Vastaa aiheeseen: Musiikki ja tunteet

Tässä juuri onkin mielestäni yksi musiikin kiehtovimmista piirteistä. Miten pelkät toisiinsa yhdistetyt sävelet niin selvästi tuntuvat ilmaisevan jotakin musiikin ulkopuolista asiaa tai tunnetta, joskus vavisuttavan eksaktisti? Kuten Jaani kattavasti selvensi, musiikin kyky luoda merkityksiä ja viitata itsensä ulkopuolelle on monimutkaisesti ja hyvin pitkälle kulttuurin, konventioiden ja ylipäätään kontekstin sanelemaa. Pidän kuitenkin aivan selvänä, että musiikki jatkuvasti luo myös sisäisesti merkityksiä, tyypillisesti juuri tunteiden kautta. Abstrakteissa sävellyksissä (sonaatit, sinfoniat, preludit jne) ulkoiset tekstuaaliset elementit (kuten otsikointi) eivät luo mitään merkityskontekstia, mutta silti niistä aivan selvästi on luettavissa mitä suuremmissa määrin erilaisia merkityksiä. Näkisin musiikin voiman pitkälti perustuvan juuri tähän. Musiikki muodostaa oman kielensä joka ei ole millään tavoin riippuvainen sanoista; ajatus että vasta kielellisten merkitysten myötä musiikki alkaisi merkitä, on hämmentävänä keskeneräinen.

Jaani viittasi lyhyesti ihmisen ruumiin äänien matkimiseen; juuri ruumiillisuuden (itkun, huokausten, naurun, tanssin, ratsastamisen…) kautta musiikki tyypillisesti alkaa merkitä: se vetoaa ei-kielellisiin, esikielellisiin tuntuihimme, jolloin universaalisti, absoluuttisesti aistimme esim. Tshaikovskin viidennen sinfonian alun kuvaavan epäröintiä, levottomuutta ja vähitellen kasvavaa kiihkeyttä.

Mielestäni on lisäksi erittäin tärkeä erottaa, että ihminen ei aktuaalisesti ala tuntea jotakin musiikin ilmaisemaa tunnetta. Musiikin voima ei perustu siihen, että tulemme surullisiksi kuullessamme Eroican hitaan osan, vaan siihen, että nautimme tavasta, jolla se ilmaisee surua, tunnetta, jota olemme tunteneet ja tulemme tuntemaan. Se mitä musiikki siis ilmaisee, on tunteen ”idea”, se ei ”tee” meitä surullisiksi, iloisiksi yms, vaan tuottaa tunnistamisen, eläytymisen ja sisäistämisen nautintoa.