Amfion pro musica classica

Author Archives: Paul

Arvio: Sibafestin ilahduttava Steve Reich -klassikko

Sibelius-akatemian muusikot valmiina Music for 18 Musiciansiin. Kuva: Jari Kallio.

Tämänvuotisen Sibafestin yksi ennakkoon kiintoisimpia ohjelmistovalintoja oli syksyllä 80-vuotisjuhliaan viettävän Steve Reichin klassikko Music for 18 Musicians (1974-76). Teoksen esittäjinä oli Sibelius Akatemian opiskelijoiden yhtye, jota valmentamaan oli saapunut Reichin oman yhtyeen alkuperäisiin lyömäsoittajiin kuulunut professori Russell Hartenberger.

Tunnin mittainen Music for 18 Musicians on yksi Reichin laajimpia teoksia. Reichin läpimurto kohti suurempaa yleisöä tapahtui paljolti myös juuri tämän teoksen kautta. Music for 18 Musicians on paitsi erinomainen synteesi Reichin varhaisemman tuotannon keinovaroista myös ikkuna hänen myöhempään musiikkiinsa.

Music for 18 Musiciansissa Reich irrottautuu varhaisten teostensa ankarasta reduktionismista kohti harmonisesti ja soinnillisesti värikkäämpiä maailmoja sekä rakenteellisesti monimuotoisempaa ajattelua. Instrumentaation ytimessä ovat sittemmin Reichin tavaramerkiksi muodostunut marimbojen, ksylofonien, pianojen ja vibrafonin yhdistelmä, jota täydentävät viulu, sello, kaksi bassoklarinettien kanssa vuorottelevaa klarinettia sekä neljä laulajaa, joiden vokaalityyli pohjautuu scat-lauluun.

Rakenteellisesti Music for 18 Musicians perustuu esittelyosan yhdentoista soinnun sykliin, eräänlaiseen pulssikoraaliin, joka toimii koko teoksen läpäisevänä cantus firmuksena. Perotinuksen ja Notre Damen koulukunnan innoittamana Reich käyttää cantus firmuksensa sointuja ajallisesti äärimmilleen venytettynä harmonisena perustana, jonka varassa Music for 18 Musiciansin rakenne lepää.

Jokainen esittelyosan sointu muodostaa pohjaharmonian yhdelle teoksen yhdestätoista noin viisiminuuttisesta jaksosta. Jaksojen sisällä Reich käyttää tuttuun tapaansa unisonokaanonoita, jotka muodostuvat tavallisesti asteittain rakentuvista melodioista, tai oikeammin motiiveista, joita tavan takaa palaavat alkupulssien katkelmat värittävät.

Reichin harmoninen kieli juontaa juurensa jazzin kautta impressionismiin. Music for 18 Musicians tuokin mieleen hetkittäin vahvoja Ravel-assosiaatiota. Reichin siirtymät harmonisista jaksoista toisiin ovat usein kiehtovasti lomittuneita. Hänen tonaalisuutensa on abstraktia vailla perinteistä funktionaalisuutta. Teoksen lopussa alun pulssit palaavat ja musiikki vaipuu vähitellen samaan hiljaisuuteen, josta musiikki tuntia aiemmin syntyi.

Reichin musiikki vaatii esittäjiltään paljon. Musiikillinen kudos on kokonaisuutena alituisessa muutoksen tilassa monien itsessään toisteisten stemmojen lomittuessa jatkuvasti eri tavoin toisiinsa erilaisina kontrapunktisina muodostelmina. Yhdistettynä teoksen läpi hellittämättömänä jatkuvaan musiikilliseen pulssiin alati vaihtelevat kaanonrakennelmat vaativat paitsi voimia, myös äärimmäistä keskittymistä.

Sibelius-akatemian muusikoiden työskentelyä oli ilo seurata. Hartenbergin valmentama yhtye teki huolellista ja ilmeikästä työtä tuoden Reichin partituriin tarkkuutta ja eloa pitäen kuulijan tarkkaavaisuutta intensiivisesti otteessaan. Tämän musiikillisen virtauksen mukaan oli riemullista heittäytyä.

