Steve Reich ja LSO Barbicanin lavalla suosionosoitusten raikuessa salissa. Kuva © Jari Kallio.

Steve Reichin 80-vuotisjuhlaviikonloppu Lontoon Barbicanissa huipentui sunnuntaina Kristjan Järven johtamaan Lontoon sinfoniaorkesterin ja Synergy Vocalsin konserttiin, jossa kuultiin kolme laajaa teosta, Daniel Variations (2006), You Are (Variations) (2004) ja The Desert Music (1983-84).

Reich ja Lontoon sinfoniaorkesteri ovat tehneet yhteistyötä kolme vuosikymmentä Michael Tilson Thomasin ylikapellimestarikaudesta alkaen, jolloin orkesteri tilasi ja levytti The Four Sections (1987) -teoksen. Nykymusiikkiin erikoistunut Synergy Vocals puolestaan perustettiin kaksikymmentä vuotta sitten Lontoossa alun perin Reichin 60-vuotisjuhlien konsertteja varten.

Viimeisen parin vuosikymmenen ajan Reich on säveltänyt lähes yksinomaan erilaisille kamariyhtyeille, mutta Leipzigin MDR-sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Kristjan Järvi on onnistunut viime vuosina houkuttelemaan säveltäjää vähitellen takaisin orkesterimusiikin pariin. Aloittaessaan Leipzigissa Järvi kutsui Reichin orkesterinsa nimikkosäveltäjäksi. MDR-sinfoniaorkesteri onkin Järven kaudella esittänyt Reichin koko orkesterituotannon. Lisäksi Järvi on kantaesittänyt ja levyttänyt Leipzigissa Daniel Variationsin ja You Are (Variationsin) uudistetut versiot kuorolle ja orkesterille.

Sunnuntain konsertissa nämä teokset kuultiin kiehtovina, oikeastaan optimaalisina, hybrideinä, joissa kohtasivat orkesteriversioiden instrumentaatio ja mikrofonivahvistettu lauluyhtye.

Reich käyttää vokaaliteoksissaan usein lyhyitä tekstejä tai tekstifragmentteja, joihin hän pureutuu perusteellisesti melodisten ja harmonisten muunnelmien sekä tiheiden kaanonmuodostelmien keinoin. Orkestraation perustana toimii vibrafonien ja pianojen hallitsema lyömäsoitinyhtye, jota jouset tukevat ja värirtävät harmonioillaan. Puhaltimia Reich käyttää lähinnä vahvistamaan lauluyhtyettä.

Barbicanin konsertin avauksena kuultiin Daniel Variations, puolituntinen neliosainen teos neljälle laulajalle, pianoille, lyömäsoittimille, jousille ja klarineteille. Reich sävelsi Daniel Variationsin murhatun Wall Street Journalin ulkomaantoimittajan Daniel Pearlin muistolle.

Ensimmäisen ja kolmannen osan tekstit ovat katkelmia Danielin kirjan unijaksoista. Harmoniat ovat Reichille harvinaisen kirpeitä, ja instrumentaatiota hallitsevat hienosti lomittuvat tummat sävyt, joita bassorummun pahaenteiset kumahdukset täydentävät erinomaisesti.

Toinen osa, My Name is Daniel Pearl on elegia, jossa huomio kiinnittyy laulajien ja jousten melodialinjojen kauneuteen sekä taidokkaisiin kaanonmuodostelmiin. Lyömäsoitinensemblen rytminen pulssi on tässäkin osassa alati läsnä karkoittaen oivallisesti kaikenlaisen turhan sentimentaalisuuden. Tässä mielessä Järven ripeähkö tempovalinta istui musiikkiin täydellisesti.

Päätösosaa, I Sure Hope That Gabriel Likes My Music, When the Day is Done hallitsee jäähyväisten tuntu, johon kietoutuu myös varovaista optimismia. Viimeisillä tahdeilla musiikki vaipuu hiljaisuuteen koskettavan vähäeleisesti.

Synergy Vocalsin ja LSO:n yhteistyö oli kerrassaan nautittavaa. Järvi ja lyömäsoittajat pitivät rytmisen perustan tarkkana ja ilmeikkäänä. Laulajien melodialinjat piirtyivät klarinettien tukemana kuulaina, ja LSO:n jousia oli ilo kuunnella.

You Are (Variations) on Reichin hienoimpia teoksia. Se on sävelletty pääosin samantyyppiselle ensemblelle kuin Daniel Variations, mutta puhaltimissa on nyt huiluja, oboeita ja klarinetteja kaksi kutakin, laulajia on kuusi ja jousiston vahvistuksena on kolme kontrabassoa.

