Jordi Savall on nykyisin ehkä tunnetuin hahmo ns. vanhan musiikin eli länsimaisen renessanssin ja barokin ajan musiikin esittäjistä. Hän on sittemmin laajentanut ohjelmistoaan sekä ajallisesti että alueellisesti. Helsingin Juhlaviikot oli hankkinut Savallin ryhmineen esittämään kaksi ohjelmaa, Espoon Tapiolasalissa viime lauantaina esitetyn, pelkkää soitinmusiikkia sisältäneen Istanbul-ohjelman ja seuraavana päivänä Musiikkitalon konserttisalisssa suuremmalla esittäjistöllä Jerusalem-ohjelman. Molemmat konsertit olivat loppuunmyytyjä.
Jerusalemin rikasta historiaa selvittävässä ohjelmatekstissään Savall kuvaa kaupunkia ikiaikaiseksi taivaallisen ja maallisen rauhan paikaksi, vaikka rauha tunnetusti lienee siellä vasta pitkän tähtäimen tavoitelistalla. Kaupunki on myös kolmen suuren uskonnon, juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhä paikka – konsertin ohjelmistossa nämä olivatkin hyvin edustettuina.
Konsertti alkoi äärimmäisen vaikuttavasti Jerikon trumpettien soittamalla ja Savallin itsensä säveltämällä alkukantaisella fanfaarilla. Salin takaosaan sijoitettu ryhmä käytti shofar-torvia, jotka tehdään oinaan (uroslammas) sarvista ja anafirseja eli arabialaisia suoria trumpetteja. Mukana oli myös kaksi lyömäsoittajaa rumpuineen. Savallin teos sinänsä ei sisältänyt uutta, mutta antoi soittimien hurjan luonteen päästä oikeuksiinsa. Helppo kuvitella, että jos muinoin kuuli vastapuolen armeijan hyökätessä shofarien ulvontaa, alkoi nopeasti etsiä peräytymisreittejä.
Ohjelma oli jaettu seitsemään historiallisten jaksojen perusteella eriteltyyn osaan, jotka sisälsivät vokaali- ja soitinteosten lisäksi luettuja tekstejä edellä mainituista kolmesta uskonnosta. Monet kappaleista olivat yksiäänisiä, joihin eri näppäilysoittimien helinä loi orientaalista taustavärinää.
Ristiretkeläisten lähtöä Pyhään maahan vuonna 1095 yllyttäneen paavi Urbanus II:n kylmäävä puhe, jonka luki asiaan kuuluvan kiihkeästi Marc Mauillon, nostatti myötähäpeää koko kristikansan puolesta. Puhetta seurannut rempseä ristiretkeläisten laulu saikin tästä oivaltavan ristivalotuksen.
Ottomaanien valtakautta käsitelleessä osassa saatiin kuulla Suleiman Suuren unesta, missä hän sai kehotuksen suojata Jerusalemia. Unta seurasi asiaan kuuluvasti hauskan janitsaari-sointinen marssi. Mainittava on myös sufi-ryhmän tanssijan esittämä vaikuttava rummulla säestetty tanssimeditaatio.
Seuraavassa osassa päästiin jo 1900-luvulle. Konsertin ohjelma antoi mahdollisuuden huomata yhtäläisyyksiä eri kulttuurien musiikeissa, kuten kuulluissa palestiinalaisten ja armenialaisten valituslauluissa. Jälkimmäisestä on mainittava lumoava duduk, jonka hieman saksofonia muistuttava sointi loihti yleisön jonnekin muualle Musiikkitalon komeista puitteista. Dudukia soitti Haïg Sarikouyoumdjian ja hänen duokumppaninaan oli sympaattinen kamancha-polviviulun soittaja Gaguik Mouradian. Tässä osassa kuultiin myös koskettavin hetki, kun kaiuttimista toistettu teos El male rahamim (hymni Auschwitzin uhreille) soi Shlomo Katzin vuonna 1950 äänittämältä levyltä. Katz oli teloitusryhmän edessä Auschwitzissa hellyyttänyt laulullaan ryhmän johtajana toimineen upseerin, joka ensin armahti ja sitten järjesti Katzin paon leiriltä.
Viimeinen osa sisälsi vetoavia rauhan julistuksia neljällä eri Jerusalemissa käytetyllä kielellä. Päätöskappale Uska Dara osoittautui yllättäen vanhaksi tutuksi, tosin hieman eri tavalla kirjoitettuna eli Üsküdar’a, ja koko esittäjistön yhteisnumerona. Lopuksi shofarit, anafirsit ja rummut vielä uusivat alussa kuullun fanfaarin. Tällä kertaa soittajat olivat lavalla.
Savallin kokoama esitys toimi pienimpiä yksityiskohtia myöten. Siirtymät numeroiden väleissä oli täytetty kellojen lyönneillä, joiden ansiosta jännityksen kaari säilyi katkeamatta numerosta toiseen.
Esittäjät olivat kaikki soittimiensa suvereeneja taitajia, salin valotekniikka myötäili tarkasti vuorollaan eri esittäjiä. Tekstit oli huomaavaisesti heijastettu laajakankaille ja niiden seuraaminen oli vaivatonta. Yleisö oli alusta alkaen mukana esityksessä, mikä ei varmaan johtunut niinkään shofar-torvien herättämästä pelosta kuin intensiivisestä esityksestä. Ohjelmatiedoista poiketen Savallin laulajatarpuoliso Montserrat Figueras ei ollut mukana, mutta hänen poissaolonsa oli paikattu huomaamattomaksi.