Oman haasteensa Music for 18 Musiciansin toteutukseen tuo mikrofonivahvistuksen suunnittelu ja toteutus. Reichin käyttämän soitinyhtyeen kokoonpano edellyttää mikrofonibalansointia, sillä säveltäjä on halunnut pitäytyä nimenomaisesti sooloinstrumenteissa yhtyeen rytmisen notkeuden säilyttämiseksi. Tällöin esimerkiksi soolojouset on saatava lyömäsoitinten kanssa balanssiin mikrofonien avulla. Balansoinnin ohella Reich käyttää vahvistusta myös epätavallisten sointivärien esiintuomiseen.

Musiikkitalon Sonore-salin puitteissa vahvistuksen volyymitaso sekä balanssi olivat koko lailla hyvin kohdillaan. Ainoa hienosäädön paikka oli muutamissa klarinettien ja jopa bassoklarinettienkin osuuksissa, joiden vahvistus kuulosti aavistuksen kesyltä.

Kaikkiaan keskiviikkoilta oli hieno kunnianosoitus kohta 80-vuotiaalle Reichille ja hänen 40-vuotiaalle teosklassikolleen, jonka vaikutteet ovat heijastuneet ilahduttavasti niin John Adamsin, Nico Muhlyn tai Wolfgang Rihmin kuin David Bowien ja Brian Enonkin tuotantoon.

— Jari Kallio

Steve Reich: Music for 18 Musicians
Musiikin ohjaus: Russell Hartenberger
Sibelius-Akatemian opiskelijat
Sibafest, Musiikkitalo (Sonore)
Keskiviikko 3. 2. 2016 klo 19.30

Luistelua ja musiikkia Tapiolan Jääpuutarhassa

image001

Ystävänpäivän aattona, lauantaina 13.2. klo 18-20, Tapiolan Jääpuutarhassa järjestetään Ystäväluistelu-tapahtuma, joka on avoin kaikille  liikunnan ja musiikin ystäville.  Illan aikana nähdään mm. espoolaisten luisteluseurojen ja Olarin Voimistelijoiden esityksiä, saadaan nauttia Tapiola Sinfoniettan ilmaiskonsertista, ja myös yleisö pääsee luistelemaan musiikin tahdissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja konsertin ilmaislippuja voi hakea Espoon yhteispalvelupisteistä.

Ystäväluistelun päätapahtumapaikkana on iltavalaistuksessa kylpevä Tapiolan Jääpuutarha tekojääratoineen. Luistelutapahtuma alkaa klo 18 junioriluistelija Matias Lindforsin soololla, jonka jälkeen yleisö saa nauttia Espoon Jäätaitureiden ja Espoon Taitoluisteluklubin upeista muodostelmaluisteluesityksistä, joissa on jopa lähes 30 luistelijaa. Lisäksi ohjelmassa on taitoluistelijoiden sooloja ja Olarin Voimistelijoiden esityksiä.  Esitysten musiikki tulee suorana videolähetyksenäTapiola Sinfoniettan konsertista, joka järjestetään samaan aikaan viereisessä Espoon kulttuurikeskuksessa.  Vastaavasti konserttiin välitetään tunnelmakuvia Jääpuutarhan luistelutapahtumasta. Tapahtuman juontaa mm. Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmasta tuttu Anni Hautala.

Tapiola Sinfoniettan konsertin solistina vierailee tenori Tomi Metsäketo, ja viulisti-johtajina ovat Janne Nisonen ja Kreeta-Maria Kentala.  Ohjelmassa on Händelin Vesimusiikkia, kevyen musiikin kappaleista koostuva potpuri, jossa kuullaan musiikkia mm. Disneyn elokuvasta Mulan, sekä klassisen musiikin suosituimpiin teoksiin kuuluva Vivaldin Vuodenajat, jonka tahdissa Jääpuutarhan yleisö pääsee luistelemaan. Konsertin päätyttyä yleisöluistelu jatkuu Tapiola Sinfoniettan levyttämän musiikin soidessa.

