Steve Reich, kapellimestari Brad Lubman, Ensemble Modern ja Synergy Vocals
Three Talesin viimeinen näytös. Brad Lubman, Ensemble Modern ja Synergy Vocals
Ensemble Modernin Hannoverin tämänvuotisen Herrenhausen-festivaalin avauskonsertti keskittyi kahdeksankymmentävuotisjuhliaan viettävän Steve Reichin musiikkiin. Ilahduttavassa ohjelmassa oli harvoin kuultu video-ooppera Three Tales (1998-2002) sekä Kronos-kvartetille sävelletty WTC 9/11 (2010).
Reichin ja Ensemble Modernin säännöllinen yhteistyö alkoi reilut parikymmentä vuotta sitten. Kun säveltäjän oma yhtye ei ole enää keikkailut, on Ensemble Modernista tullut merkittävin Reichin musiikkia aktiivisesti esittävä kokoonpano. Yhtye onkin tilannut ja kantaesittänyt useita säveltäjän teoksia, joista tähän saakka merkittävin on juuri Three Tales. Ensemble Modernin tulevan syksyn ohjelmistossa on jälleen uusi tilausteos Pulse.
Valtaosa Reichin tuotantoa on sävelletty erilaisille alle kahdenkymmenen muusikon yhtyeille. Reich käyttää mikrofonivahvistusta mahdollistaakseen soolojousten ja muun yhtyeen, erityisesti lyömäsoitinten välisen balanssin säilyttäen samalla instrumenttien solistisen ketteryyden ja sointivärin.
Neljätoista vuotta sitten Wienin juhlaviikoilla kantaesityksensä saanut Three Tales summaa yhteen Reichin tärkeimpiä sävellystekniiknisiä keinovaroja 60-luvun ääninauhateoksista myöhempään soitin- ja vokaalimusiikkiin saakka avaten samalla uusia kehityssuuntia kohti laajempaa harmonista ja melodista kehittelyä.
Hannoverissa Three Tales kuultiin samalla kokoonpanolla kuin Wienin kantaesityksessä kapellimestari Brad Lubmanin johtaessa Ensemble Modernin ohella Synergy Vocals -lauluyhtyettä. Three Tales on osa dokumentaarista äänimateriaalia soitin- ja vokaalimusiikkiin yhdistävien Reichin teosten sarjaa, joka alkoi Different Trains (1988) -klassikolla ja on sittemmin jatkunut City Lifessa (1995)m taannoisessa WTC 9/11:ssa (2010) sekä Reichin ja videotaiteilija Beryl Korotin ensimmäisessä video-oopperassa The Cave (1989-93).
Three Tales tarkastelee ihmisen ja hänen luomansa teknologian monitahoista ja problemaattista suhdetta kolmen kertomuksen kautta. Ensimmäinen näytös perustuu Hindenburg-zeppeliinin rakentamista ja tuhoutumista käsittelevään arkistomateriaaliin, kun taas toinen näytös, Bikini pureutuu Yhdysvaltain 40- ja 50-lukujen ydinkokeisiin Bikini-atollilla ja niihin liittyvään saarten alkuperäisväestön pakkosiirtoon. Kolmannessa Dolly-näytöksessä puolestaan saavutaan oman aikamme genetiikan ja robotiikan, kloonauksen ja tekoälyn problematiikan pariin.
Hindenburgin ensimmäinen ja neljäs kohtaus perustuvat Lakehurstin onnettomuuden dokumenttimateriaaliin, toinen kohtaus taas kuvaa zeppeliinin rakentamista ja kolmas pohtii aluksen vaikuttavuutta ja probaganda-arvoa arkistomateriaalin kautta. Musiikillisesti neljä kohtausta muodostavat sinfonisen perusrakenteen, jossa ääriosina on kaksi allegroa ja välissä scherzo ja hidas osa.
Mielenkiintoista kyllä, rakenteellisesta selkeydestään huolimatta Hindenburg on kokemuksena Three Talesin epätasaisin. Sen toinen kohtaus on kertakaikkisen nerokas niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin. Reich rakentaa neliminuuttisen Nibelung Zeppelin -osan Wagnerin Reininkullan Niebelheim-motiiville. Tätä Alberichin valtakunnan alasinten kalketta Reich käyttää huikeina kaanonmuodostelmina, joita vibrafonit, pianot ja jouset harmonisoivat ja kehittelevät edelleen. Videomateriaali peilaa musiikkia oivallisesti erilaisilla dokumenttimateriaalista poimittujen fragmenttien kekseliäillä kollaaseilla.
Brad Lubmanin johtama Ensemble Modern toteutti osan äärettömän hienosti tavoittaen musiikin lähes aavemaisen tunnelman, joka jatkui myös kolmannen osassa. Tässä haastattelumateriaalille ja arkistofilmeille perustuvassa kohtauksessa huomio kiinnittyi erityisesti jousisoittajiin ja laulajiin, joiden herkullisesti toteuttamat sointivärit ja kromaattiset harmoniat tekivät suuren vaikutuksen. Musiikkiin samplatut kirkonkellojen uhkaavat kumahdukset säestivät videolla Kölnin tuomiokirkkoa ohittavaa Hindenburgia aivan erinomaisen vaikuttavasti.
Mielenkiintoista kyllä, itse onnettomuutta kuvaavat näytöksen avaus- ja päätöskohtaukset eivät yltäneet samaan vaikuttavuuteen. Nissäkin oli toki monia ihailtavia musiikillisia hetkiä, kuten alun kolmiääniset tenorikaanonit, jotka tuovat mieleen Reichin kuulaan Perotinus-vaikutteisen Proverb (1995) -vokaaliteoksen. Samoin onnettomuusfilmin tunnettua toimittaja Herb Morrisonin selostusta on muokattu digitaalisin keinoin varsin vakuuttavasti. Silti jonkinlainen ristiriita tuhoutuvan zeppeliinin visuaalisen järisyttävyyden ja musiikin epädramaattisuuden välille tuntuu jäävän. Tämä lienee tosin ainakin jossain määrin säveltäjän tarkoituskin.
