César Cui: 25 Préludes op. 64. Jouni Somero, piano. FCRCD-0759
Käsite ”venäläinen viisikko” on musiikkihistoriallinen työkalu ja samalla jonkinlainen slaavilaisen musiikin laatutae. Tämän viisikon säveltäjät pystyivät porvarillisten virkojensa ohella luomaan kansallista musiikkia, jota edelleenkin esitetään. Kemian professori Borodin, vänrikki Musorgski, meriupseeri Rimski-Korsakov ja pianoa soittava matematiikan opiskelija Balakirevhän siihen kuuluivat. Oikeusministeriön sihteeri Tshaikovski kuului jo omaan ylhäiseen kategoriaansa. Mutta hetkinen, mikä mies oli viisikon viides jäsen, kenraaliluutnantti ja tykistöakatemian professori César Cui, venäläisittäin Кюи (1835-1918). Tarkalleen ottaen Cui ei ollut syntyperäinen venäläinen: isä oli ranskalainen ja äiti liettualainen. Tällä seikalla ei tosin näytä olleen merkitystä hänen toiminnalleen.
Painettuja lähteitä ei suomalaisille ole ollut moniakaan. Sulho Ranta mainitsee 1956 ilmestyneessä Musiikin historiassa vain, että Cui on tunnettu muutamista viulusävellyksistään. Neuvostoliitossa julistettiin 16. elokuuta 1919 seitsemäntoista kuolleen venäläisen säveltäjän ja musiikkikriitikon työt valtiolliseksi omaisuudeksi. Cui oli listassa mukana. Mikäpä siinä, ei häntä Neuvostoliitossa unohdettu. Valtiollisen levyfirman luettelossa vuodelta 1968 hänen musiikkiaan on useammalla LP-levyllä.
Kun tänä vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta Cuin kuolemasta, tarttui pianisti Jouni Somero härkää jälleen sarvista ja levytti Cuin 25 preludia op. 25. Levytys kuuluu hänen sarjaansa ”Russian Project” ja täydentää sarjan täyteen tusinaan. Someron soitossa ei ole moitteen sijaa. Hän on omalla alueellaan tällaisessa romanttisessa, epäspekulatiivisessa musiikissa. Flyygelin intonaatio vaikuttaa tasalaatuiselta ja äänitys sinänsä laadukkaalta. Henkilökohtaisesti pitäisin enemmän suuremmasta mikrofonin etäisyydestä enkä panisi pahaksi vaikka mukaan tulisi läheisen liikenteen ääniä avoimesta ikkunasta. Sehän vain elävöittäisi esitystä. Tämä ei tosin taida olla musiikin myyntimiesten mieleen. Pahimmillaan suuntaus johtaisi siihen, että orkesterimusiikin äänityksiin lisättäisiin yskänröhinöitä äänitiedostosta. Tietenkin kukkojen kohdalle.
Cuin pianotekstuuri on usein täyteläistä. Tshaikovski kertoi tästä puolesta mesenaatilleen Nadezhda Filaretovna von Meckille: ”Hän (Cui, P.S.) on itse minulle tunnustanut, ettei osaa säveltää muuten kuin soittelemalla ja tapailemalla melodioita pianosta akordien avulla. Kun Cui sitten on saanut hyvän idean, kulkee hän itseään sillä kiusaten, koristelee sitä kaikin tavoin, ’voitelee’ sitä ja kaikki tämä vie hyvin pitkän ajan…”
Kuunnellessa Someron levytystä yhtenä kokonaisuutena, se osoittautuu kiintoisaksi venäläisen musiikin historian kannalta. Siinä on kuultavissa jo enteitä tulevasta. 14. preludissa on Rahmaninov aluillaan. 23. preludi assosioi jo Prokofjevin sarjaan Visions fugitives. Aidoimmillaan on Cui vaikkapa 6. Scherzon tunnustuksellisessa aloituksessa tai miksei Schubertin Ländlerin mieleen tuovassa 12. Scherzossa. Ei tällaisen musiikin tekijä ollut syntyperänsä takia mikään venäläisen viisikon ottopoika vaan ryhmän täysivaltainen jäsen.
— Petri Sariola