La 13.2.2016 klo 18.00-20.00
YSTÄVÄLUISTELU-TAPAHTUMA

Ystäväluistelu-tapahtuma klo 18.00-20.00, Tapiolan Jääpuutarha
Esiintyjinä Espoon Jäätaiturit, Espoon Taitoluisteluklubi, ja Olarin Voimistelijat
Anni Hautala,
 juontaja
Tapahtuman musiikki streamataan suorana Tapiola Sinfoniettan Ystäväluistelu-konsertista.
Jääpuutarhaan on vapaa pääsy.

Ystäväluistelu-konsertti klo 18.00-n. 19.30, Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali
Tapiola Sinfonietta
Janne Nisonen
, viulisti-johtaja
Kreeta-Maria Kentala, viulisti-johtaja
Tomi Metsäketo, tenori
Georg Friedrich Händel: Vesimusiikkia, sarja nro 2
Jarkko Kiiski, sov.: Potpuri:
  Waldteufel: Luistelijat-valssi
  Wilder & Goldsmith: Musiikkia Disneyn elokuvasta Mulan
  Laaksonen: Täällä pohjantähden alla
 Newley/Bricusse: Feeling Good
Antonio Vivaldi: Neljä vuodenaikaa

Konserttiin on vapaa pääsy: ilmaislippuja jaetaan Espoon kaupungin yhteispalvelupisteissä 10.2. asti (Tapiolan YPP:ssä 12.2. asti).
Konserttia voi seurata suorana lähetyksenä myös internetin kautta. Suoran lähetyksen linkki avautuu 13.2. klo 17.40 osoitteessa: http://www.espoo.fi/fi-FI/Jaapuutarhan_Ystavaluistelu__Tapiola_Sin(84023)

Kansallisooppera vie Mahlerin suursinfonian Musiikkitaloon

Tuija Knihtilä. Kuva Heikki Tuuli.

Tuija Knihtilä. Kuva Heikki Tuuli.

Miah Persson. Kuva Monika Rittershaus.

Miah Persson. Kuva Monika Rittershaus.

Kuolemaa ja ylösnousemusta käsittelevä Gustav Mahlerin toinen sinfonia vaatii harvinaisen suuren kokoonpanon. Helsingin Musiikkitalossa tiistaina 9. helmikuuta kuultavan konsertin johtaa Suomen kansallisoopperan ylikapellimestari Michael Güttler ja solisteina laulavat Tuija Knihtilä ja Miah Persson

Mahlerin toisen sinfonian alttosolisti on suomalaiselle oopperayleisölle tuttu mezzosopraano Tuija Knihtilä. Knihtilä lauloi vuoteen 2010 asti Suomen kansallisoopperan solistina, minkä jälkeen hän on esiintynyt eri puolilla Eurooppaa ja erityisesti Oslon oopperassa. Kansallisoopperassa hänet on viimeksi nähty Aidan Amneriksen roolissa vuonna 2012.

Ruotsalainen sopraano Miah Persson tekee nyt ensivierailunsa Suomen kansallisoopperassa. Poikkeuksellisen kaunisääniseksi kehuttu Persson on erikoistunut Mozartin oopperoihin ja kiertänyt niiden tiimoilta maailman merkittävimmissä oopperataloissa. Mahlerin toisen sinfonian solistina hän on laulanut muun muassa Lontoon Proms-festivaalilla.

Gustav Mahlerin toinen sinfonia kulkee teemoiltaan hautajaissaattueesta ylösnousemukseen. Teos käsittelee kuolemaa ja toivetta ikuisesta elämästä väkevästi; 80-minuuttinen sinfonia vaatii poikkeuksellisen suuren eli 115 soittajan orkesterin. Erityisesti vaskia ja lyömäsoittajia on tavallista enemmän ja osa muusikoista soittaa lavan ulkopuolella. Kokoonpanoon erikoisuuksiin kuuluu myös neljä harppua ja urut. Suuren orkesterin ja solistien lisäksi teoksessa esiintyy Suomen kansallisoopperan kuoro.

Gustav Mahler: 2. sinfonia
Musiikkitalo 9.2.2016 klo 19.00

Minna Pensola täyttää Konserttitalon Vuodenajoilla ja Klasariklubilla

Minna Pensola. Kuva (c) Antti Hannuniemi.

