Category Archives: Päävalikko

Sami Mäkelä on toiminut Helsingin Konservatoriossa sellonsoiton lehtorina vuodesta 1993. Hän on opiskellut perusopinnot Kuopion Konservatoriossa Timo Törmän ja ammattiopinnot Sibelius-Akatemiassa Martti Rousin johdolla. Sami toimii myös Metropoliassa tuntiopettajana, soittaa Zagros-kamariyhtyeessä, Avantissa ja usein myös Kansallisoopperan orkesterissa. Hänen oppilainaan on laaja kirjo aloittajista ammattiopiskelijoihin ja tutkintoja syntyy niin ikään aina ensimmäisestä peruskurssista A-kurssiin asti.

Keskustelimme vapun aatonaattona eräässä töölöläisessä kahvilassa, joka sijaitsi sopivasti Samin matkalla Oopperasta konservatoriolle Ruoholahteen. Saatuamme kahvit ja pullat aloitimme keskustelun aiheesta ”leikki vs. realiteetit”, joka kääntyikin heti muotoon realiteetit leikissä. Samin mukaan ”kiinnostuksen musiikkiin pitäisi säilyä, eikä perusharjoittelua saisi päästää puuduttamaan soittamisen iloa.” Hänen oppilaansa käyvät mielellään konserteissa, missä he toisinaan saavat tavata solisteja – jonkinlainen tähtikultti kuuluneekin nykyisin ajan henkeen.

Tähtikulttia pidetään seurauksena valistuksen ajan filosofian esittämästä neron käsitteestä: nero luo taidetta tyhjästä kuin jumala ja tuloksena syntyy täydellisesti hallittu orgaaninen kokonaisuus, esimerkiksi sinfonia tai ooppera. Ensimmäisiä neroja säveltaiteessa oli Beethoven, jonka palvonta vain yltyi hänen kuolemansa jälkeen. Liszt ja Wagner olivat myös usein 1800-luvulla neroiksi mainittuja säveltaiteilijoita. Nykyisen tähtikultin sanotaan olevan juuri nerojen palvonnan perua.

Mutta nyt takaisin haastatteluun – Samilla on takana pitkä historia kamarimuusikkona. Hän oli aikoinaan perustamassa Zagros-yhtyettä, joka syntyikin opiskeluaikojen jousikvartetin ympärille. Kuinka kamarimusiikki näkyy nykyisin musiikin opiskelussa? ”Helsingin Konservatoriossa on kamarimusiikki nykyään noussut paremmin esille, vaikka esimerkiksi jousikvartetteja voisi kieltämättä olla enemmän. Kvartetin kokoaminen opiskelijoista on perinteisesti osoittautunut hankalaksi, koska viulujen osuudet ovat usein hyvin vaativia, alttoviulistia ei tahdo löytyä lainkaan ja sellostemmat ovat muihin nähden varsin yksinkertaisia.”

Kuinka kilpaileminen sopii musiikin opiskeluun? Samin mukaan ”kilpaileminen myönteisessä ympäristössä on hyödyllistä, esimerkiksi ryhmätuntien dynamiikka saa siitä selvästi lisää potkua. Kaikki opiskelijat ovat aina omalla henkilökohtaisella tasollaan ja voivat ryhmässä oppia toisten vahvuuksista ja saada ideoita tyyliin: noin minäkin haluan tehdä.” Jälleen ensi talvena järjestettävissä Turun sellokilpailuissa on ollut myös Samin oppilaita, mutta hän haluaa nostaa esiin vuosi sitten ensimmäistä kertaa järjestetyn Jämsänkosken nuori sellisti -kilpailun, jonka järjesti hiljattain edesmennyt, syntyjään jämsänkoskelainen Heikki Rautasalo. ”Siellä onnistui oppilaiden, vanhempien ja opettajien yhteistyöllä toteuttaa kilpailu ilman huonoja kokemuksia kenellekään osanottajista.”

Yleisesti tunnettua lienee, että ne kilpailuissa saadut huonot kokemukset voivat olla hyvin vahingollisia. Sami esittääkin toivomuksen, että Jämsänkosken kilpailu järjestettäisiin uudelleen Rautasalon muistokilpailuna. Arvostettu ja pidetty sellopedagogi Heikki Rautasalo menehtyi viime tammikuussa pitkän sairauden jälkeen. Hän oli tunnettu juuri humaanista opetustavastaan (kts. artikkeli Amfionissa).