Avausosa, You Are Wherever Your Thoughts Are on laaja fantasia, joka seikkailee harmonisesti hyvin mielenkiintoisissa maailmoissa. Osan lyhyt tekstikatkelma kietoutuu alati muuttuviin kaanoneihin joiden kanssa lyhyet instrumentaalivälisoitot vuorottelevat.

Ilman taukoa seuraa toinen osa, Shiviti hashem l’negdi (I Place the Eternal Before Me). Tässä Reich palaa organum-tekniikasta omaksumaansa konseptiin, jossa melodialinjan aika-arvot hidastuvat vähitellen tasaista pulssia vasten ikään kuin syvälle sanojen ominaisuuksiin ja merkityksiin sukeltaen.

Ludwig Wittgenstein -katkelmaan Explanations Come to an End Somewhere pohjaava hidas osa on hieno vibrafonien keinuvien rytmien hallitsema meditaatio, josta musiikki jatkuu suoraan viimeiseen osaan Ehmor m’aht vahsay harbay (Say Little and Do Much), jonka myötä teos saa energisen päätöksensä.

You Are (Variations) oli illan huipentuma, ainakin minulle. Tässä musiikissa ja tulkinnassa kaikki tuntui osuvan kohdalleen.

Väliajan jälkeen kuultiin The Desert Music, Reichin liki tunnin mittainen suurteos orkesterille ja kuorolle. Konserttimestarin rooli tässä teoksessa lankeaa ykkösmarimballe, joka johtaa keskelle lavaa sijoitettua lyömäsoittimistoa, jonka ympärille jouset on ryhmitelty kolmeksi antifonaaliseksi kuoroksi. Puupuhaltimet ja vasket tukevat laulajia, joita oli nyt Barbicanin lavalla kymmenen. Instrumenttien sijoittelu assosioitui vahvasti Bartókin Musiikkiin jousille, lyömäsoittimille ja celestalle.

Bartók-vaikutteena on syntynyt myös The Desert Musicin kaarimainen ABCBA-suurmuoto. Viittauksena Music for 18 Musiciansiin (1974-76) The Desert Music alkaa ja päättyy pulssikoraalilla, jonka harmoninen sykli toistuu läpi teoksen. Lauluteksti pohjautuu William Carlos Williamsin myöhäiseen runouteen.

Niin tulvillaan yksityiskohtia Reichin partituuri on, että niitä voisi kevyesti käsitellä useamman väitöskirjan verran. Tässä yhteydessä poimin kuitenkin vain muutaman vaikutelman. Neil Percyn luotsaama LSO:n löymäsoittajisto kuljetti musiikin virtaa verrattoman tarkasti avaustahdeista viimeisiin marimban iskuihin saakka.

The Desert Musicin mieleenpainuvimpia hetkiä olivat patarumpujen ja huilujen melodiakuviot, joiden innoittajana on ollut Williamsin runo The Orchestra. Alttoviulujen sireeni-imitaatiot teoksen keskivaiheilla olivat myös äärettömän vakuuttavia.

Synergy Vocals lauloi kauttaaltaan äärimmäisen tarkasti, puhtaasti ja kirkkaasti artikuloiden. Kristjan Järvi kanavoi musiikkiin uskomattomasti energiaa tinkimättä rahtustakaan rytmisestä tarkkuudesta. Tätä vaikuttavampaa tulkintaa The Desert Musicista on vaikea nimetä.

Kun Reich saapui konsertin päätteeksi miksauspöydän takaa lavalle, olivat suosionosoitukset valtavat. Toki säveltäjän karismalla ja juhlatunnelmalla oli tietenkin oma vaikutuksensa, mutta pohjimmiltaan yleisön reaktio kumpusi varmasti myös itse musiikista ja sen häikäisevästä tulkinnasta.

Parhaillaan Reich säveltää uutta orkesteriteosta. Lontoon sinfoniaorkesterin puolestaan suunnittelee omaa tilaustaan söveltäjältä. Kenties näemmekin jälleen uuden vaiheen Reichin tuotannossa seuraavina vuosina. Tämän illan perusteella sitä voi odottaa hyvin suurella innolla.

— Jari Kallio

Lontoon sinfoniaorkesteri
Synergy Vocals
Kristjan Järvi, kapellimestari

Steve Reich: Daniel Variations
Steve Reich: You Are (Variations)
Steve Reich: The Desert Music

Barbican Centre, Lontoo

Su 6.11. klo 19.00

Britten Sinfonian lauantain konsertissa kuultiin myös Steve Reichin video-ooppera Three Tales. Kuva © Jari Kallio.

Lontoon Barbican Centre juhlistaa kahdeksankymmentävuotiasta Steve Reichia viikonlopun konserttisarjalla, jonka ensimmäinen huipentuma oli Britten Sinfonian lauantain teemailta, jossa kuultiin kaikkiaan kuusi amerikkalaissäveltäjän teosta.