Minna Pensola. Kuva (c) Antti Hannuniemi.

Torstaina 4.2. ja perjantaina 5.2. klo 19 Konserttitalon lavalle Turun filharmonikkojen seuraksi nousevat menestyneessä Meta4-jousikvartetissa vaikuttavat viulisti Minna Pensola sekä kapellimestari Tomas Djupsjöbacka. Loppuunmyydyissä konserteissa kuullaan viulukirjallisuuden ehdottomia klassikoita. Konsertit aloittaa barokkimusiikin suurnimen Antonio Vivaldin tunnetuin teos Vuodenajat. Iltoja jatkaa Samuel Barberin Adagio jousille ja päättää Modest Musorgskin Näyttelykuvia. Torstain konsertti lähetetään suorana verkkolähetyksenä osoitteessa www.tfo.fi.

Konserttien jälkeen molemmat illat jatkuvat Klasariklubin merkeissä Minna Pensolan johdolla Konserttitalolla. Pensolan suunnittelemassa tilaisuudessa keskustellaan illan konsertista ja musisoidaan. Pääsy konserttilipulla.

Tomas Djupsjöbacka tunnetaan niin taitavana kapellimestarina kuin sellistinäkin. Meta4-jousikvartetissa sen perustamisesta lähtien soittanut Djupsjöbacka on tuttu näky paitsi suomalaisilla myös ulkomaalaisilla estradeilla.

Suomalaisiin kärkilahjakkuuksiin lukeutuva Minna Pensola esiintyy solistin tehtävissä, kamarimuusikkona sekä Meta4-jousikvartetin riveissä. Lisäksi Pensola perusti vuonna 2008 Klasariklubin Helsingin Punavuoreen ja on opettanut viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2010 lähtien.

Vuodenajat Turun konserttitalossa to 4.2. & pe 5.2. klo 19.00, varaslähtö klo 18.00. Klasariklubi konserttien jälkeen. To 4.2. nettikonsertti. Tomas Djupsjöbacka, kapellimestari, Minna Pensola, viulu.Turun filharmoninen orkesteri. Vivaldi – Barber – Musorgski. Loppuunmyyty.


Torsdagen den 4 och fredagen den 5 februari kl. 19 stiger violinisten Minna Pensola och dirigent Tomas Djupsjöbacka, som båda verkat i den framgångsrika stråkkvartetten Meta4, upp på Konserthusets scen. I de slutsålda konserterna hörs violinlitteraturens absoluta klassiker. Konserterna inleds med den stora barockkompositören Antonio Vivaldis mest berömda verk Årstider. Kvällarna fortsätter med Samuel Barbers Adagio för stråkar och slutar med Modest Musorgskis Tavlor på en utställning. Torsdagens konsert sänds i realtid på Filharmoniska orkesterns webbsida www.tfo.fi.

Efter båda konserterna fortsätter kvällen i Konserthuset med Klasariklubi, ledd av Minna Pensola. Under tillställningen som planerats av Pensola, musiceras och konserten diskuteras. Inträde med konsertbiljetten.

Tomas Djupsjöbacka är känd som skickliga dirigent och cellist. Djupsjöbacka har spelat i stråkkvartetten Meta4 sedan kvartetten grundades och är en bekant syn på såväl finländska som utländska estrader.

Minna Pensola, som hör till de finländska toppbegåvningarna, uppträder som solist, kammarmusiker och i stråkkvartetten Meta4.  År 2008 grundade Pensola Klasariklubi i Rödbergen i Helsingfors och har undervisat i violin vid Sibelius-Akademin sedan år 2010.

Årstider i Åbo konserthus to 4.2 & fr 5.2 kl. 19.00, tjuvstart kl. 18.00. Klasariklubi efter konserterna. To 4.2 nätkonsert. Tomas Djupsjöbacka, dirigent, Minna Pensola, violin. Åbo filharmoniska orkester. Vivaldi – Barber – Musorgski. Slutsåld.