Kuinka yhteisöllisyys näkyy soittavan nuoren ympärillä? Sami laittaa pöydälle kolme koota: ”Kuljettaminen, Kannustaminen ja Kustantaminen”. Iskevän fraasin nostaman riemun laannuttua tulee esiin Samin kokemukset omien soittoa harrastavien lasten isänä. ”Lasten tukeminen tuottaa vanhemmille ja muille tukijoille runsaasti tyydytystä. Pienikin kotosalla tai kylässä esitetty musiikkinumero – varsinaisista kotikonserteista puhumattakaan – ja kilpailujen ja eri tutkintojen seuraaminen vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta sidosryhmien kanssa. Yhteisöllisyys toki muuttuu opiskelijan kasvun aikana, vaikka sen joskus toivoisi jatkuvan vaikka murrosikäisen oppilaan kanssa edelleen yhtä huolehtivana kuin aikaisemmin.”

Sami Mäkelän mielestä ”oppilaan ja opettajan välisessä suhteessa on olennaista, että henkilöt sopivat hyvin yhteen. Pelkkä kyky työskennellä asiallisesti yhdessä ei riitä hyvän suhteen perustaksi.” Tästä Samilla on kokemuksia myös orkestereista, joissa kapellimestarin ammatillinen pätevyys ei takaa huipputulosta vaan kemioiden pitää olla kohdallaan. Suhde opettajaan voi olla se tärkeä ihmissuhde nuoren kehityksessä, ja opettajan oltava siinä aikuinen. Sami painottaa, että ”inhimillisyys on pidettävä aina mukana, eikä jousilajien pänttäys voi olla opetuksen ainoa sisältö. Opiskelija aistii herkästi opettajan mielenkiinnon läsnäolon, mikä tekee opettamisesta henkisesti vaativaa. Kesäleireillä on vapaampi asenne, siellä voi keskittyä jonkin teknisen yksityiskohdan toteuttamiseen ja hiomiseen.”

”Ylipäätään opettamiseen liittyy myös laajempaakin sivistystehtävää, kuten tapakasvatusta ja ryhmässä toimimista, mutta keskeistä on soitonopetus. Musiikin opiskelu kaikkine sivuaineineen ja orkestereineen on kuin toinen koulu.” Musiikkikasvatus on nykyisin kokonaisvaltaisempaa, ja opiskelijoita kannustetaan käymään konserteissa, harrastamaan ehkä muutakin taidetta sekä hoitamaan terveyttään ja omaa kehoaan soittamisen rasitusten kestämiseksi.

”Nykyisin monipuolisuus on kasvanut tavoitteiden asettelussa. Suoritettavat kurssitutkinnot ja lisääntynyt yhteissoitto sopivat sekä harrastajille että ammattiin suuntautuville. Miellyttävintä on opettaa hyväksi harrastajaksi aikovaa opiskelijaa. Haasteellisinta puolestaan on opettaa huippulahjakkuutta, silloin vastuu on suuri, eikä erehdyksiin ole varaa. Kaikki tekniikka on opiskeltava yläaste- ja lukioikäisenä, koska aikaa ei ole hukattavaksi. Kilpailu jo opiskeluajan esiintymisistä ja myöhemmin työpaikoista on äärimmäisen kovaa.”

Monipuolisuudesta sai hienon esimerkin RSO:n viimeisimmässä nuorten solistien konsertissa, kun mainittiin kahden solistin (Jonathan Roozeman ja Kasmir Uusitupa) harrastavan kansanmusiikkia. Mitä tästä tuumaat? ”Sellossa ohjelmiston kapeus tuottaa hankaluuksia, mitä voisi auttaa vaikkapa kotimaisen kansanmusiikin sovituksilla sellolle tai selloyhtyeille. Viulistit ovat tällä saralla selvästi paremmassa asemassa.” Muistimme heti parikin Pohjanmaalla toimivaa sellistiä, joilta kansanmusiikin käyttö varmaan kävisi luontevasti.

Tunnelma tapaamisessamme oli haastattelijan alkujännityksen helpotettua vapautunut ja keskustelu sujui jouhevasti. Haastatteluun varaamamme aika kului nopeasti ja kättelemme hyvästiksi. Sami koppaa sellokotelon kainaloonsa ja suuntaa kohti Ruoholahtea. Jään hetkeksi vielä kahvilaan ja käyn läpi muistiinpanoni. Sami Mäkelän ajatukset monipuolisesta muusikosta tai musiikin harrastajasta vaikuttavat perustelluille, ja hän toimii itse mainiona esimerkkinä oppilailleen.