Bussikyyti Zagrebista hotellillemme Catež ob Saviin Sloveniaan oli luonnollisesti myöhässä, joten saimme ensin viettää runsaasti laatuaikaa paahtavassa helteessä lentokentän ahtaassa baarissa. Itse matka rajanylityksineen meni oikein sujuvasti, ihme kyllä kukaan ei joutunut soittimiensa kanssa sen kummempaan syyniin lentomatkan kummassakaan päässä ja jopa sellot pääsivät ongelmitta omille paikoilleen matkustamoon, eikä rajamuodollisuuksissa Kroatian ja Schengen-alueen välillä ollut mitään kitkaa.

Itse hotelli oli omituinen sekoitus vanhaa sosialisminaikaista lomakeskusta, vesipuistoa, ruotsinlaivaa ja Suonenjoen toria vilkkaimpaan kesäloma-aikaan. Henkilökunta ei puhunut juurikaan muita kieliä kuin sloveniaa (ja mahdollisesti muita vastaavia paikallisia kieliä, joista yhtäkään kukaan orkesterimme jäsenistöstä tai henkilökunnasta ei osannut), joten kysyessämme esimerkiksi tarkempia tietoja kryptisellä englannilla kirjoitettujen ruokalistojen sisällöstä, vastaus kysymyksiin oli lähes aina ”Is normal.” Esimerkiksi: ”What kind of a fish is this dragonfish?” ”Is normal fish.” “Which flavours of ice cream do you have?” “Is normal flavour. Ice cream flavour.” Tästä ihastuneina olemme sittemmin käyttäneet yhtyeestämme usein nimeä NBO – Normal Baroque Orchestra.

Konserttimme olivat osa Festival Seviqc Breziceä, jonka tapahtumat sijoittuvat ympäri Sloveniaa. Ensimmäiseksi matkustimme maan pääkaupunkiin Ljubljanaan Slovenian filharmonian saliin esiintymään. Suunnilleen sata vuotta vanhan konserttitalon sali oli yllättävän pieni, mutta akustiikaltaan ja arkkitehtuuriltaan oikein hieno. Huolimatta siitä, että kaikilla kaupungin bussipysäkeillä vaikutti olevan suuri konserttimme mainoksia ja itse Slovenian tasavallan presidentti ja useiden maiden suurlähettiläät kunnioittivat meitä läsnäolollaan, parvilla olisi ollut vielä runsaasti tilaa. Promoottorin myöhemmin lähettämän tekstiviestin mukaan sanomalehtiarvostelija oli kutsunut konserttia mahdollisesti parhaaksi koskaan kuulemakseen, joten oli harmi, että yleisö ei syystä tai toisesta löytänyt paikalle myös orkesterin mielestä onnistuneeseen konserttiin.

Konsertin jälkeen lähdimme Ljubljanasta heti takaisin kohti maaseutua, koska meille oli järjestetty festivaalin puolesta illallinen eräässä kylässä, jonka sijainnista paikallinen bussikuskimmekaan ei tuntunut olevan täysin selvillä. Parin tunnin nälkäisen bussimatkan jälkeen kyseinen kylä lopulta löytyi ja saimme oikein hyvän aterian paikalliseen tyyliin. Täydellisestä katuvalojen puutteesta johtuen näköaistiin ei voinut majatalon pihalla luottaa, mutta näkörajoitteiden vuoksi herkistyneen hajuaistimme mukaan kylän pääelinkeino oli todennäköisesti karjatalous.

Toinen Slovenian-konserttimme oli Gornji Grad -nimisen kylän kirkossa, joka kuulemamme mukaan on koko maan suurin. Kosteassa kirkossa oli voimakas homeenhaju, hyvin kylmää ja kosteaa sekä valtavan kaikuisa akustiikka. Kirkon täyttänyt innostunut yleisö antoi motivaatiota ja selvisimme kunnialla siitäkin keikasta. Hassu yksityiskohta Brezicen festivaaleilla oli airueena toiminut ja orkesterin lavalle saattanut tyttö, joka oli pukeutunut vihreään mekkoon, jossa oli takapuolen kohdalla valtava punainen leppäkerttua muistuttava pilkullinen toppaus ja päässään hänellä oli pienenpieni tötterö samaa kuosia. Hiukan huvittava puku oli kuulemamme mukaan rekonstruktio paikallisen linnan kellarista löytyneestä muinaisesta perinneasusta.

