Vastaa aiheeseen: Mitä musiikkikritiikiltä halutaan?

Vertailu konserttien ja levyjen (myös konserttilevytysten) välillä on usein aika hedelmätöntä. Filosofialtaan (studio)levytys on (tai ainakin pyrkii olemaan) jollain tavoin ”objektiivinen” toteutus partituurista. Sen tulee kestää kymmeniä tai jopa satoja kuuntelukertoja, jolloin on ymmärrettävää, miksi siinä pyritään ennenkaikkea puhtaaseen, virheettömään suoritukseen.
Konsertti on sitten taas jotakin hyvin erilaista. Muusikot ovat läsnä, yleisö on läsnä ja säveltäjäkin saattaa olla läsnä. Tällöin kokemukseen tulee paljon muutakin kuin vain partituurin realisoiminen soivaan muotoon. Ihan niinkin arkinen (ja usein klassisen musiikin ammattilaiskeskustelussa tarkkaan kartettu) ilmiö kuin fanittaminen.

Esimerkki: Menen elokuussa Juhlaviikoille kuuntelemaan Susanna Mälkin ja Pierre Boulezin johtamaa Ensemble InterContemporainia. Osittain siksi, että kyseessä on aivan erinomaisista muusikoista koostuva yhtye, mutta ennenkaikkea siksi, että haluan kokea Boulezin johtamisen livenä. Olen yksinkertaisesti vain suuri Boulez-fani. Ja olen melko varma, että …explosante-fixe… on livenä aika erilainen kokemus, kuin levyllä, vaikka ensemble ja kapellimestari ovat samat. Ja tämä ero tulee paljolti myös minusta kokijana. Konsertti on minulle tapahtuma (ja aika harvinainen sellainen, olen kasvanut levytysten parissa), levytys taas on minulle musiikin arkipäivää kotikuuntelusta iPodiin (bussi/junamatkat ovat oivallista kuunteluaikaa).

En osaisi ikinä vertailla konserttia ja levytystä, koska odotan niiltä niin eri asioita. Eivät minua häiritse virheet livesoitossa, mutta levyillä ne ärsyttävät helpommin. Oopperat ovat taas parempia levyllä (ja DVD:llä), koska silloin saa aina hyvän istumapaikan ja halvan väliaikatarjoilun. Ja CD:llä välttyy lisäksi typeriltä näyttämötoteutuksilta, joiden uhriksi oopperataloissa joutuu melko helposti…