuosituhannella. IRCAM esittää teoksen myöhemmin omassa konserttisarjassaan Pariisissa kaudella 2018-19. Edellinen IRCAMin tilaus suomalaiselta säveltäjältä oli vuonna 2002 Kimmo Hakolan Teosto-palkinnonkin saanut Le Sacrifice -teos, joka kuultiin Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 2005. Viitasaarella IRCAM on vieraillut viimeksi vuonna 1994 pitämässä kursseja yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Kaija Saariahon kanssa.

”Sammon musiikki on jo kauan herättänyt kiinnostusta ulkomailla, joten idea yhteistilauksesta IRCAMin taiteellisen johtajan Frank Madlenerin kanssa lähti itsestään liikkeelle. Uusimmalla liiketunnistusteknologialla tulee selvästi olemaan tärkeä rooli teoksessa. Kapellimestari Christian Karlsen matkustaa jo alkukeväästä kokeiluja varten Pariisiin”, kertoo Musiikin ajan taiteellinen johtaja Johan Tallgren. ”IRCAMin osaaminen on suuressa osassa myös yhdellä kesäakatemiakurssillamme, jossa keskitytään elektroniikan ja liiketunnistusteknologian käyttöön musiikissa. Toivotamme myös lämpimästi tervetulleeksi kantaesityksen esittäjän International Contemporary Ensemblen (ICE) New Yorkista, jonka ensimmäinen Euroopan vierailu vuoden 2009 Musica nova Helsinki -festivaalilla sai laajasti positiivista huomiota. Tänään ICE on Yhdysvaltojen johtava aikamme ensemblekollektiivi, jonka liikkeitä seurataan aktiivisesti Amerikan lehdistössä.”

Sampo Haapamäki (s. 1979) on säveltänyt kamarimusiikkia, elektroakustista musiikkia, vokaalimusiikkia, ensembleteoksia, konserttoja ja orkesterimusiikkia. Hän opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Helsingissä Tapio Nevanlinnan ja Veli-Matti Puumalan johdolla ja valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2005. Hän jatkoi opintojaan New Yorkin kaupungissa Columbian yliopistossa Tristan Murailin johdolla, ja valmistui musiikin tohtoriksi (Doctor of Musical Arts) vuonna 2012. Haapamäki oli Tapiola Sinfoniettan kausisäveltäjä 2011–2012. Haapamäelle on myönnetty Gaudeamus-palkinto Amsterdamissa 2004, ISCM – Young Composer Award Zagrebissa 2005 ja Teosto-palkinto Helsingissä 2006. Ensemble Musifabrik kantaesitti Musiikin ajan tilausteoksen Heritage Harry Partch soittimistolle 2016, kyseinen teos kuullaan ensi kertaa Keski-Euroopassa Kölnissä kesäkuussa 2018.

New Yorkissa toimiva International Contemporary Ensemble on tehnyt laajasti yhteistyötä muun muassa Kaija Saariahon, Magnus Lindbergin, Susanna Mälkin ja Peter Sellarsin kanssa. New Yorkissa ICE:n yhteistyöpartnereita ovat Mostly Mozart -festivaali, Lincoln Center, Guggenheim-museo, Brooklyn Academy of Music ja Park Armory. Yhtyeen perustaja, huilisti Claire Chaise on saanut lukuisia palkintoja, muun muassa arvostetun McArthur Fellowshipin. Vierailevana kapellimestarina Musiikin ajan kantaesityksessä toimii Christian Karlsen.

http://project.ulysses-network.eu/year/2018/