Amfion pro musica classica

Pro Musica Säätiön kevätkonsertti ja apurahojen jako

Pro Musica Säätiö jakoi jälleen apurahoja lahjakkaiden muusikoiden opintoihin ja taiteelliseen työskentelyyn. Henkilökohtaisia apurahoja (à 8 000 €) myönnettiin tänä vuonna 45 kappaletta, minkä lisäksi Atso Almila, Meri Louhos, Elina Mustonen ja Risto Skriksberg saivat tunnustuapurahan pitkäaikaisesta pedagogisesta ja taiteellisesta työstään. Myös Sibelius-Akatemia, Tampereen konservatorio/PIRAMK sekä neljä yhteisöä saivat tukea toimintaansa.

Konsertissa esiintyi suomalaisessa musiikkielämässä paikkansa vakiinnuttanut, periodisoittimin esiintyvä Ensemble Schrat -puhallinkvintetti (Mikael Helasvuo, huilu, Anni Haapaniemi, oboe, Asko Heiskanen, klarinetti, Tommi Viertonen, luonnontorvi sekä Jaakko Luoma, fagotti). Schrat esitteli 1700–1800-lukujen vaihteessa syntynyttä puhallinensemblemusiikkia mitä mainioimmin: Konsertti alkoi Joseph Haydnin (1732–1809) C-duuri-triolla (Hob IV/I) huilulle, oboelle, ja fagotille. Mieleeni jäivät erityisesti viimeisen osan hyvä ”svengi” ja fagotin hauskat vastakommentit huilulle ja oboelle. Seuraavaksi kuultiin saksalaisen Franz Danzin (1763–1826) Kvintetto op. 68/2 e-mollissa, jossa jokainen soittaja pääsi esittelemään tasapuolisesti virtuoosin taitojaan. Kuten Helasvuo toteaa konsertin käsiohjelmassa, Danzin 1820-luvulla valmistunut kvintetto on luonteeltaan pikemminkin klassinen kuin romanttisen subjektiivinen. Toisaalta kvintetosta pystyi erottamaan kaikuja 1800-luvun alun italialaisesta oopperasta, erityisesti ensimmäisessä osassa.

Väliajan jälkeen Schrat esitti puhallinkvintettimusiikin isän, böömiläislähtöisen ja myöhemmin pariisilaistuneen Antoine Reichan (Antonin Rejcha) (1770–1836) Kvinteton op. 99/2 f-molli. Reichan laajassa teoksessa on niin kromaattisuutta, kaukaisia modulaatioita kuin huimaa virtuoosisuutta – mainittakoon myös ensimmäisen osan Tšaikovski-tyylinen oboemelodia sekä osan aivan ensimmäiset neljä säveltä, jotka ovat kuin Tšaikovskin b-molli-pianokonserton avausmotiivi. Schrat soitti Reichan vaikean teoksen erittäin oivallisesti.

Konsertin jälkeisessä tilaisuudessa kukitettiin palkinnonsaajat ja kilisteltiin laseja. Tällä kertaa Pro Musica jakoi rahaa seuraavasti:

Sääntöjen määräämät apurahat lahjakkaiden taidemusiikin opiskelijoiden tukemiseen:

Sibelius-Akatemia

Tampereen konservatorio/Pirkanmaan ja Tampereen ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelma

Harkinnanvaraiset apurahat tunnustuksena pedagogisesta ja taiteellisesta työstä:

Atso Almila

Meri Louhos

Elina Mustonen

Risto Skrikberg
Harkinnanvaraiset apurahat kannustuksena taiteelliseen työhön ja musiikkipintoihin:

Kerttu Aalto-Setälä, huilu
Iidamari Ahonen, viulu
Raffaello Chiodo, viulu
Satu Elijärvi, piano
Markus Hallikainen, sello
Jarkko Hartikainen, sävellys
Mia Huhta, laulu
Anna Husgafvel, viulu
Adrian Ibañez-Resjan, viulu
Juho Jolkkonen, klarinetti
Iikka Järvi, kontrabasso
Aapo Järvinen, huilu
Salla Karakorpi, piano
Petteri Kippo, lyömäsoittimet
Kalle Koponen, sello
Matti Kyllönen, pianonvirittäjä
Juuso Laakso, lyömäsoittimet
Roosa Lampela, pasuuna
Saara Lehtinen, huilu
Klaara Leponiemi, sello
Janette Levan, huilu
Casper Lidsle, lyömäsoittimet
Emma Mali, viulu
Tiina Myllärinen, sävellys
Jonathan Nikkinen, käyrätorvi
Pekka Niskanen, klarinetti
Satu Nyman, huilu
Matias Nässi, käyrätorvi
Matias Parikka, käyrätorvi
Hannaliisa Pitkäpaasi, viulu
Roosa Pulakka, harppu
Ilari Pälli, trumpetti
Jonas Rannila, korrepetiittori, kapellimestari
Otto Romanowski, sävellys
Rebecca Roozeman, viulu
Lauri Supponen, sävellys
Johan Tallgren, sävellys
Jennah Vainio, sävellys
Francisco Vasquez Grau, kitara

(Kokonaissumma 370.000 euroa)

Vastaa

Post Navigation