Etusivu › Foorumit › Uutiset › Klassisen musiikin pakkosyöttö saa harrastuksen lopahtamaan › Vastaa aiheeseen: Klassisen musiikin pakkosyöttö saa harrastuksen lopahtamaan
Yleisluontoisesti voisin todeta, että teini-iässä lopahtavaan harrastukseen on hyvin usein syynä se, että teini ei enää suostu menemään harrastuksiin vain vanhempien mieliksi. Tavallista on myös, että periaatteessa ihan innostunutkin oppilas tulee soitossaan siihen pisteeseen, että edistyäkseen pitäisi myös lisätä harjoittelun määrää (tai edes aloittaa se!) ja tähän ei lapsella tai nuorella riitä aloite- ja/tai keskittymiskykyä – eikä välttämättä aikaakaan, jos harrastuksia on muitakin ja kouluakin pitäisi jaksaa käydä. Silloin ei mitenkään automaattisesti auta sekään, jos oheen otetaan nuoren omia mielikappaleita, koska eivät nekään harjoittelematta onnistu. Olen melko varma, että moni opettaja kyllä mielellään tarttuu tähänkin vaihtoehtoon, jos se vain motivaatiota nostaa. Mutta rohkenen myös väittää, että jos nuorella todella on ”musiikinteon nälkä”, hän kyllä nauttii mielellään taidemusiikkiannoksensa musiikkiopistossa (jossa muuten tavallisimmin annetaan ”taiteen perusopetusta”), ja ymmärtää että siitä saa joka tapauksessa erinomaisen pohjan kaikenlaiseen musisointiin. Omassa opistossakin voi oman pääinstrumentin opetuksen lisäksi olla vaikka minkälaista muuta toimintaa, jos vain on aktiivinen ja ottaa selvää!