Kuudensien Mirjam Helin -laulukilpailujen finaalin piti huipentaa lähes kaksiviikkoinen kisarupeama. Loppuunmyyty katsomo Kansallisoopperassa odotti tiukkaa loppukilpailua, huikaisevia esityksiä ja juhlatunnelmaa. Mitään niistä se ei koko rahan edestä kuitenkaan saanut.
Nykyään yhä useammat kontratenorit nousevat kilpailulavoille ja menestyvätkin niillä. Korealaistaustainen, Kanadassa asuva David DQ Lee oli itseoikeutettu finalisti, ei vain poikkeuksellisen äänensä vaan erityisesti tulkitsijankykyjensä ansiosta. Finaalissa Chaussonin runoelma Le temps des lilas soi tunteikkaana ja muodosti hyvän vastakohdan uhmakkaalle Rinaldon aarialle Or la tromba.
Yleisön pikku lemmikki, venäläissopraano Yulia Lezhneva selviytyi hienosti osuudestaan suuren orkesterin solistina. Leif Segerstamin kainalon tuntumassa muillakin esiintyjillä oli varmasti turvallinen olo. Suloisena kuin ruusu Lezhneva lauloi aarian Massenet’n Manonista sekä Zelmiran aarian Riedi al soglio Rossinin Zelmirasta. Kunnioitan venäläistä suuresti ääni-ihmeenä, mutta muita elämyksiä hän ei ainakaan vielä minulle tarjoa.
Timothy Mixin Jeletski oli yhtä intohimoinen kuin suomalaismies iltakaljalla. Puisevuus karisi Fordin aariassa È sogno? O realtà? Verdin Falstaffista, mutta mitään väkevää vaikutusta Mix ei onnistunut tekemään. Tässä vaiheessa illan ensimmäiset haukotukset pääsivät ilmoille.
Ensimmäisen puoliajan päätti Mixin maannainen, amerikkalaissopraano Nadine Sierra. Tuomaristo halusi selkeästi palkita nuoruutta nostamalla finaaliin Lezhnevan lisäksi muun muassa Sierran. Laulukilpailuissa ikärasismi on sallittua, muussa elämässä ei. Itse en olisi itkenyt, vaikka Sierra olisi saanut pakata laukkunsa alkuerien jälkeen. Hänen tulkintansa Gounodin Ah! je veux vivrestä sekä Lodolettan aariasta samannimisestä tuntemattomasta Mascagnin oopperasta olivat viehättäviä esityksiä parikymppiseltä tytöltä, ei sen enempää.
Jo tässä vaiheessa kävi selväksi, että kukaan kilpailijoista ei halunnut jäädä kiinni yleisön kosiskelusta. Finaaliohjelmistoon he olivat valinneet vakavahkoja, mahdollisesti vähemmän kuultuja kappaleita keskeisimmiltä oopperasäveltäjiltä. Joidenkin valinnat onnistuivat paremmin kuin toisten.
Onnistujiin valinnan suhteen ei kuulunut korealaisbasso Kihwan Sim. Hänen alku- ja välikilpailun hervottomat lavahahmonsa vaihtuivat haaleaan Ralphiin Bizet’n oopperasta Perthin kaunotar sekä Verdin Macbethin Banquoon. Segerstamin johtama Radion sinfoniaorkesteri loi hyytävän tunnelman jälkimmäiseen aariaan, mutta Sim ei täysin pystynyt hyödyntämään sitä. Äänellisesti suoritus oli tosin tasavahva. Istuin niin lähellä lavaa, että en varsinaisesti pystynyt arvioimaan kenenkään äänen kantavuutta salissa. Orkesteri soitti aika lailla kumit päällä koko illan.
Nuorella baritonilla Azamat Zheltyrguzovilla ei ollut mitään tekoa loppukilpailussa. Hänellä on luonnollinen nuori ääni, mutta ei mitään tajua draamallisuudesta. Voihan hänestä laulaja tulla, mutta ei taiteilijaa. Toisin on asianlaita sopraano Kishani Jayasinghen kohdalla. Vaikka hänellä on paljon sanottavaa, hän ei aina silti täysin onnistu kappalevalinnoissaan. Alkukilpailun Straussit ja finaalin pliisu Mozart-aaria kertovat joko ohjauksen puutteesta tai omapäisestä temperamentista. Serenan aaria Gershwinin Porgysta ja Bessistä sopi Jayasinghelle sitä vastoin erinomaisesti. Laulajatar huomioi koko kilpailun ajan sekä pianopartnerinsa että orkesterin, mikä osoittaa erinomaista yhteistyökykyä.
Moni varmasti jännitti, mikä on korealaisen sopraanon Keunghea Kangin päivän kunto. Laulajatar oli onneksi toipunut finaaliin ja toi lavalle iloisen ja reippaan Mimin. Tummia sävyjään hän pääsi hyödyntämään Leonoran aariassa Pace, pace, mio Dio Verdin Kohtalon voima -oopperasta. Kang on jo kypsä taiteilija, joka omaa harvinaisen hienon instrumentin.
Tuomaristo päätti naisten sarjassa suosia nuoruutta. Yulia Lezhnevan voitto on nähtävä kannustuksena nuorelle laulajalle, josta todennäköisesti jonakin päivänä tulee erinomainen ammattilainen. Toiseksi tulleen Nadine Sierran tulevaisuus ei juuri nyt vaikuta yhtä ruusuiselta. Onko hän enää kiinnostava vielä senkin jälkeen, kun hän ei enää ole nuori, lupaava ja kaunis? Kangin asettaminen Jayasinghen edelle on makuasia, loppukilpailun valossa tosin oikeutettu.
Samoin perustein Kihwan Simin voitto miesten sarjassa oli perusteltu. Baritoni hakkaa tietenkin kontratenorin oopperamarkkinoilla, joten kakkostila lankesi luonnostaan Mixille. Zheltyrguzovin tien olisi pitänyt katketa jo alkueriin. Jotenkin tuntui, että kaikki finaaliin selvinneet pitivät itseään jo voittajina. Siksi todellista kamppailua ei syntynyt. Kenenkään ei tarvinnut venyä eikä yllättää, riitti kun suoriutui kahdesta kilpailukappaleesta kunnialla.
Oopperatalolla en aistinut aikaisempien vuosien tapaista juhlatunnelmaa. Yleisö oli pukeutunut melko arkisesti, hurrasi kyllä suosikeilleen mutta ei hurmioitunut mistään. Hyvä sinänsä, että kilpailu veti joka päivä katsomot täyteen. En lähde arvailemaan itse kunkin kuulijan motiiveja, pelkästä uteliaisuudesta kilpailua kohtaan tuskin kuitenkaan oli kysymys. Ihmisääni on kaikkein kiehtovin, monipuolisin ja arvoituksellisin instrumentti, ja sitä kuullakseen moni uhraa uskomattoman paljon aikaa, vaivaa ja rahaa.
Kun laulun taso Suomessa ei maailman huipulle juuri nyt kohoa, kuten kilpailu osoitti, yleisö haluaa kuulla korkeatasoisia esityksiä ulkomaisilta taiteilijoilta. Meitä on monta, jotka kiertävät Kansallisoopperan kaukaa sen epäkiinnostavan ohjelmiston ja keskinkertaisen esiintyjäjoukon takia. Eikö oopperan ja muiden taideorganisaatioiden kannattaisi yrittää pitää rajalliset lipputulot kuitenkin maan rajojen sisäpuolella?