Sloveniasta lähdimme bussilla kohti Torinon pohjoispuolella sijaitsevaa Magnanoa, joka on pienehkö vuoristokylä, jossa on kokoonsa nähden melko aktiivinen musiikkielämä. Festivale Musica Antica Magnano on sveitsiläisen klavikordisti-fortepianisti Bernard Brauschlin johtama kansainvälinen festivaali, jossa EUBO:n lisäksi soittivat tänä vuonna muidenmuassa Mikko Perkola ja Aapo Häkkinen! Jostain syystä yleisöä tuntuu riittävän missä tahansa syrjäkylässä järjestettäviin konsertteihin (toisin kuin siis esimerkiksi Slovenian pääkaupunki Ljubljanassa), vaikka Magnanoonkin päästäkseen täytyy todella nähdä hiukan vaivaa.

Konserttipaikkamme oli paikallinen kirkko, jossa lämpötila oli kirkkorakennukselle epätavallisesti vähintään kymmenen astetta korkeampi kuin ulkopuolella. Hikinen iltapuhteemme palkittiin loistavalla italialaisella illallisella illan viileydessä hotellinamme toimineen riihityyppisen talon pihalla. Siitä jatkoimme vielä iltaa kylän ainoaan ravintolaan, jonka ystävällinen omistaja tarjoili ylpeänä runsaasti paikallista grappaa. Kuultuaan, että olen kotoisin Suomesta hän kysyi, olenko mahdollisesti nimeltäni Häkkinen. Yllätyin oikeaan osuneesta arvauksesta niin, että tajusin vasta jonkin ajan kuluttua, että tietäen kaksi suomalaista, joilla molemmilla on sama nimi (Mika ja Aapo Häkkinen), hän mahdollisesti vitsaili ja osui vain sattumalta oikeaan… Kuuluisasta nimestäni oli musiikki- ja autourheilumieheksi tunnustautuneen ravintoloitsijan mieltymysten vuoksi lopulta koko orkesterille suurta iloa juomien suuren annoskoon ja laskun pienen loppusumman muodossa.

Harjoittelimme reilun viikon verran orkesterin pääresidenssissä Luxemburgin Echternachissa ennen kuin lähdimme ensimmäiselle EUBO:n kauden 2009 konserttikiertueelle elokuun alussa. Keskityimme lähinnä ensimmäiseen konserttiohjelmaan taiteellisen johtajamme Lars Ulrik Mortensenin (LUM) johdolla ruotsalaisen sopraano Maria Keohanen kanssa, mutta parina harjoituspäivänä valmistauduimme jo myös lokakuun konsertteihin, koska silloin harjoitusaikaa on huomattavasti vähemmän. Myös viulistit Chiara Banchini ja Margaret Faultless avustajineen kävivät harjoituttamassa orkesteria elokuun lopussa Edinburghissa tapahtunutta EUBO 2007, -08 ja -09 –kokoonpanot yhdistävää spektaakkelia varten.

Harjoittelimme joka päivä sekä aamupäivällä että iltapäivällä, joten päivät menivät lähinnä soiton merkeissä – kuten oli tarkoituskin. Iltaisin tuhlasimme päivärahojamme Echternachin uneliaaksi pikkukaupungiksi yllättävän monissa ravintoloissa ja ehdimme perustaa myös EUBOFC:n eli European Union Baroque Orchestra Football Clubin. Hotellimme edusti vanhan Euroopan tunnelmaa mitä parhaiten: kokolattiamatot, lankapuhelimet, tuhkakupit ja tummat värit loivat hiukan nuhjuisen, mutta kotoisan ilmapiirin ja toimivat hauskana kontrastina Trifolionin harjoitustilojemme uutuuttaan kiiltävälle marmorille ja vaalealle puulle.

