Amfion pro musica classica

Arvio: Konnat sankaria sympaattisempia

Etusivu Foorumit Konsertit Arvio: Konnat sankaria sympaattisempia

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #18103

    Wagner-keskustelu jatkuu kulisseissa.

    Jari: Ring on musiikillisesti palkitseva järkäle sikäli, että jokaisella kuuntelukerralla huomaa jotakin uutta sen johtoaiheiden verkostosta.Ring livenä on aina iso kokemus, enemmän kuin ”tavallinen” oopperassa käynti. En usko tämän johtuvan pelkästään länsimaisen kulttuurin Ring-fetissistä, vaan siitä, että teoksella on poikkeuksellisen paljon annettavaa. Vahva Ring -produktio on myös jokaiselle oopperatalolle katu-uskottavuuden mittari.

    Kansallisoopperan Ringiä oli nyt, kuten 90-luvullakin, ilo kuunnella. Tästä kiitän ennenkaikkea Segerstamia. Minulle tämä produtio hahmottuu lähinnä Segerstamin Ringinä, toki monia erinomaisia laulajia unohtamatta.

    Götz Frierichin ohjaus ei ole minun juttuni, sen myönnän. En osaa löytää sen näkökulmaa, mistä johtuu, että monet näyttämölliset ratkaisut eivät vain aukea. Isoin ongelma minulla on Siegfriedin hahmon kanssa, joka yksinkertaisesti vain ottaa aivoon ison osan ajasta.

    Wotan on minusta Ringin kiehtovin hahmo (ja samalla kaiketi myös Wagnerin omakuva). Wotanissa kiteytyy jotakin olennaista modernin ihmisen olemuksesta, pyrkimyksestä saavuttaa haluamansa (keinoja kaihtamatta) ja alistuminen luopumiseen. Siegfridissä voimakkain kohtaus (minulle) on Wotanin ja Erdan kohtaaminen, jossa Wotan sanoo, ettei enää pelkää jumalten tuhoa vaan toivoo sitä. Tuo väistämättömän hyväksyminen tekee jotenkin aika ison vaikutuksen.

    Patrice Chereau on mielestäni oivaltanut Ringin parhaiten, kytkemällä sen syntyaikaansa, teollistumiseen ja länsimaisen porvariston nousuun ja vanhan maailman (jota ei varsinaisesti koskaan ole ollutkaan kuin unelmissa) hämärtymiseen. Toinen erinomainen Ring-näkökulma on Stephane Braunschweigin vähäeleinen Ring viime vuosilta. Ring toimii mielestäni parhaiten rituaalisena, melko staattisena näyttämöllepanona. Kansallisoopperan Ringinkin parhaat hetket ovat niitä, jolloin näyttämöllä tapahtuu vähiten.

    Auli: Itse yhdyn täysin mielipiteeseen siitä että siitä tuli ”Segerstamin Ring”. Kukaan laulaja ei noussut häikäisevästi esiin, kuten esim keväällä Parsifalissa, jossa solistikaarti oli mainio; vaikka ulkomaalaiset vieraat vakuuttivatkin.

    Ohjaukseen en kiinnittänyt niin hirveästi huomiota, mutta se kertonee siitä ettei se Valkyyriassa mitenkään häirinnyt, ei tosin häikäissytkään. Pidin kaltevista pinnoista, hillitystä sävystä ja maailmanlopun tunnelmista. Mukavina aksenttipisteinä olivat kevyet (eivät ollenkaan liian päällekäyvät, kuten ehkä Savonlinnan Lohengrinissa) totalitarismiviittaukset gestapopappa-Wotanissa ja tämän aristokraattisessa edustusvaimossa kettupuuhkineen. Siegmund perinteisen, loistokkaan sankarin sijaan oli aika epäsosiaalinen metsäläinen, mutta se välittyi sopivana ratkaisuna, näin korostui Wälsungien inhimillisyys jäänylpeiden jumalien rinnalla.

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.