Different Trains (1988) jousikvartetille ja ääninauhalle on Reichin tunnetuimpia ja ansaitusti kiitetyimpiä teoksia. Tämän osittain omaelämäkerrallisen mutta ennen kaikkea holokaustia peilaavan klassikon esittivät Barbicanissa Thomas Gould, Miranda Dale, Clare Finnimore ja Caroline Dearnley Britten Sinfonian jousistosta.

Kolmiosaisen Different Trainsin avausosa osa America – Before the War alkaa junan energisellä kolinalla, jota jouset imitoivat. Junien kvartteina ja kvintteinä viheltävät pillit niin ikään jousten kahdentamina lomittuvat kudokseen melodisina aihioina. Pian kuullaan ensimmäiset puhekatkelmat, joita alttoviulu ja sello imitoivat ja kehittelevät ykkös- ja kakkosviulun rytmistä pohjaa vasten.

Vähitellen musiikki ankkuroituu paikkaan ja aikaan. Ensimmäisen osan puhujat, Reichin perheen lastenhoitaja ja iäkäs veturinkuljettaja vievät meidät Reichin lapsuuden junamatkoille USA:n itä- ja länsirannikon välille. Tämän miltei romanttisen tunnelmakuvauksen katkaisee äkillinen siirtymä saman aikakauden Eurooppaan, toisenlaisiin juniin, toisenlaisiin kohtaloihin.

Toisen osan sireenit, kirpeinä kolmisointuina kirskuvat junien vihellykset ja pahaenteiset jousien harmoniat kuljettavat kuulijaa nyt karjavaunuissa holokaustista selviytyneiden Reichin ikätovereiden muistelmissa. Jännite kasvaa osan edetessä huipentuen hälyäänten rajoille viimeisillä tahdeilla. Flames going up in the sky, it was smoking, ovat toisen osan päätössanat.

Hetken hiljaisuuden jälkeen siirrytään päätösosaan, sodanjälkeiseen aikaan. Alussa kuullaan vain jousia ja selvitytyjien puhekatkelmia. Sota on päättynyt, varovainen optimismi hiipii musiikkiin. Kudos tihenee, musiikki kerää voimia. Ensimmäisen osan junien kolina ja vihellykset palaavat. Lopun muistikuva keskitysleiriltä johtaa lyhyeen elegiaan ja hiljaisuuteen.

Different Trainsin menestys perustuu sen vähäeleisyyteen ja intiimiyteen, jossa isompi kuva täydentyy kuulijan mielessä. Teos ei saanut alkuaan holokaustimuistomerkkinä, mutta siitä kehittyi sellainen Reichin sävellystyön edetessä. Oikeastaan täydellisempää teosta ei pyhäinpäivälle voisi osua.

Britten Sinfonian muusikot heittäytyivät Different Trainsin maailmaan täydellä teknisellä osaamisella, tarkalla rytmiikalla, soinnin lämmöllä ja ilmeikkäällä fraseerauksella antaen Reichin mestariteokselle vaikuttavan soivan asun. Aikamme kiristyvässä ilmapiirissä Different Trains antoi jälleen kaivatun muistutuksen tapahtumista, joiden ei pidä unohtua mielistämme.

Seuraavaksi kuultiin ensimmäistä kertaa Euroopassa aiemmin tällä viikolla Carnegie Hallissa kantaesitetty Pulse (2015) soitinyhtyeelle.

”Pulse on oikeastaan reaktio Kvartettooni, joka taas oli reaktio aiempaan musiikkiini. Jatkossa laitamme nämä teokset samoihin konserttiohjelmiin toisiaan vasten”, Reich pohti lyhyessä väliaikakeskustelussamme.

Musiikkitalossakin viime vuoden Helsingin juhlaviikokkojen Colin Currie Groupin vierailukonsertissa kuultu Kvartetto (Quartet, 2013) oli hätkähdyttävä kokemus alituisessa liikkeessä olevien harmonioidensa ja aiempia teoksia laajemman melodisen kehittelyn ansiosta.

Pulsessa taas ominaista ovat ennen kaikkea hitaat harmoniset liukumat. Avaustahtien lähes koraalinomainen pehmeys on yllättävä ratkaisu, varsinkin kun Reichille niin omintakeinen rytminen pulssi antaa odottaa itseään ilmestyen musiikkiin vasta vähitellen, aavistuksenomaisesti liukuen.

Hienovireistä rytmistä pulssia vasten kuullaan kehiteltyjä melodialinjoja, joiden sulavista kaanonmuodostelmista syntyy lähes elegia, kuitenkin vailla kaikkea sentimentaalisuutta ikään kuin Stravinskyn neoklassismin hengessä. Reichin aiemmassa tuotannossa oikeastaan vain The Four Sectionsin (1987) avausosa vertautuu jossain määrin Pulsen maailmaan.