Ensimmäisen kiertueemme kokoonpano on 9 viulua, 3 alttoviulua, 2 selloa, kontrabasso, 2 oboeta ja fagotti sekä johtaja ja minä cembalossa. Kosketinsoittajien työnjako on pääpiirteissään se, että minä soitan useimmissa numeroissa, LUM johtaa ja soittaa mukana sen minkä kerkeää. Toistaiseksi kaikissa konserttiohjelmissa on myös varattu virtuoosinen soolonumero maestrolle, ettei cembalosektion todellinen keskinäinen hierarkia pääse unohtumaan. LUMin säkenöivä persoona ja piikikäs huumori pitivät tunnelman korkealla läpi harjoitusten. Hänellä on erittäin varma ja karismaattinen ote soittajiin, eikä hänen johdollaan soittaessa ole juuri motivaatio-ongelmia. Koko ajan täytyy olla hyvin hereillä, koska hän ei useinkaan soita tai johda mitään kahta kertaa samalla tavalla, mutta hänen mahtava luova energiansa ja kekseliäisyytensä onneksi on tarttuvaa sorttia. Ensimmäisissä harjoituksissa julkilausuttu periaate ”Sometimes with taste, sometimes without.” pätee soiton lisäksi myös kielenkäyttöön: maestro Mortensen on myös välillä melko paha suustaan. Vaatimustaso soiton laadulle on luonnollisesti korkea, mutta tunnelma pysyy kuitenkin oikealla tavalla sallivana ja kontrolli jää melko paljon omavalvonnan tasolle. Orkesterimme on jatkuvasti hyvin hereillä ja reagoi varmasti sekä maestrolta että kollegoilta tuleviin impulsseihin. On mahtavaa soittaa ryhmässä, jossa soittajilla on katkeamaton kontakti keskenään ja korvat auki!

Muutaman päivän ajan puuhastelujamme seurasi ja kuvasi saksalainen kuvausryhmä, joka teki dokumenttielokuvaa Ansbachin Bach-viikkojen 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Ensimmäisillä festivaaleilla esitettiin J.S.Bachin hääkantaatti ”Weichet nur, betrübte Schatten”, joka kuului myös EUBO:n ohjelmistoon tällä kiertueella. Kuvausryhmä seurasi solistiamme Maria Keohanea saksalaisella täsmällisyydellä ja kuvasi esimerkiksi hänen saapumisensa Luxemburgin lentokentälle. Ohjaaja oli ilmeisesti hieman järkyttynyt, kun EUBO:n puolesta häntä kentältä hakemaan saapuneella general director Paul Jamesilla ei ollutkaan tervetuliaiskukkia (eikä edes punaista mattoa) diivalle. Maria on onneksi reipas ruotsalainen maalaistyttö, joka ei kummempia seremonioita kaipaa, joten skandaalilta vältyttiin.

Dokumenttia varten myös haastateltiin taiteellista johtajaa, solistia sekä muutamia orkesterin jäseniä, minut mukaanlukien. Itse jouduin hankalaan tilanteeseen, kun haastattelija selvästi kaipasi tietynlaisia vastauksia, joita en todellakaan voinut antaa. Hänen mielestään nykypäivän nuori luonnollisesti haluaa tehdä Bachista omannäköisensä sovituksen ja version, kuten esimerkiksi hänen mukaansa myös aikamme nuorison suosima ja sen näkemysten mukaista tulkintakulttuuria edistävä Swingle Singers menneinä vuosikymmeninä. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt, kun yritin pitkällisesti ja kärsivällisesti monin esimerkein höystettynä selittää, että periodiliikkeen (johon jopa me nuoret barokkimuusikot tunnemme kuuluvamme) tarkoitus on jokseenkin päinvastainen.

Echternachin-aikamme päätteeksi soitimme konsertin paikallisessa upeassa Pyhän Pietarin ja Paavalin basilikassa, jonka akustiikka oli suorastaan naurettavan hyvä erityisesti laulajalle. Harjoitussalin kuivuuden jälkeen oli suuri elämys soittaa tilassa, joka todella soi ja antaa takaisin. Onnistuneen ”ensi-illan” ja sen kunniaksi järjestettyjen pienten juhlien jälkeen oli lähes siedettävää herätä ja lähteä aamuviideltä bussilla kohti Kölnin lentokenttää, josta lensimme Zagrebiin. Lopulta alkuillasta saavuimme seuraavaan konserttipaikkaamme Sloveniaan.