Etusivu › Foorumit › Muut aiheet › Virtuositeetin estetiikka? › Vastaa aiheeseen: Virtuositeetin estetiikka?
Osa erottaa, osa ei. Tavallaan hyvä niin, sillä käänteisesti ajatellen jos konsertteihin tulisivat vain ne, jotka ymmärtävät tulkintojen kaikki syvimmät ja hienosyisimmätkin tasot, yleisön määrä romahtaisi. Mitä enemmän konserteissa käy, sitä paremmin oppii ymmärtämään musiikkia ja sitä enemmän siitä myös saa irti, tämä lienee itsestäänselvyys. Niin on myös aina ollut ja tulee aina olemaan. Olennaisempaa on mielestäni, että asiantuntijat, ihmiset joilla on valta vaikuttaa esittäjä- ja teosvalintoihin tai jotka toimivat mielipidevaikuttajina, tunnistavat syvällisen pinnallisesta. Olennaista on myös, että taiteilijat itse tarjoavat sellaisia konserttiohjelmia sellaisella kvaliteetilla, että yleisön ruokahalu sisällön rikkauden suhteen kasvaa. Tosin aina eivät soittajat saa päättää esitettäviä kappaleita itse. Suurtakin uraa tekevät taiteilijat joutuvat jatkuvasti ”ota tai jätä” -tyyppisiin tilanteisiin, jossa soitettavat kappaleet on joko tarkalleen päätetty tai vaihtoehdot tiukasti rajattu. Tullaan siis jälleen siihen, että eri tehtävissä musiikkialalla toimivilla ”asiantuntijoilla” on suuri valta ja vastuu tässäkin.