Uusien teosten ensimmäiset esitykset ovat tietenkin aina jossain määrin tulkinnan etsintää, joissa muusikot ja usein säveltäjätkin hakevat vielä kosketusta musiikkiin. Siksi arvioijan on tyytyminen vain pintapuoliseen katsaukseen itse esitystä kohtaan. Tarkasti, puhtaasti ja innostuneesti paneutuen Clark Rundellin johtama Britten Sinfonia Pulsen tulkitsivat. Tämä on ehdottomasti teos, joka pitää kuulla pian uudelleen, mieluiten Kvarteton parina.

Konsertin jälkipuolisko oli omistettu Reichin ja videotaiteilija Beryl Korotin video-oopperalle Three Tales (1998-2002). Tämä harvoin kuultu teos on osunut tänä vuonna kalenteriini jo kerran aiemminkin, Ensemble Modernin konsertissa Hannoverissa viime toukokuussa. Ensemble Modernilla onkin teoksen kantaesittäjänä vahva ote ja näkökulma musiikkiin, mutta ei ollut hullumpi tulkinta Britten Sinfoniallakaan Barbicanissa.

Three Tales käsittelee teknologian, ihmisen ja ihmisyyden monitahoista ja osin varsin problemaattistakin suhdetta teknologiaan dokumenttimateriaalin keinoin. Kuten jo Different Trains ja The Cave (1989-1993) punoo myös Three Tales puhetta ja muuta nauhoitettua materiaalia osaksi kamariyhtyettä. Mukana on myös viiden laulajan ensemble, jonka vokaalityyli assosioituu vanhaan musiikkiin ja Reichin omaan Proverb (1995) -teokseen.

Ensimmäinen näytös, Hindenburg oli nyt intensiivisempi kokemus kuin keväällä Hannoverissa. Huomio kiinnittyi erityisesti Britten Sinfonian jousten soinnin lämpöön ja ilmeikkyyteen sekä vibrafonien taidokkaaseen kontrapunktiin. Synergy Vocalsin laulajat olivat erinomaisia, kuten aina.

Yhdysvaltain sodanjälkeisiä ydinkokeita kuvaava toinen näytös, Bikini, oli jälleen todellinen jännitysnäytelmä täynnä viittauksia niin Vanhan Testamentin luomiskertomuksiin kuin vedenpaisumuksen ja arkin mytologiaankin.

Three Talesin hienointa antia on kuitenkin sen viimeinen, lähitulevaisuuteemme kurkistava Dolly, jossa geeniteknologia, tekoäly ja robotiikka peilautuvat puolestapuhujiensa ja kriitikkojensa kautta lähes musiikkidraamaksi, joka jättää viisaasti tilaa myös kuulijan tulkinnoille.

Dolly on Reichin jännittävimpiä ja rakenteellisesti kompleksisimpia teoksia, jonka tulkinta vaatii kapellimestarilta ja muusikoilta äärimmäistä keskittymistä. Rundell, Britten Sinfonia ja Synergy Vocals tekivät kerrassaan erinomaista työtä musiikin parissa. Vain muutamia rytmisiä huojahduksia olin huomaavinani, niistäkin ainakin osa todennäköisesti saliakustiikan tuotosta.

Korotin visuaalinen tyyli ja Reichin musiikki kulkevat vahvasti yhdessä läpi teoksen sulautuen parhaimmillaan synesteettiseksi kokemukseksi, yhteistaideteokseksi. Tämä vaikutelma vahvistuu joka kohtaamisella.

Kaikkiaan Britten Sinfonian ilta oli hieno syntymäpäivälahja Reichille, nykymusiikin omintakeiselle kulkijalle, jonka musiikillinen ajattelu etsiytyy yhä riemastuttavasti uusille poluille.

Illan lämmittelyssä Guildhall School of Music and Drama esiintyi veikeällä toteutuksellaan mikrofonien ja kaiutinten äänen kiertoon perustuvasta prosessiteoksesta Pendulum Music (1968). Sähkökitarayhtye Ditheriltä kuultiin mainio Nagoya Guitars (1994/1996) -sovitus Reichin marimbateoksesta sekä sähkökitaraoriginaali Electric Counterpoint (1987). Jälkimmäistä kuulee usein soitettavan solistisena teoksena ääninauhaa vasten, mutta nyt lavalla oli peräti kaksitoista kitaristia, jotka soittivat kaikki stemmat livenä. Tätä ensembleä oli ilo kuunnella.

— Jari Kallio 

Britten Sinfonia
Synergy Vocals
Clark Rundell, kapellimestari

Steve Reich: Different Trains, Pulse, Three Tales

Dither
Guildhall School of Music and Drama

Steve Reich: Pendulum Music, Nagoya Guitars, Electric Counterpoint

Barbican Centre, Lontoo
La 5.11. klo 18.30