Amfion pro musica classica

Author Archives: Eero Tarasti

…vain syksystä jouluun

Eero Tarasti

Näin vuodenvaihteessa on tapana silmäillä tapahtumia syyskaudella. Palaan kauden alkuun eli elokuun loppuun; huomaan,  että tämä blogi alkaa ja päättyy Venäjästä.

Elokuun lopulla oli Moskovassa Humanistisen yliopiston järjestämä symposium ’Venäjän formalismi 100 vuotta’. Mikä formalismi? Zhdanov ja Šostakovitšin kritiikki? Ei suinkaan. Venäjän formalismi oli värikäs taide- ja tiedesuuntaus 1910-ja 1920-lu vuilla, yksi Venäjän kulttuurihistorian luovimpia kausia. Se koski kaikkia taiteita, kirjallisuutta, elokuvaa ja musiikkia – eli muistetaan nimiä Andrei Belyi, Majakovski, Sergei Eisenstein, Igor Stravinsky ja Boris Asafiev. Tieteen puolella Vladimir Propp – jonka kansansatujen morfologia sai ideansa folkloristiikan suomalaiselta koulukunnalta, Krohneilta ja Antti Aarnelta,  ja Mihail Bahtin. Mutta kun tarkemmin katsoo tätä koulukuntaa ovat lähes kaikki sen ideat ja käsittee lainoja ja metaforia musiikista. Jakobsonin: ’dominantti’, tekstiä hallitseva, kokoava prinsiippi.  Lev Karsavinin  ’sinfoninen subjekti’  ja ’sinfoninen yhteiskunta’. Dostojevskin romaanien ’tietoisuuksien polyfonia’. Vieraannuttaminen – brechtiläinen musiikkiteatteri jne. Read More →

Arvio: Musiikkia vasenkätisille

Giancarlo RizziSibelius-Akatemian kauden yhtenä päätöskonserttina kuultiin Musiikkitalossa orkesterimatinea 18.5., joka toimi Giancarlo Rizzin kapellimestarin A-tutkintokonserttina. Päätin mennä kuulemaan, koska tulossa oli Ravelin vasemman käden konsertto, säveltäjän lahja kaikille vasenkätisille; kerrankin tämä muusikkojen vähemmistö pääsee juhlimaan. Tosin heitä ei liene liikoja, joten valtaosa solisteista muuntuu vasuriksi malgré lui, kuten Paul Wittgenstein, jolle konsertto sävellettiin. Tai niin kuin Izumi Tatenon kohdalla, joka lumoaa maailman konserttisaleja tällä teoksella juhlavuonnaan. Read More →

Arvio: Wagner voi olla kaunistakin – Tristanin ensi-ilta Helsingissä

Viime vuosien ns. Regietheater on perustunut ajatukseen, että ohjaaja rakentaa oman versionsa alkuperäisen päälle, useimmiten, etenkin Wagnerin tapauksessa, lattean ja ikävän. Tuntuu kuin nykyohjauksen päämäärä olisi tehdä Wagnerista näyttämöllisesti mahdollisimman iljettävää ja vastenmielistä, ettei kukaan vain pääsisi nauttimaan musiikin loistosta tai liikuttumaan draamasta. Kaikki kaunis, hellä, arvokas, haltioitunut, ihmeellinen, huumaava, sadunomainen on ollut pannanjulistettua jo Adornon päivistä lähtien. Erikoista on, että tätä ideaa pidetään yhä ’modernina’, jota kaikkien aikaansa seuraavien tulisi noudattaa. Read More →

Täällä on yksi herra… Akselin elämänhetkiä oopperana

Jorma Hynninen (kuva: Tuomo Manninen)

Näin lehdestä ilmoituksen uudesta Akseli-oopperasta ja Jorma Hynnisen läksiäisroolista. Jaahah, nyt ne ovat tehneet oopperankin Sibeliuksen ystävästä Axel Carpelanista, ajattelin. Mutta sitten oli kuva Hynnisestä ja muotokuvasta. Ompa erikoinen omakuva, ajattelin, muistuttaa ihan Gallen-Kallelaa. Vähitellen kävi ilmi, että kyseessä olikin Kimmo Hakolan Pekka Hakon librettoon säveltämä kamariooppera, jota esitettäisiin Ateneumissa. Hienoa idea, sinnehän se kuuluukin, keskelle Gallen-Kallelan maalauksia. Tätä täytyy mennä katsomaan. Valitsin sunnuntainäytöksen, koska silloin kerkiäisin käydä aamulla hiihtämässä, soittaa Chaussonia, syödä lounasta ja lähteä sitten näytökseen – ihan niin kuin Pariisissa! Read More →

Bartókia ja slaavilaista – eli idän ihmeitä

Helsingin musiikkielämä usein tiivistyy juuri ennen joulua, kesken kiireiden, mutta joka pystyy irrottautumaan näihin konsertteihin, palkitaan. Odotettu ja merkittävä tapahtuma oli Radion sinfoniaorkesterin Béla Bartók– tai sanoisinko Andras Schiff-, tai miksei Sakari Oramo -festivaali 14. ja 19.12. Musiikkitalossa.

Schiff on klassisen tyylin huippuosaaja, häntä Charles Rosenkin arvosti eniten aikamme pianisteista. Johdanto hänen otteeseensa oli Bachin d-molli klaveerikonsertto, hänelle juuri omiaan, vankkumaton rytmitaju ja hienot nyanssit sen puitteissa. Hänen tapansa lähestyä Bartókia juontaa myös tästä näkemyksestä. Bartókin musiikin älyllinen maailma sopii hänelle tietenkin erinomaisesti, ja unkarilaisena on tietenkin etuoikeus tulkita maanmiestä. Oramon tapa johtaa taas sopivalla tavalla pehmensi tätä riguröösiä asennetta impressionistisilla väreillä ja ajoittain rytmisellä haltioitumisella tanssillisissa taitteissa. Read More →