2287-180x180-medium

What ever Works! -festivaali tuo nykymusiikin yllättäviin paikkoihin Turussa

WEW_leikatut1

What ever Works! -nykymusiikkifestivaali järjestetään kolmatta kertaa Turussa 4.-7.2.2016. Festivaalin viidessä konsertissa kuullaan musiikkia nuorilta säveltäjiltä, improvisaatiota ja nykymusiikin klassikoita. Mukana on niin vokaalimusiikkia kuin teoksia soolo-, kamari- ja orkesterikokoonpanoille. Festivaalin järjestää turkulaisista säveltäjistä koostuva What ever Works! -työryhmä. Muusikkoina ovat nuoret ammattilaiset ja opiskelijat ympäri Suomea sekä Turun AMK:n muusikko-opiskelijat.

Konsertit sijoittuvat yllättäviinkin paikkoihin Turun keskustassa. Perinteisten konserttipaikkojen, Martinkirkon ja Sigyn-salin lisäksi uudesta musiikista nautitaan mukavasti nojatuolissa tuopillisen kera Panimoravintola Koulussa sekä laskeudutaan keskiaikaiseen kappeliin kuuntelemaan improvisaatiota. Palvelutalo Wilenin kanssa yhteistyössä toteutettava konsertti puolestaan kokoaa yhteen eri sukupolvet ja siihen on esteetön pääsy.

Sävellysopiskelijoiden kouluprojektista itsenäiseksi festivaaliksi

What ever Works! -nykymusiikkifestivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013 silloisten Turun AMK:n sävellysopiskelijoiden toimesta. Ideana oli saada sävellysopiskelijoiden teoksia esille sekä innostaa muita soitonopiskelijoita nykymusiikin pariin. Nyt perustajajäsenet ovat valmistuneet AMK:sta, mutta festivaalin järjestäminen jatkuu osin uudistuneen ja kasvaneen työryhmän voimin. Festivaalikin on laajentunut kolmesta konsertista viiteen konserttiin ja mukana on nyt teoksia nuorilta säveltäjiltä muualtakin kuin Turusta. Teoksia kuullaan tänä vuonna kahdeltakymmeneltä säveltäjältä ja esiintyjiä on mukana yli 50.

”Festivaalimme on tällä hetkellä ainoa konserttisarja Turussa joka keskittyy nykymusiikkiin”, kertoo festivaalin tiedottaja Aino Tenkanen. ”Nyt kun Turun AMK:n sävellyslinja on lopetettu eikä Aboa Musica -festivaaliakaan ole, ei järjestäytynyttä nykymusiikkikulttuuria ole kaupungissa liikaa. Nykymusiikille on kuitenkin paikkansa ja kysyntää, se tuo elävät säveltäjät, soittajat ja yleisön yhteen erityisellä tavalla.”

Tarkat ohjelmatiedot: Facebook/What ever Works! -nykymusiikkifestivaali

What ever Works! -nykymusiikkifestivaalin konsertit:

ALKU 4.2.2016 klo 20 Martinkirkko
Guillou, A.S.Tenkanen, A.R.O.Tenkanen, Kok, Laaksonen, Donatoni
Vapaa pääsy

ILTA NOJATUOLISSA 5.2.2016 klo 19 Panimoravintola Koulu, Historian luokka
Nordheim, Helgason, Saajos, Autio, Lindberg, Crumb
Liput 10€

PIENI OODI 6.2.2016 klo 13.30 Palvelutalo Wilen, Juhlasali
Myllärinen, Mastovaara, Supponen, Willemen, Helgason
Vapaa pääsy

IMPROVISAATIO KATAKOMBEISSA 6.2.2016 klo 20 Pyhän Hengen kappeli, Julian talo
LOS duo: Castrillón, Andean, Turun AMK:n improryhmä: Kyllönen, Sapelkina, Rinne
Vapaa pääsy

VIISI SISÄISTÄ MAAILMAA 7.2.2016 klo 16 Sigyn-sali, Turun Konservatorio
klo 15 säveltäjien haastattelu Mastovaara, Kok, Laaksonen, Sbaffi, Larionov
Liput 15/10 €