Jaani LänsiöKyse on henkilö- ja rahoitusresurssien vähyydestä, mikä vaivaa kaikkia kulttuurilehtiä tällä hetkellä. Kiireiset ihmiset eivät pysty repiytymään iltaisin konserttiin ja kirjoittamaan ilman sitä pientäkään korvausta, mikä on täysin ymmärrettävää. Niin kauan kun tätä ei tee täyspäiväisesti tai suurimpana tulonlähteenä, on kyse vapaa-ajan harrastuksesta. Sen lisäksi tuntuu siltä, että kriitikkona toimiminen nähdään edelleen asiana, jota ei voi tehdä jos tuntee, tunsi, on tuntenut tai joskus morjestanut esiintyvää taiteilijaa kadulla. Ja aika usein kuulen vieläkin, että kriitikot ovat turhia, koska eivät itse ole huippumuusikoita tai -säveltäjiä. Ei ihme, että vähän jännittää mennä arviokeikalle. Se rajoittaa paljon mahdollisien kirjoittajien määrää, mikä on muutenkin aika pieni. Ja tekisi enemmän hallaa sekä Amfionille että arvioitavalle konsertille, jos arvioitsija ei olisi tuon musiikin asiantuntija tai tulisi täysin skenen ulkopuolelta ilman pelkoa ”ikävä kriitikko -leimasta”.
Toivottavasti saamme resursseja kohennettua ja sitä myöten lisää asiantuntevia kirjoittajia. Meno on kuitenkin ikävästi menossa siihen suuntaan, että tapahtumista ei vain kirjoiteta muutenkaan niin paljon. Onko se signaali alamme kuihtumisesta? Onko meidän musiikkimme kuihtumassa vai musiikista krijoittaminen?