Amfion pro musica classica

Arvio: Jousikvartetit Musiikkitalossa


Uusi Helsinki -jousikvartetin maineikas sarja Jousikvartetit Ritarihuoneella on muuttanut Musiikkitaloon, kuten sarjan nimikin jo paljastaa. Mielenkiintoinen sarja  yhdistettynä  uuden talon hurmaan houkutti tälläkin kertaa salin täyteen kuulijoita.

Lauantai-iltana oli sarjan vieraana italialainen Cremona-kvartetti (Quartetto di Cremona). Se on perustettu vuonna 2000 ja soittanut nykyisessä kokoonpanossaan vuodesta 2002. Kvartetin lähivuosien suunnitelmiin kuuluu kaikkien Beethovenin kvartettojen tallentaminen. Cremona-kvartetin soittimet ovat yhdistelmä uusia ja vanhoja soittimia: viulut ovat rakentaneet Nicolò Amati (1640) ja Giovanni Battista Guadagnini (1757). Alttoviulu on Alberto Giordano vuodelta 1995 sello Marino e Mario Capicchioni 1974.

Konsertin aloitti Silvia Colasantin kappale …di tumulti e d’ombre’ (…myrskyistä ja varjoista). Teos pohjautuu Colasantin hiljattain säveltämään Faust-aiheiseen oopperaan ja on ohjelmatekstin mukaan instrumentaalinen projektio oopperan maailmasta ja musiikista. Oopperamaisuus ja dramaattisuus olivatkin läsnä kvartetin esityksessä. Teoksen sointimaailma oli varsin pitkään kylmän karheata, kunnes käytetty väripaletti alkoi loppumetreillä jonkin verran monipuolistua. Colasantin teos jätti hieman vaisun tunnelman, vaikka esityksessä ei ollut toivomisen varaa.

Cremona-kvartetilla tuntui olevan eri säveltäjille tarkoin eritellyt sointimaailmat. Beethovenin kohdalla se tarkoitti äärimmillään agressiivista, jopa rumaa sointia. Sen vastakohtana saatiin kuulla onneksi pehmeämpää ja hienostuneempaa otetta. Beethovenin f-molli -kvarteton op. 95 ensimmäisen osan Allegro con brio alun valtava lataus meni jopa hieman yli, mutta vaikuttava se kyllä oli! Teoksen edetessä yhtye alkoi esitellä sointivalikoimastaan yhä lisää korvia hiveleviä sävyjä rutinoiden poistuessa käytöstä. Kvarteton viimeisen Allegro agitaton tempo oli päätähuimaavan vikkelä – cremonalaiset alkoivat selvästi lämmetä.

Väliajan jälkeen kuultu Schumannin A-duuri jousikvartetto oli ohjelman nautittavinta antia. Tuntui kuin kvartetti olisi omimmilla alueellaan tässä Schumannin teoksessa. Oikukkaat rytmit kiiihdytyksineen ja hidastuksineen toimivat kaikki erinomaisesti. Kvartetin soittajat löysivät omat persoonalliset äänensä sekä herkulliset yhteiset soinnit erehtymättömällä varmuudella. Teoksen sydämellinen sävy tavoitti ja valloitti kuulijat, jotka saivat innokkaiden kätten taputusten palkaksi mainion ylimääräisen numeron, minkä ensiviulisti Cristiano Gualco hauskasti esitteli hengellisen musiikin ja mustalaisviulismin yhdistelmäksi. Kuulimme toisen osan Adagio Haydnin jousikvartetosta op. 54 no. 2 C-duuri. Esitys vastasi tismalleen annettua kuvausta.

Camerata-salin akustiikkaa pidetään hieman kuivakkana, analyyttisena ja sen sanotaan soveltuvan parhaiten nykymusiikkiin. Jousisoittimet, ja ehkä varsinkin vanhan musiikin soittimet eivät saa salin akustiikasta juuri tukea soinnilleen. Tätä voi pitää puutteenä, koska sali on kooltaan juuri sopiva monelle kamarimusiikin kokoonpanolle. Viereinen Organo-sali on akustiikaltaan onneksi sopiva moneen vanhan musiikin produktioon, vaikka yleisöä mahtuukin istumaan urkujen siimekseen vain kourallisen verran. Kaikesta huolimatta Musiikkitalon vetovoima on hienosti aktivoinut musiikin kuulijoita käymään konserteissa. Toivottavasti yleisöllä riittää intoa myös tulevaisuudessa talon uutuusarvon väistämättä hiljalleen haihtuessa.

Vastaa

Post Navigation