Lämpimän ja värikkään syysauringonlaskun saattelemana konserttiväki laskeutui vain väljäksi salilliseksi asti Musiikkitalon uumeniin. Kauden toisessa Klang-sarjan kamarikonsertissa Cameratan lavan ottivat haltuun Tapiola Sinfoniettan muusikot Johan Tallgrenin suunnittelemalla ohjelmalla. Vastoin kun mitä kenties odottaa konsertilta, joka voileipämäisesti vuorottelee eri polvien säveltäjien tuotannolla, tämän illan nuorimmat säveltäjät Valerio Sannicandro ja Christophe Bertrand paistoivat kirkkaina esiin vivahteikkailla trioillaan.
Konsertin käynnistänyt italialaisen Ivan Fedelen puhallinkvintetto Flamen (1994) oli melkoisen vauhdikas teos ollakseen niin homogeeninen ja säyseä. Tapiola Sinfoniettan puupuhaltajat Hanna Juutilainen, Anni Haapaniemi, Asko Heiskanen ja Jaakko Luoma sulautuivat pehmeästi käyrätorvisti Pasi Pihjalan sointiin, joka ankkuroi teoksen paikoilleen. Esittelyteksin hehkuttama tilallisuus jäi tosin kokematta soittajien istuessa tiiviisti yhdessä.
Peilaten jo pimentynyttä ulkomaailmaa Cameratan nurkkaus puhkesi syksyn väreihin; Sannicandron trion …all shadows of red and yellow (2006) punaiseen ja keltaiseen. Tiukasti yhdessä pysynyt, rauhan ja rauhattomuuden välillä liikehtivä teos nojaa kautta kappaleen esiintyviin signaaleihin – äärirekistereihin sijoittuneisiin toistuviin säveliin, jotka lopussa liukuvat ihastuttavan oivaltavasti matalalta huilulta ja korkealta alttoviululta harpulle. Hanna Kinnunen ja Lily-Marlene Puusepp erityisesti vakuuttivat sähköisellä esiintymisellään illan molemmissa harpputrioissa.
Gérard Pessonin tapa pukea itsensä menneiden musiikkityylien peruukkeihin pyrkii ehkä ajattomuuteen, mutta hänen kunnioituksensa ja syväluotaava kiinnostuksensa teosta kohtaan, sekä tämän tyhjentävää tuntemusta on niinikään kunnioitusta herättävää. Skrjabinin Messe noire -pianosonaatti soi kekseliäästi läpi jäljennöspaperin (2007–08). Jousikvarteton hauras soitto otelaudan päällä ja tallan kupeessa tuo teokseen makaaberin aiheenkin kaipaamaa mysteeriä ja etäisyyttä.
Konsertin aloittaneen Fedelen kvinteton varovainen juoksuttelu ja trillittely suorastaan kalpeni Christoph Bertrandin (1981–2010) trion Dall’inferno (2008) edellä. Click trackin varmistamana muusikot – Sannicadron väsymätön huilu- ja harppukaksikko alttoviulisti Janne Saaren täydentämänä – sirklasivat hurjaa vauhtia armottomien asteikkojen yli, jättäen kiitettävän kauas tälle kokoonpanolle niin tyypillisen elegantin, suloisen soinnin. Harppuliu’utkaan eivät kuulosta banaaleilta kekseliään soitinnuksen ansiosta. Nuorella lahjakkuudella on dramaattinen kaari hallussa; teos elää niin pitkään korkeassa, suppeassa rekisterissä, että bassorekisterin avautumisella kappaleen loppupuolella on väkevä vaikutus niin kuulijaan kun soittajiinkin. Lopussa saatellaan pidättelemättä salaisen puutarhan pehmeään, kosteaan sointiin. Konsertin päättänyt Tristan Murail’n Lachrymaen (2011) korkea, hivensävelinen ja tunneladattu viulumelodia laulaa, ainakin tämän konsertin puitteissa, elegian nuorena nukkuneen säveltäjän muistolle.