Täyteen kekseliäisyyteensä Three Tales kohoaa kuitenkin seuraavassa Bikini-näytöksessä, jonka musiikillinen muoto perustuu kolmeen pääjaksoon ja näiden sykliseen kehittelyyn kohti vaikuttavaa huipennusta ja codaa. Näytöksen jännitettä rakentaa tehokkaasti myös muuhun musiikilliseen materiaaliin lomittuva lähtölaskenta kohti lopussa koittavaa ydinräjähdystä.
Ensemble Modernin ja Synergy Vocalsin saumatonta virtuositeettia Reichin salamannopeasti tunnelmasta, tekstuurista ja instrumentaatiosta toiseen leikkaavan musiikin parissa saattoi vain ihailla. Brad Lubman piti näytöksen rakenteen tiukasti hallussaan ja kokemuksesta muodostui mitä vaikuttavin. Erityisen mieleenpainuvia olivat jousten hallitsemat Bikini-atollin alkuperäisväestöä ja sen kohtaloita peilaavat jaksot, joiden Cezannen tyyliin muokattu dokumenttimateriaali yhdistyi musiikkiin täydellisesti.
Reich ja Korot kuvaavat ydinräjähdyksen sienipilven sijaan yksinkertaisella hidastetulla kuvamateriaalilla tuhoutuvasta palmurivistöstä sekä lähes staattiseksi hidastuvalla musiikilla, jota seuraa lyhyt coda. Tämä koskettava surumusiikki karttaa kaikkea suureellisuutta ja imelyyttä Reichille ominaiseen tyyliin.
Kolmas näytös, Dolly on uskomaton kokoelma muokattua haastattelumateriaalia, jota laulu- ja soitinyhtye värittää ja kehittelee mitä mielikuvituksellisimmin. Monet Dollyn rakenteet ovat harmonisesti ja kontrapunktisesti Reichin siihenastisen tuotannon kompleksisimpia, ja niillä on ollut vaikutusta säveltäjän myöhempään musiikilliseen ajatteluun, minkä voi huomata niin WTC 9/11:ssa kuin viime vuoden Juhlaviikoilla kuullussa lyömäsoitinkvartetossakin.
Dolly on geeniteknologian, robotiikan ja tieteen etiikan asiantuntijoiden haastattelujen katkelmille perustuva laaja dialogi, joka on musiikilliselta muodoltaan varsin vapaa, ikään kuin reichilainen fantasia. Muokatussa materiaalissa Reich ja Korot ovat tietenkin vaikuttaneet siihen, millaisina haastattelujen sisällöt peilautuvat katsojalle, mutta tekijät ovat pyrkineet kunnioittamaan haastateltaviensa ajattelun lähtökohtia vaikka lopputulos rakentuu ennen kaikkea musiikkiteatterin ehdoilla.
Viimeinen näytös vie kuulijansa henkeäsalpaavalla vauhdilla Dolly-lampaasta ihmisyyden peruskysymyksien kautta tekoälyn ja robotiikan maailmoihin. Musiikki kuljettaa kuulijaa mitä erilaisimmissa maailmoissa alkaen laulusolistien kuulaista osuuksista virtuoosisten lyömäsoitinkuvioiden kautta aina muokatusta puhemateriaalista rakennettuun tiheimpään kontrapunktiin saakka. Kokonaisuudessaan Three Talesin kolmas näytös on Reichin vaikuttavimpia sävellyksiä. Jälleen kerran Ensemble Modern, Synergy Vocals ja kapellimestari Lubman toteuttivat Reichin partituurin monet haasteet kerrassaan ihailtavalla rytmisellä tarkkuudella, puhtaudella sekä vuosien kokemuksen tuomalla varmuudella ja ymmärryksellä.
Dollyn päätyttyä konsertti jatkui suoraan WTC 9/11:n maailmaan. Reichin viisitoistaminuuttinen teos jousikvartetille ja ääninauhalle avaa ikonisia uutiskuvia intiimimmän näkökulman New Yorkin terrori-iskuihin yhdistelemällä nauhoitetussa materiaalissa tavallisten newyorkilaisten haastatteluja pelastuslaitoksen tallenteisiin. Puhekatkelmat muodostavat jousten melodisen materiaalin perustan samoin kuin jo Different Trainsissa.
Kaikkea sentimentaalisuutta karttava WTC 9/11 on vangitseva sävellys, jonka vaikuttavuuden salaisuus on sen tiiviissä ilmaisussa, omintakeisissa, puheenkaltaisissa melodioissa sekä monia Reichin varhaisteoksia laajemmassa ja vapaammassa materiaalin kehittelyssä.
Illan konsertissa WTC 9/11:n viimeisiä sointuja seurasi pitkä hiljaisuus, jonka jälkeen Reich ja muusikot palkittiin pitkillä, innokkailla suosionosoituksilla. Säveltäjä ja kapellimestari saivat tulla kerta toisensa jälkeen lavalle kumartamaan kiitolliselle yleisölle. Reich on todellakin yksi kaikkein kiehtovimmista aikamme säveltäjistä.
— Teksti ja kuvat: Jari Kallio
Ensemble Modern
Synergy Vocals
Brad Lubman, kapellimestari
Steve Reich: Three Tales, WTC 9/11
Pe 13.05. klo 20.00
Kunstfestspiele Herrenhausen
Hochschule für Musik, Theater and Medien, Richard Jakoby Saal
Hannover
